Tein yhteenvetoa siitä, mitä Ylen sosiaalisen median läsnäolo ainakin on ja kysyin Qaikussa, mitä listalta puuttuu ja missä verkon aikaiset omaksujat haluaisivat yleläisiä nähdä. Keskustelu alkoi yleisöjen roolista sisällöntuotannossa ja laajeni pohtimaan median muutosta.
Antti Lindströmin mielestä käyttäjien osallistamista voisi vielä parantaa verkossa, motivoida käyttäjiä tuottamaan laadukasta materiaalia.
- Muistelen, että kun ala-asteella katseltiin kouluTV:tä, oli siellä välillä eri koulujen omilla VHS-kameroillaan tuottamaa matskua ihan virallisessa lähetyksessä, ja se tuntui ihan supersiistiltä, ehkä pääosin samaistumis-efektistä ("tuo voisin olla minä") johtuen.
Nykyisin tämä olisi Lindströmin mukaan teknisesti monin verroin helpompaa, kun ei tarvitse postitella vhs-kasetteja. Silti käyttäjäsisällöllä ei hänestä tunnu olevan roolia "euroviisujen tweettikanavaa tai lätkäkisojen tekstareita enempää".
Lindström ehdottaa Ylelle jotakin vastaavaa palstaa kuin Suvi Korhosen Digitodayn Videoilmiö. Erkka Piirainen ei kaipaa YLE:n kanaville yhtään käyttäjien tuottamaa originaalia sisältöä, sillä hän ei usko, että YLE pystyisi keräämään yhtä hyvää aineistoa kuin verkosta löytää.
- Sattumalta löydetty keskiverto-sisältö tuottaa suuremman tyydytyksen kuin jalustalle nostettu ok-sisältö, toteaa hän.
Piiraisen mielestä käyttäjien tuottamaa aineistoa otetaan entistä laajemmin vastaan, mutta hänkin pohtii, eristetäänkö esitykset edelleen alentaviin laareihin, joilla ei ole selvää kohderyhmää.
Verkossa sisältö saa Piiraisen mielestä merkityksellisempää huomiota ja palautetta.
Hän haastaa ajatuksen yleisön houkuttelemisesta tekemään originaaliaineistoa.
- Miksi jonkun YLEn pitäisi motivoida tuottamaan sisältöä?
- Ymmärrän ajatuksen keskustelun ja käyttäjien tuottaman sisällön itseisarvosta, mutta se toteutuu verkossa ilman Yleäkin, Piirainen kirjoittaa.
Hän näkee yleisön roolin sisällön kehittämisessä toisin.
- Sisällön kommenteissa esitetty hyvä kysymys ei ole penninkään arvoinen, ellei siihen vastata alkuperäisen jutun painoarvolla, ei siis kommentissa, sanoo Piirainen.
Ketjun alussa Piirainen huomauttaa aiheellisesti, että osa listaamistani esimerkistä kuuluu pikemminkin käsitteen "uusmedia" kuin "sosiaalinen media" alle. On ihan kiinnostavaa ajatella listaa läpi epäsosiaalisesta näkökulmasta. Facebook ja Twitter voidaan nähdä uusina sisällön syötteiden jakelukanavina vailla minkäänlaista dialogin ulottuvuutta, blogeista, podcasteista ja mobiilivideostreameista puhumattakaan.
Millaista on jälki-mediateollinen media?
Helge V. Keitel miettii Ylen roolia Globalisaatio 2 -vaiheen jälkeen, "kun kansallisvaltion tarinalaatikko ei enää riitä ja tavaraa tulee kuitua pitkin HD:nä tuhansista lataamoista eri puolilta maailmaa."
- Onko vuoden 2015 - 2025 jälkeen ohjelmien katsomistyyli muuttunut meillä reippaasti kansainvälisemmäksi? Silloinhan YLE:n pitäisi pukata kamaa entistä tarmokkaammin maailmojen verkkoon, Keitel pohtii.
- Mutta miten tasokasta puskateatteria tuottavat 2015 jälkeen miljoonat suomalaiset, joilla on entistä tehokkaammat video- ja editointivälineet? Keitel pitää Tampereen Star Wreck-tuotantoa esimerkkinä, johon kohta "about anybody" yltää kavereineen.
- Jokakodin 100 megan kaista muuttaa mokkuloinnin videoinniksi. We aint seen nothing yet. Tämä nykytilanne näyttelee minimalistisesti tulevan muutoksen alkua, Keitel toteaa.
Mikä on televisio?
Lindströmin sivuheitosta, että tv:hän on on jo ihan passé, haarautui keskustelu television omainaislaadusta. Kari A. Hintikka kysyi, minä televisio tai lehti nykyään ymmärretään.
- Onko se yksittäiseen laitetyyppiin integroitunutta sisältöä vai tietyillä formaateilla toteutettavaa sisältöä? Eikö Uusi Suomi ole enää nykyään vain saitti? En menisi sitä kutsumaan sanomalehdeksi, Hintikka lisää.
- Jos YouTubea hieman perkaa, niin aika monien kotivideoiden dramaturgia ja formaatti ovat esimerkiski mtv-kulttuurista, tv-mainoksista, nk. dokumenteista ja elokuvista, joita on tullut telkusta erinäisen aikaa, hän sanoo ja jatkaa, että toki rinnalle on tullut jälki-tv-ajan kerrontamuotoja kuten machinima tai mysteerikirjapaketin avajaiset.
TV päätelaitteena voi tosiaan olla passé, kuten radiokin, median edelläkävijäkäyttäjille, mutta mediana molemmat voivat hyvin.
Mihin tästä eteenpäin?
Kari Kuosmanen veikkaa katsomistyylien monipuolistuvan ja myös "vanhan" säilyvän.
Keitel näkee edessä ainakin infotulvan.
- Yksi kotimainen kanava korvautuu ehkä tuhansilla / sadoillatuhansille ja sen päälle Eurooppa ja maailma. Kuka kehittää siihen infotulvaan time managerin?
Lindström kertoi kuulleensa mediatutkimuksen luennolla, että kun televisiotekniikka kehittyi aikanaan, niin Yleisradio oli silloin yksi tekniikan kiihkeimmistä vastustajista ja vähättelijöistä.
- Jotenkin ihan positiivista nähdä, kuinka paljon kyseisessä talossa on kasvettu dissaamasta uusia haastajamedioita ja omaksuttu niiden hyödyntäminen omassa toiminnassa, hän virnistää.
