Sietämätön nelikymppinen

Hyi että me +/- nelikymppiset olemme ärsyttäviä. Meillä on niin suuret luulot itsestämme. Ilman meitä maailma luhistuisi.Me teemme suuria päätöksiä ja satsauksia. Maksamme veroja, korjaamme putkia, opetamme lapsia ja rakennamme tulevaisuutta.

Meillä on kilometrejä edessä. Ja takanakin sen verran, että korvantaukset ovat kuivat. Meidän silmille ei kannata ruveta hyppimään!

Nelikymppisen tunnistaa otsarypyistä. Me olemme niin tosissamme. Me haluamme hoitaa asiat kunnolla, osallistua ja kantaa vastuuta. Meidän on PAKKO, sillä jos me emme niin kukaan ei.

Torstaina 12.15 esitän julkisen anteeksipyynnön kaikkien meidän nelikymppisten puolesta. Lapset ja vanhukset - antakaa meille anteeksi! Me emme voi itsellemme mitään.

3 kommenttia

Arvoisa + tai - nelikymppinen.
Ei se vastuun kantaminen mihinkään häviä, taitaa olla loputon. Kunhan siitä vielä vähän vanhenet, tulee mahdollisesti aikanaan lapsenlapsiakin, niin taas on monella sama vastuun kantaminen edessä.
Osallistuakin haluaa, mutta mitä ne nelikymppiset näistä välittävät. He kun tietävät jo kaiken, otsa rypyssä.
Palataan asiaan parinkymmenen vuoden kuluttua. Koettakaa kestää siihen saakka elämäntuskaa. Niin, ja sen jälkeenkin ehkä.

Ihan mahtava ohjelma, nauroin monta kertaa vedet silmissä. Hyvä Eve!

Ohjelma oli monessa varsin osuva. Itse olen kahden nyt jo aikuisen tytön isä ja tunnistin asenteeni vastanneen hiljan Amazing Race -sarjassa nähtyä isää, jonka huolenpito ilmeni opastavana nalkutuksena mihin lapset ihailtavasti sopeutuivat.

Sen sijaan olen eri mieltä asiantuntijan esittämistä ikävaiheista. Miehen testosteronituotanto on huipussaan jo 17-vuotiaana (mikä osuu jostain syystä yhteen matemaattisen lahjakkuushuipun kanssa). Ehkä sitten suomalaisen aineiston maidonjuojilla saattaa olla myöhempi kypsyminen.

Asiantuntija väitti aikuistumisen tapahtuvan vasta yli 35-vuotiaana. Tämä on jo ikämieskausi, jolloin keho ei enää palaudu rasituksesta joten kysymys on vanhuudesta. Koulutusyhteiskunta ja huolehtivat äidit pyrkivät tosin viivästyttämään aikuistumista, mutta minä olisin halunnut olla Napoleonin tapaan kenraali jo 17-vuotiaana ettei olisi tarvinnut jäädä ikuiseksi lapseksi.

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu