Minulle tarjoutui tänä syksynä tilaisuus saada koululaiskonsultti käyttööni kahdeksi viikoksi. Tulevaisuus Labin TET-harjoittelija on pitänyt lokikirjaa ensimmäisestä viikostaan. Sen merkinnät ovat alla.
* * *
Olen Viljami Pirttimaa Helsingin yhteislyseon koulusta. Hain ensin TET-paikkaa Ylen sivujen työnhakulomakkeella. Sain sieltä tietokoneen lähettämän viestin, joka kertoi lomakkeen menneen perille ja, että se käsitellään myöhemmin. Sen jälkeen en ole kuullut sieltä mitään. Sitten päätin ottaa yhteyttä suoraan Ylen työntekijöihin. Tuija Aalto oli minulle isäni kautta tuttu ja päätin lähettää hänelle sähköpostia. Lähetin Tuijalle sähköpostia ja sain paikan. Ylellä ei kuulemma ole kovin usein tettiläisiä.
Tutustun kahden viikon aikana moniin erilaisiin töihin.
Ma 27.9: Ensimmäisen päivän olin testaamassa ja parantelemassa Ps3 Yle Areenaa Oskari Blombergin kanssa. Entinen versio jäi useissa tilanteissa ikävästi jumiin, mutta pienillä muutoksilla siitä tuli paljon luotettavampi. Silloin, kun minulla ei ollut muuta tekemistä tutkin vähän Elävää arkistoa ja mietin Yleä vuonna 2020. Lounaalla söin sweet-chili kanaa ja riisiä.
Ti 28.9: Toisena päivänä olin Henri Vallinrinteen luona tekemässä Yle Areenaan ohjelmien esikatselukuvia, jotka juuri eilen otimme pois Ps3 Areenasta :) Järjestelimme myös ohjelmia eri kategorioihin. Sillä välin, kun uusien ohjelmien esikatselukuvat olivat valmiit ja ohjelmat järjestyksessä jatkoin muiden töiden tekoa, kuten Elävän arkiston tutkimista. Ihmettelin sitä, miten paljon Areenan ylläpitämiseen tarvitaan työtä. Luulisin, että videoiden järjestelemisen voisi tehdä automaattiseksi ja esikatselukuvien tekemisestä helpompaa. Lounaalla söin kananrintaa ja valkosipuliperunoita.
Ke 29.9: Olin tekemässä PowerPoint-esitystä Aikaleima-blogin kommenteista ja tutkin Elävän arkiston materiaalien geotaggäystä Google Mapsillä ja Scribble Mapsillä. Lopuksi kävin Tuija Aallon pitämässä koulutuksessa, joka aiheena oli verkkotoimittajuus. Siellä kerrottiin blogien ja uutisten eroja ja niiden kirjoittamistyylin eroja. Verkossa kuka vaan voi kirjoittaa mitä vaan ja siellä on kirjoitettu enemmän kirjoittajan omasta näkökulmasta. Pitäisikö olla erikseen työprofiili ja yksityinen profiili tai fani sivu yms. Uutiset kannattaa linkittää suosittuihin yhteisöihin ja palveluihin. Lounaaksi söin burriton ja lohisalaattia.
To 30.9: Merkkasin Google mapsiin Elävän arkiston matkailuun liittyvien aineistojen sijainteja ja latasin kaikki merkatut paikat .kml tiedostona. Merkkasin Pekan matkassa maailman ympäri 1956-1957, Amerikkalaiset filmimiehet Suomessa ja Lento yli Pohjoisnavan artikkeleiden paikat. Lopuksi testailin Tuijan ja Antti Hirvosen kanssa EtherPadin tyyppistä palvelua. Lounaalla söin lohikeittoa.
Pe 1.10: Perjantaina olin tutustumassa Ylen Aikaiseen. Kävin studiossa katsomassa radiolähetyksen juontoa ja haastattelua. Studiossa oli mm. pöytä, jonka korkeutta voidaan säätää moottorilla, 2 led-tv:tä, 8 näyttöä parille koneelle ja kaikennäköistä muuta, kuten Genelecin kaiuttimet ja paljon mikkejä ja kuulokkeita. Myöhemmin lähdimme lähetysautolla tekemään juttua hondurasinpiikkihäntäiguaanesta Ville Mätön kanssa. Aihe oli alunperin sähkökirjat, mutta se muuttui. Näin siellä luokkalaiseni Ainon tetissä. Sitten Ville esitteli mm. uutisstudion ja aamu tv:n studion. Lopuksi latasimme ottamani kuvat iguaaneista ja radiohaastattelun äänitiedoston uutisen sivulle. Lounaaksi söin kanakeittoa.
Ma 4.10: Tulin jo klo 9 ja osallistuin seminaariin Isossa pajassa. Mietimme tilastojen ja ennustusten avulla monia tulevaisuuteen littyviä asioita, kuten arvoja, luottamusta ja työelämän ja vapaa-ajan merkitystä. 11:30 söin lounaaksi lihapullia ja peruinoita. Aiheista syntyi todella paljon keskustelua ja monia hyviä ideoita tulevaisuutta varten. Kuten, että Ylen pitäisi ottaa enemmän kansalaisia mukaan tottamaan sisältöä ja mennä sinne missä ne ovat ja kuunnella heidän mielipiteitään. Kaikki olivat aktiivisesti mukana, koska heille oli annettu erilaisia tehtäviä ennen seminaaria. Neljässä eri ryhmässä mietittiin erilaisia Ylen palveluja ja toimintaa. Moni paikalla olijoista oli minulle ennestään tuttuja Helsinki Bar Campistä, joka oli myös Isossa pajassa.
Ti 5.10: Ke 6.10: To 7.10: Pe 8.10:
* * *
Ylellä on tosiaan rajalliset mahdollisuudet ottaa työhöntutustujia, koska jokainen tapaus vaatii oman suunnittelunsa ja koordinointinsa, harjoittelun tai tutustumisen ohjauksesta puhumattakaan. Parhaimmillaan oppiminen on kuitenkin molemminpuolista. Erityisen hyväksi koin Viljamin läsnäolon tämänpäiväisessä Tulevaisuustyön työpajassa - ei ole ollenkaan haitaksi saada kohderyhmän edustaja paikan päälle osallistumaan tuotekehityskeskusteluihin.