Pe 09.09.2011 @ 14:33Reija Hyvärinen

85-vuotias Yle haluaa kuulla suomalaisia

Kirjoittaja on Ylen viestintäjohtaja.

Tänään, perjantaina 9.9.2011 on kulunut 85 vuotta Ylen ensiparkaisusta. Onnea! Ylen äänen avasi ensimmäinen kuuluttaja, taiteilija Alexis af Enehjelm.

"Niin me uskommekin saavamme teidän kaikkien aulista apuanne alkavassa työssämme, sillä yleisradiotoiminnan tärkeimpänä edellytyksenä lopultakin on hyvä yhteisymmärrys ja hedelmällinen yhteistyö ohjelman lähettäjän ja niitten kuuntelijain välillä", lausui ensimmäinen toimitusjohtaja L.M. Viherjuuri alkusanoissaan.

Tämä pätee tänäänkin: haluamme olla avoin Yle, joka koskettaa suomalaisia kaikkialla. Mediaa kulutetaan tänä päivänä mitä erilaisimmilla välineillä ja erilaisemmista syistä. Tiedonvälitys, ajan tasalla pysyminen ja viihtyminen ovat syitä käyttää Ylen palveluja. Radion ja television ohelle on noussut netti, joka on jo kaikkien ikäluokkien väline.

Yksi verkon upeimpia ulottuvuuksia on sen vuorovaikutteisuus. Yle haluaa olla kontaktissa suomalaisten kanssa – haluammehan toimia “yhteisymmärryksessä ja hedelmällisessä yhteistyössä" tänäänkin, aivan kuten 85 vuotta sitten asia ilmaistiin. Haluamme kehittää yhtiötä suomalaisia kuunnellen.

Olemme ryhtyneet pohtimaan, miten Yle voisi avata toimintaansa – ei vain ohjelmatoimintaa – nykyistä paremmin. Miten pystyisimme kertomaan, millaista osaamista Ylessä on tänään, miten kehitämme toimintaamme ja millä tavoilla toimimme suomalaisen yhteiskunnan hyväksi? Entä miten Ylen yhtiönä pitäisi näkyä verkossa? Kuulisimme erittäin mielellämme myös teidän näkemyksenne tästä kaikesta.

Vaikka mittarissa on jo komea ikä, niin haluamme kehittää toimintaamme. Sinun mielipiteesi on meille tärkeä!

51 kommenttia

Nythän YLE on pistänyt TV2:n täysin uusiksi Uusine päivineen yms. roskalla; näiden roskaohjelmien lie tarkoitus kerätä nuoria katselijoita. (Ja sanoihan TV2:n tiedotus reilusti em. tavalla olevan; halutaan nuoria katselijoita!)

Yli 2,5 vuotta on kulunut edellisestä kirjoituksesta, eikä mikään ole muuttunut parempaan suuntaan.
TV2 ja Teema ovat lopettaneet Palautesivunsa; Täten ei voi syntyä avointa ja inspiroivaa keskustelua, joka aikaisemmin oli sekä TV2:n että Teeman Palautesivustolla mahdollista.
Saisiko ne em. Palautesivut takaisin, kiitos!

Sivut

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu