Vuosittain jopa 15% Suomen asukkaista vaihtaa asuinpaikkaa maan rajojen sisällä, arvioi Pauli Saloranta. Hän kehitti kotikaupunkipolkujen verkoston lääkkeeksi juurettomuuteen.

- Kävellen pääsee lähelle kohteita ja osaksi maisemaa. Kävely antaa aikaa havainnoimiseen sekä tuntuman maastoon ja etäisyyksiin kirjaimellisesti kantapään kautta, kuvailee tämä polkuopas.

Lähiympäristöstä voi löytää monenlaisia mielimaisemia.

Siirtolapuutarhojen puuhakkaat asukkaat liikuttavat minua. Kun näen, millaisella rakkaudella minipuutarhurit hoivaavat viittä mansikantaintaan, uskon taas ihmisiin. Usko on uutisvirtaa seuratessa usein koetuksella.

Kun sydämeni on särkynyt, etsin lohtua merestä. Myös valkovuokkolehto on lohdullinen ja virkistävä.

On mahdotonta tehdä sellaista listaa mielenterveyttä tukevista maisemista, joka pätisi kaikkiin kulkijoihin. Kokemukset paikoista ovat niin yksilöllisiä. Joku haluaa itkeä läheisen kuolemaa hautausmaan kivimuurin vierellä, toista hautuumaa pelkästään ahdistaa. Meri on yhdelle raikas ja avara, toiselle pelottava ja armoton.

Pauli Saloranta suosittelee etsimään omaa tunnekarttaa, omia mielimaisemia sanan moniulotteisimmassa merkityksessä.

- Lähiympäristö on kuin joulukalenteri täynnä yllätysluukkuja. Ne luukut kannattaa pitää auki. Ulkomaanmatkat ovat harvinaista herkkua, kannattaa etsiä joka päivään pieniä elämää kruunaavia hetkiä työmatkan tai koiranulkoilutusreitin varrelta, neuvoo Pauli Saloranta.

On mahdollista löytää ihan lähietäisyydeltä mielenterveyttä tukevia maisemia. Maisemia murheeseen, maisemia vastarakastuneeseen euforiaan, maisemia pääsykoejännitykseen.

Osaatko sinä käyttää kävelyä lääkkeeksi ja maisemia mielihyväksi? Kehu ihmeessä muillekin näitä löytöjäsi!

Alkuun sananen tähän blogimerkintään liitetyistä kuvista. Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin nuoret kurssilaiset ovat piirtäneet ajatuskarttoja ja rakentaneet pienoismalleja. Kunnioittakaamme heidän työtään.

Kuvia ei saa kopioida eikä niissä esitettyjä ideoita varastaa mihinkään.

Jokaisen idean takaa löytyy innokas nuori ihminen. Jos kiinnostut jostakin näkemästäsi, ota yhteyttä nuorten opettajaan, Sini Koivistoon. Hänet tavoittaa Arkista, Helsingin Kaapelitehtaalta.

Operaatio Pinkki Hiiri sai alkunsa viime kesänä, samoihin aikoihin, kun Helsinkiin alettiin puuhata tukiyhdistystä uuden lastensairaalan saamiseksi. Halusin varmistaa, että lasten ääni ja tarpeet ovat alusta saakka mukana kaavailuissa.

Lapset ansaitsevat sairaalan, jossa heitä suojellaan ja ilahdutetaan. Lapset tarvitsevat leikkiä ja vanhempiensa läheisyyttä sairaalassakin, jopa ihan erityisesti siellä.

Lastensairaalasta ei tule lasten sairaalaa niin, että kopioidaan aikuisten sairaala ja pienennetään huonekalut. 2010-luvun ymmärrys ja osaaminen on jo sellaisella tasolla, että halutessamme pystymme luomaan jotakin aivan erityistä. Sairaalan, joka jää mieleen oloa helpottavana ja toipumista edistävänä rakennuksena.

Roope lähti suunnitelmassaan siitä, että käytävätilojen ja aulojen väritys saa olla voimakaskin. Kuviot ovat suuria ja selkeitä, seinämaalaus ulottuu katonrajasta lattiaan. Kuva jatkuu myös ovessa.

Seinäteemoja olisi useita, tässä näytillä kesäinen maisema.

Punahehkuinen seinä tuo mieleen kiinalaiset pagodat.

 Karri viehättyi vedenalaisista maisemista. Ehkäpä koko sairaala voisi olla kuin akvaario?

Nämä pienoismallit esittävät kahvilatilaa, jonka päädyssä on pienten leikkitila. Vanhemmat voivat juoda leppoisasti kahvia "veden alla" ja pitää samalla silmällä lapsiaan.

Arkkitehti ja taidekasvattaja Sini Koivisto opettaa nuoria Arkissa.

- Lähdimme liikkeelle niistä mielikuvista, mitä nuorilla oli sairaaloista. Purimme ajatuksia yhdessä ja keskityimme miettimään niitä tiloja, joissa oli nuorten mielestä eniten parannettavaa.

Ensimmäinen työkalu oli ajatuskartta. A3-kokoisen paperin keskelle piirrettiin ensin Pinkki Hiiri. Kantavat teemat ja kehityskohteet lähtivät sinkoamaan hiirestä joka suuntaan.

Monissa pienoismalleissa ja ajatuskartoissa on vahvat värit, mutta eivät lapset ja nuoret ole kaikki räikeiden värien ystäviä. Eniten kannatusta tuntuvat kuitenkin saavan puhtaat ja heleät värit.

Osa nuorista suunnittelijoista käyttää töissään perusvärejä punaista, sinistä ja keltaista hyvin voimakkaina. Tässä Roopen suunnittelemassa pienten potilaiden peuhutilassa ovat päävärit kunniassa.

Georgyn suunnittelema leikkitila taipuu moneen.

Voimavärein tehostetussa huoneessa voi ainakin pelata shakkia, rakentaa legoilla ja ihan vaan peuhata.

Monet pehmentäisivät sävyjä taittamalla värejä valkoisella tai kaventamalla väriskaalaa esimerkiksi sinisiin ja vihreisiin.

Sofia suunnitteli huoneen niihin hetkiin, kun potilas kaipaa lepoa ja rauhaa.

Seinää peittää maisematapetti ja pehmeään säkkituoliin on nautinnollista lysähtää lukemaan.

Joosua on nimennyt suunnitelmansa Värisuoraksi.

Joosuan näkemyksissä lasten wc:t on värikoodattu perinteisesti. Pojille sinistä ja tytöille pinkkiä.

Hänelle on tärkeää, että lastensairaalassa on nimenomaa lapsille suunnitellut wc-tilat. Sellaiset, joissa väritys miellyttää lasten silmää ja mitoitukset ovat kohdallaan. Vessoissa ei ole kopperoita, jotta vanhempien olisi helpompi auttaa pikkulapsia.

Entäs jos pieni potilas tahtoo leikkimökkiin ja keinumaan?

Ei onnistu. Suomessa on usein liian surkea sää sairaan lapsen ulkoilla.

Kyllä onnistuu - jos sairaalasta löytyy sisäleikkipuisto. (Yksi arkkilaisista suunnitteli sellaisen, hän haluaa pysytellä anonyymina. Kutsukaamme häntä siis taiteilijanimellä Mr. X.)

Kurkistetaanpa kaarevan seinän ikkuna-aukon läpi Mr. X:n pienoismalliin.

Nuorten arkkitehtien suunnitelmissa on monia sellaisenaan toteutettavissa olevia ideoita. Osa näkemyksistä ei luonnosmuodossaan sovi sairaalamaailmaan, mutta onkin meidän aikuisten tehtävä miettiä mihin esimerkiksi paksulla pehmeällä karvalankamatolla pyritään. Miten pehmeyttä voidaan tuoda sairaalaan hygieenisyyttä unohtamatta? Miten kodikkuus ja leikkimieli tuodaan sairaalasuunnitteluun?

Akselin pienoismallissa kolmionmuotoisesta ovesta kuljetaan leikkihuoneeseen. Huoneessa on pehmeitä materiaaleja ja rakenteluun houkuttelevia rengaselementtejä. Mitähän materiaalia ne olisivat?

Lattiavalaisimesta tulee mieleen ilmapallo.

Monen idean toteuttaminen ei vaadi kuin purkillisen maalia. Operaatio Pinkki Hiiri voi tuoda hiirenkorvia helposti yllättäviin paikkoihin. Voisivatko sairaanhoitajat pitää hiirenkorvia? Alexin suunnitelmassa ovellakin on korvat.

 Väriviivat lattiassa ohjaavat vaikka röntgeniin, kahvilaan ja labraan.

Lapsi ei välttämättä osaa lukea opasteita, mutta viivan seuraaminen käy helposti.

Uuden lastensairaalan vääntö on käynnissä. Ensimmäinen miljoonalahjoitus on julkistettu. Muistetaanhan kuunnella lapsia ja nuoria. Sieltä pesee näkemystä LASTENsairaalasta.

Meillä on totunnaisia vahvoja oletuksia siitä, millaisia tytöt ja pojat ovat. Nämä oletukset vaikuttavat piilevinä myös päiväkotien toimintaan. Piilevät asenteet saadaan näkyviin videokameralla.

Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa -hanke kuvaa päiväkodin arkea. Videoidut hetket puretaan porukalla ja käydyt keskustelut herättävät henkilökunnan, kuvailee lastentarhanopettaja Anna Nummiranta helsinkiläisestä päiväkoti Tonttulasta:

- Se oli kuin kylmä suihku. Odotteluajat on raa´asti kellotettu videolta ja näin miten eri tavoin kohtelin tyttöjä ja poikia pukeutumistilanteessa. Kärsimättömät pojat saivat palvelua aina nopeammin kuin kiltisti odottaneet tytöt. Pidin itseäni tasa-arvoisena ja tietoisena, joten havainto oli järkytys.

Ruotsalainen lastentarhanopettaja Larrie Griffis koki järkytyksen työpaikkansa lastenkirjoja luokitellessaan. Murskaava enemmistö kirjoista kertoi pojista. Larrie Griffis kertoo oivalluksistaan videolla.

Tasa-arvohankkeen projektipäällikkö Milla Paumo muistuttaa, että tasa-arvon huomioiminen on näkökulma ihmisyyteen, työhön ja elämään ylipäänsä, ei mitään erillistä toimintaa.

Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka puhuu diginatiiveista. He ovat keskelle tietotekniikkaa ja älylaitteita syntyneitä nykyajan lapsia ja nuoria. Tulevaisuuden opettajia kouluttava professori suree sitä, että tämän päivän koulu riisuu nuoret aseista. Näiltä taitavilta älyteknologian suurkuluttajilta otetaan apuvälineet pois, kun he tulevat kouluun. Kännykät kiinni, kuuluu opettajan komento.

Voisiko laitteet valjastaa oppimisen käyttöön?

Tulevaisuudentutkija ja tietokonealan pioneeri Risto Linturi hämmästelee sitä, että koulussa on nyt höylää ja sorvia ja hitsipilliä ja muuta vanhan maailman laitetta, kun käytännössä pelit ja elokuvat tehdään kolmiulotteisina.

- Oppikirjojen hinnalla saa sähkökirjan ja uusien laitteiden myötä tarvitsemme suuren muutoksen. Ei riitä, että nykyiseen maailmaan laitetaan uudet laitteet.

Kaikki eivät villiinny esimerkiksi kosketuksella toimivasta valkotaulusta. Haastattelemani "ihan tavallisen koulun ihan tavallinen opettaja" liputtaa vanhan kunnon liitutaulun puolesta. Hän toivoo, että koulut saisivat ensin kynät ja paperit ja sitten vasta mietittäisiin tuhansien eurojen hintaisten innovaatioiden hankintaa.