To 15.12.2005 @ 09:54admin

MuovikassiTV

Voi aikoja, voi isovanhempia! Mummi ja vaari viettivät eilen iltaa 3,5-vuotiaan poikani kanssa, kun minä olin virkistäytymässä kustannusyhtiö Avaimen pikkujouluissa. Meillä ei ole kotona telkkaria, koska luovuin siitä reilu vuosi sitten. Vanhempani ovat sitkeästi jurnuttaneet asiasta. "Mitä me siellä tehdään, kun ei ole telkkaria?"

Tulin vähän ennen yhtätoista kotiin, eteisessä kuulostelin, että onpa mystistä miten mun radioon on tullu outo telkkarisaundi. Pah - siellä istuivat rakkaat vanhempani vieretysten, nenät melkein kiinni leivänpaahtimen kokoisessa minitelkkarissa. Isä väänteli antennitikkua ja muikeili mulle voitonriemuisena: tuotiin tänne telkkari!

Meinasi syttyä pienimuotoinen sota, kun en alkanutkaan tanssia kiitostanssia kottaraispöntön ympärillä. Olivat puoliväkisin jättämässä konetta meille! Missä on yhtäkkiä suoraselkäisen sukupolven moraali? "Sehän on MEIDÄN telkkari, laita se kaappiin, ei sitä kukaan sieltä löydä!"

En antanut tuumaakaan periksi, vaan ajoin vanhukset telkkareineen sateiseen yöhön. Pistin piruuttani vielä sen riemurasian YleShopin muovikassiin.

Ihana hiljaisuus laskeutui taas kotiini.

Ti 13.12.2005 @ 12:34admin

Toinen jalka vaatekaapissa, toinen Narniassa

Odotan kiihkeästi elokuvaa Narniasta. Olen katsonut trailerin elokuvan kotisivulla jo useita kertoja. Musiikissa, taistelukohtauksissa ja repliikeissä on paljon fantasiaseikkailukliseitä, mikä vähän tökkii. Yritän kuitenkin nähdä rakastamani sagan kaiken möyhystelyn alla. Sormustarinoita katsellessa jo kolmannen leffan kohdalla alkoi tuntua siltä, että olen kuullut tarpeeksi kvasilatinaa jylhänä kuorolauluna, kirkonkellojen pahaenteisiä kumahduksia ja lauseita "Now Ýou Must Die" ja "The Faith of This Land Lies In Your Hands".

Menin kuitenkin päänahkaa myöten kananlihalle, kun näin Narniatrailerin ensimmäisen kerran. Lucy avaa vaatekaapin ja astuu takinhihojen välistä toiseen maailmaan. Muistan niin elävästi millaisen humauksen - millaisen älyllis-tunteellisen nousuhumalan koin pikkutyttönä, kun antauduin Narniatarinan vietäväksi. En ollut enää IHAN lapsi, mutta tarkistin silti kaikki isommat kaapit, just in case.

Joku päivä joululomalla menen katsomaan leffan. Kerron sitten mitä tykkäsin.

Ma 12.12.2005 @ 09:33admin

Mikä Julmahuvin hahmo olet?

Kiitos, Tuija! Mahtava on tämä
Julmahuvin testi!

Minä olen MATS Z-Salamapartiosta. JIPII!

[inline:1]

Minusta kerrotaan, että "Sinä ja Rauski olette Kekkosen asialla salapoliisisarjassa Z-Salamapartio. Sinulle ominaisia piirteitä ovat tehtävien ja mysteerien täyttämä arki, stadin slangi, nahkatakki, enimmäkseen vakava luonne ja kielteinen suhtautuminen Mikko Alatalon sanoituksiin. Elämällä on silti taipumus olla yhtä juhlaa. Rauski käy sinua useammin kampaajalla. "

Wau! Üpeeta!

Pe 02.12.2005 @ 10:59admin

Aion äänestää; tietysti!

Minulta on taas alettu kysellä. Kyselläänkö sinultakin? "Aiotko äänestää?" Vastaukseni on selvä kuin fläkki. TOTTAKAI! Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa siitä lähtien, kun tulin äänestysikään. Minulle äänestäminen edustaa henkilökohtaisen päätöksen tekoa ja sen ilmaisemista. Äänestämistä edeltää aina vaihe, jolloin haalin tietoa päätökseni taustalle, pohdin ja puntaroin. Kirkastan omia ajatuksiani siitä, mitä asioita toivon edistettävän yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisiin kysymyksiin perehtyminen - vaaleihin valmistautuminen - on yhtä tärkeää kuin se äänen antaminen. Lähestyvät vaalit aktivoivat minussa aina sellaisia miettimyksiä, jotka ovat terveellisiä ja vaativia. On rassattava rusinaa valinnoilla, jotka jäisivät muuten tekemättä!

Ke 30.11.2005 @ 10:56admin

Lukukokemuksen ainutlaatuisuus

"Viihdyttävä ja vauhdikas kertomus." Näin arvioi yksi kriitikko Pauliina Suden kirjan Ruuhkavuosi. "Hauska ja kauhea kirja", otsikoi toinen. En tunnista samaksi kirjaksi, jonka luin.

Mitä enemmän luen kritiikkejä, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että jokainen lukukokemus todellakin ON ratkaisevalla tavalla erilainen. Lukijan oma elämä siellä on präntättynä, jossakin kirjoitetun ja luetun välissä. Se voimistuu, minkä tutuksi tunnistaa - ja se loivenee, mistä ei ole omaa kokemusta.

Ruuhkavuoden päähenkilö on Minna, joka saa lapsen. Hän rakentaa miehensä kanssa taloa ja tekee gradua. Sinnikäs elämän suorittaminen alkaa tuntua jurnuttamiselta ylivoimaista vastusta vastaan, ja Minna sairastuu? masentuu? uupuu? pimahtaa? palaa loppuun?

Miksi Minna ei osaa relata? Miksi hän yrittää niin hirveästi kaikkea? Miksi hän on niin ylidramaattinen? Miksi hänen huumorintajunsa kitkeröityy pirullisuudeksi? Miksi hän tekee luonnollisista asioista mutkikkaita? Miksi hän vihaa itseään noin paljon?

Bridget Jones ei ollut mielestäni hauska elokuva, vaan surullinen. Samaa ankeutta on tässä Ruuhkavuodessakin. Kysymys kuuluu: onko surkeus kirjassa vai/ja lukijan silmässä?

Pe 18.11.2005 @ 14:25admin

Life - Be in it!

Kuuntelin tänään Meri Lähteenoksan puheita. Hän oli pohtimassa syntyjä syviä ohjelmassani kesällä. Nauhoitimme jutut Tampereella, hänen kotipihassaan, Annikin puutalokorttelissa. Rönsyilevä keskustelu otti mallia rehevästä perennapenkistä ja kiemurteli notkeasti ikuisten kysymysten ympärillä.

Meri tarjosi monta kristallista oivalluksen hetkeä. Ohjelman loppupuolelta löytyy yksi. Arvontakoneesta oli noussut MIKÄ ON ELÄMÄN TARKOITUS? Meri lähti muistelemaan matkaansa Australiaan. Siellä hän näki sloganin LIFE - BE IN IT! Meri kuvailee: "Se oli kuin olis lyöty lekalla päähän! Tässä se juttu on! Se on elämän tarkoitus!"

Sivut

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu