Luovuin televisiosta noin kuusi vuotta sitten. Mietin asiaa monta viikkoa. Päätös tuntui vaikealta. Eräänä iltana mitta täyttyi.

Olin saanut lapsen nukkumaan. Tein herkkuvoileivät ja istuin nautinnosta huokaisten sohvalle. Nyt istun kaikessa rauhassa, syön iltapalaa ja nautin jostakin hyvästä ohjelmasta.

Avasin television.

Ruudussa patologi viilsi terävällä veitsellä märkivien haavojen täplittämää sinertävää reittä.

Sain vihdoinkin tarpeekseni. Nyt tuo paskatoosa lähtee tästä talosta.

Minä olen niitä ihmisiä, joiden on vaikeata sulkea televisiota. Jään helposti sinertävän takkatulen vangiksi. Tarinat vyöryvät lasin läpi suoraan mielikuvitukseni raaka-aineeksi. Suuri osa tarjonnasta on joko typerää, vastenmielistä tai pelottavaa.

En halua tarinoita botoxpimuista ja sarjamurhaajista. Enkä hölmöjen kännäilyistä ja heiluvista peitoista.

Suomalaiset katsovat televisiota keskimäärin kolme tuntia päivässä ja valittavat, että aina on kiire. Yhtälössä ei ole mitään järkeä.

Öljyvuoto. Ydinvoimalat. Puoluekokoukset. Kuninkaalliset häät. Nuorisotyöttömyys. Piispanvaalit. Muuttolinnut. Itämeri.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Mistä pitäisi puhua?

Mitä maailmassa tapahtuu?

Kerro sinä!

29.4. purkauduin ohjelmassani aiheesta MIKSI MINULLA ON NIIN JUMALATTOMASTI TAVARAA JA MITEN PÄÄSEN SIITÄ EROON?

Aihe kosketti monia hamstraukseen syyllistyviä. Yksi nainen soitti niin epätoivoisena, että lupasin laittaa blogiin jotakin apua.

Ohjelmassani kohtuullistamisvalmentaja Ritva Rajander-Juusti alias Serenitas antoi simppelin perusohjeen (joka simppeliydestään huolimatta vaatii meiltä paatuneimmilta säilöjiltä aikamoista tsemppaamista)

 kolmen korin menetelmä

Hiirensyömä nahkasaapas. Hapertunut jauhosäkki. Näistäkin aarteista käytiin armotonta sotaa meidän mökillä pari kesää sitten. Me keski-ikäistyvä sukupolvi halusimme siivota, isä ja äiti harasivat vastaan.

Lepikosta löytynyt puhkiruostunut kiuas herätti kiihkeitä tunteita. Se päätyi pitkällisen väännön jälkeen roskalavalle. Isä jupisi vielä illallakin, että siitä olisi vielä saanut jotakin.

Kerroin tämän tarinan eilen ohjelmassani, jossa tilitin luopumisen tuskaa. Puhuin meidän tavaranhaalijoiden ja -vaalijoiden puolesta. Me hamsterit hukumme tavaraan. Kärsimme jatkuvasta sotkusta, mutta emme osaa heittää turhaa poiskaan.

Illalla piipahdin vanhempieni luona. Isä oli selvästi näreissään ohjelmasta. "Savustuspönttöähän minä siitä kiukaasta. Ja siitä olisi tullut hyvä savustuspönttö, mutta kun teidän piti mennä heittämään se pois."
 

I rest my case.