Pe 25.10.2013 @ 15:22Eve Mantu

Me nuoret ja keski-ikäiset emme tajua vanhenemisesta mitään!

Sain Avaavan naisilta lainaksi ikäpuvun, johon pukeutuneena pääsee kokemaan maailman ikääntyneen näkökulmasta.

En meinannut päästä autoon istumaan!

En saanut turvavyötä kiinni!

En nähnyt banaanin hintaa!

En saanut myyjän puheesta selvää!

Kaipasin levähdyspenkkiä!

Järkytyin portaiden määrästä!

Pelkäsin vastaantulijoita!

En pystynyt lähettämään tekstiviestiä kankeilla sormillani!Me nuoret ja keski-ikäiset otamme vetreytemme itsestäänselvyytenä. Me suunnittelemme kaupungit ja kulkuvälineet kaltaisillemme.

Meillä ei ole hajuakaan siitä, miten hankalia ympäristöjä me rakennamme.

Luulin pystyväni mielikuvituksen avulla ihan hyvin eläytymään siihen, miltä tuntuu olla vanha.

Pah.

Kun puin pariksi tunniksi ylleni vanhuuden, muutuin kankeaksi ja huonokuuloiseksi.

Kukkaron kaivaminen lattialle jääneestä repusta oli ponnistus, sillä keskivartaloni oli heikko ja kumartuminen lähes mahdotonta. Musta vetoketju ei sattunut silmään, ei sitten millään, mustan repun kyljestä. Kaivelin ja kaivelin, enkä huonoksi käyneen tuntoaistini vuoksi meinannut löytää kukkaroa. Kun lopulta suoristin selkäni, jouduin ottamaan tukea viereisestä pöydästä. Puuskutin kuin höyryveturi.

Painoliivi teki olosta raskaan. Kun sen lisäksi polvinivelet oli kangistettu, vaapuin ruokakaupan portaat ylös tuskallisen hitaasti. Perään ehti kerääntyä kiireisten keski-ikäisten jono.

Kun olin sekavasta viidakosta löytänyt pakolliset ostokseni ja onnistunut maksamaan ne, vaapuin portaat alas. Nelikiloinen kauppakassi tuntui lyijynraskaalta.

Kokemus avasi silmäni. Lupasin, etten ikinä enää huokaile kassajonossa, jos vanha rouva etsiskelee kukkaroaan. Autan hedelmäpussin avaamiseen tuskastuvaa herraa, maltan neuvoa huononäköisen oikean hyllyn luokse.

Kauankohan tämän oivalluksen kirkkaus pysyy mielessä?

Milloin muistan taas olevani kiireinen keski-ikäinen, ketterä kansalainen?

Eve Mantu kokeilee ikäpukua Yle radio 1 tiistaina 29.10. klo 10.05-11.00 ja siitä sitten hamaan maailman tappiin Yle Areenassa.

8 kommenttia

Jokainen ihminen tarvitsee esteettömyyttä jossain elämänvaiheessa.

Olipa kiinnostava ohjelman siitä miltä ikääntyminen tuntuu! Sinä sait 25 vuotta yhtäkkiä ja voit riisua ne läähätettyäsi kasseinesi kotiin. Kun vanhenemisen vaikutukset ja hankaluudet tulevat rauhallisemmassa tahdissa, niihin on pakko sopeutua, Puhuit paljon esteettömyydestä, joka on tärkeää. Moni kokemasi tunne on hyvin tuttu.

Tapaamisesi nuorten ihmisten kanssa saattoi antaa heille ajatuksia vanhana olemisesta ja toivottavasti sai miettimään käytöstään vanhoja kohtaan.
Ikävää on kun kadulla tulee vastaan lauma nuoria ihmisiä kolme neljä rinnakkain eikä anna tilaa vanhukselle, jonka on väistettävä heitä ajotielle, ellei halua tulla työnnetyksi sinne. Tätä tapahtuu oikeasti. Vanha ihminen ei ole minkään arvoinen.
Kunnioitus vanhuksia kohtaan puuttuu melko täysin. Raamatussa kehotetaan nousemaan harmaapään edessä eli ottamaan huomioon ja ehkä auttamaan tarvittaessa.

Kiitos tästä ikäpuku ohjelmasta. Olen 71 v nainen Kotkasta. Kun kuuntelin tämänpäiväistä ohjelmaa, tuttua oli. Kuulun täkäläisen Vammais yhteisjärjestön hallitukseen. Sairastan Parkinsonin tautia, missä jäykkyys on yksi pääoire. Olemme VYT:ssä mukana, että kaupunki saataisiin vammaisystävälliseksi. Hidasta on, sillä nyt on saatu korjattua vuoden 2005 kohteet. Kun korjauksia tehdään, ei silloinkaan oteta huomioon ohjeistusta, vaan tehdään kuin "vasemmalla kädellä". Tuli siinä kuunnellessa mieleen, että tämä pitaisi saada televisioon. Siitä saisi sarjan. missä on: 1. jäykkyys ja hitaus 2. rollaattorin kanssa liikkumisvaikeudet jäykkänä, kauppaostokset painona korissa 3. liikkumis- ja pääsyesteet rakennuksiin ym. paikkoihin, etenkin pyörätuolilla. Jospa "nuoret ja normaalit" senjälkeen vähän paremmin ymmärtäisi esteettömyyden.Tässä päälimmäiset ajatukset ohjelmastasi, kiitos vielä kerran.

Kiitos Eve!
Itse olen vasta 60v, edelleen työssä käyvä. Kuulo heikentynyt, samoin näkö. Selkä sökö. Pieni palkka. Joskus on rankkaa.

Tutulta tuntui. Kiitos ohjelmasta. Elokuva aiheesta ei olisi haitaksi. - Joihinkin tavarataloihin on ilmaantunut pyynnöstä penkkejä, mutta ei enää ruokaosastoille. Tietokoneella laadittujen laskujen tekstit ja numerot ovat aina vaan kirpunkokoisia, vaikka valkoista tilaa on runsaasti ympärillä, eikä e-lasku ole mahdollinen muista syistä. Haravakerhot vanhusten pihoihin olisivat varsin tervetulleita ilman että syötäisiin toisten leipää!

Hei,
mainio ohjelma. Huvittikin, vaikka tiedän, että noin juuri käy. Esimerkkinä oli äitini, joka kyllä aikoinaan piti
itsestään hyvän huolen. Pyöräili, jumppasi, teki puutarhatöitä, luki, siten henkinen puoli kunnossa.
Mutta, kun silmät rappeutuivat alkoi alamäki äänikaseteista huolimatta. Ystävät kuolivat, mutta hyvän kuntonsa ansiosta hän eli pitkän elämän 94 v.

Hän asui omakotitalossa lukuunottamatta kahta viime vuotta, kun tuli kaatumisia ja joutui sairaalaan ja sittemmin palvelutaloon. Sielläkin hän kulki rollarilla asunnossaan jotta jalat ja kädet toimisivat.
Liikunta oli hänelle tärkeä juttu edelleen.

Vanhemmilleni kunta teki aikoinaan kustannuksetta uuden kylppärin kaikkine apuvälineineen omakotitaloonsa. Se oli hieno juttu. Ja sokeiden kirjasto on hieno juttu, monet illat istuimme
hänen kanssaan kuuntelemassa äänikasetteja, joista oli antoisaa keskustella yhdessä jälkeenpäin.

Minulle vanhempani ovat olleet hyvänä esimerkkinä myös ihan hyötyliikunnan tarpeellisuudesta ja eritoten mielekkyydestä.

Asumme "hieman metsässä" joten kauppaan ym muihin palveluihin on nelisen kilometriä.
Auto on tarpeen, mutta myös fillarilla ja jalan voi mielekkäästi käydä "ihmisten ilmoilla"

No, mehän emme ole kuin 74 vuotiaita ja vähän laiskistuttaa silloin tällöin. Kuitenkin teemme
paljon ulkotöitä, vedämme retkiä (mm. melontaa, patikoita jne)

Mutta koskaan ei voi tietää milloin tulee oikein vanhaksi. Pikkuhiljaa sitä alkaa miettiä, että pitäiskös muuttaa nykyaikaiseen kerrostaloon, mutta ei vielä. On niin paljon kivaa tehtävää talossa ja sitä ympäröivässä luonnossa.
Ja sitähän me kaikki tarvitsemme vauvasta vaariin.

Hyviä ohjelmia sinulla Eve. Kiitos.

Vihdoinkin!Joku kiinnittää huomiota vanhentuneisiin ikäpolviin,jonne ennenpitkää joutuu jokainen.Suututtaa kun itsevarmat nuoret innokkaat suunnittelijat kuvailee tulevaisuuden uljasta urbaania .vihreää ! asuinympäristöä,jossa ei enää tarvita yksityisautoja.Kaikki asuvat tornitaloissa terveellisen kävelymatkan päässä palveluista jne. Kiitos Eve Mantu !

Kuuntelin ohjelman ja se pisti kyllä miettimään myös omaa tulevaisuuttani. Auttelen ikääntynyttä äitiäni, joten ei tämä aivan uutta ole, mutta ohjelma toi konkreettisesti esille sen, mitä kaikkia ongelmia ikä tuo mukanaan. Joku mainitsi, että tämä pitäisi saada televisioon, olen samaa mieltä. Kiitokset Eve Mantu elämän makuisista ohjelmistasi.

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu