Ke 18.01.2012 @ 14:45Outi Roivainen

Mihin radion kuuntelijalukuja tarvitaan?

Kirjoittaja työskentelee Ylessä yleisötutkijana.

Radio on hyvä kumppani. Osa meistä kuuntelee radiota keskittyneesti, osalle kuuntelu toissijaista: radiota kuunnellaan toisella korvalla muiden askareiden ohella. Viikon aikana radio tavoittaa 95 % yli 9-vuotiaista suomalaisista. Se on huikean iso luku!

Mutta miten tuollaista tietoa saadaan?

Määrällistä tietoa radion kuuntelusta saadaan Finnpanelin Kansallisesta radiotutkimuksesta. Koko suomalainen radiotoimiala – niin Yle kuin kaupalliset radiotkin – ovat yhdessä tutkimuksen takana. Finnpanel on kaikista kanavista riippumaton markkinatutkimusyritys. Finnpanel tutkii myös television katselua.

Tämän vuoden alusta radion kuuntelua tutkitaan vuoden jokaisena päivänä. Muutos tuo tarkempaa tietoa ja parantaa tutkimuksen laatua, sillä aikaisemmin radionkuuntelua tutkittiin yksi viikko kuukaudessa. Tutkimustulosten raportointi säilyy muutoksesta huolimatta kuukausikohtaisena.

Ylessä radion kuulijalukuja käytetään monella tavoin hyväksi.

Ohjelmia ei arvoteta sen mukaan paljonko kuulijoita ne keräävät, sillä pelkästään ohjelman lähetysaika ja -viikonpäivä vaikuttaa siihen paljon. Illalla radion kuuntelijoita on vähemmän, toisaalta esimerkiksi viikonloppuaamuisin Ylen kanavilla on hyvin paljon kuulijoita.

Kuuntelijalukujen valossa pohdimme muun muassa sitä, onko ohjelma oikealla paikalla. Tai sitten tarkastelemme esimerkiksi sitä, minkä ikäisiä ihmisiä ohjelma houkuttaa ja kuinka uskollisia sen kuuntelijat ovat.

Kuuntelijaluvut kertovat siis yhden puolen radion kuuntelusta.

Meille erittäin tärkeää on myös laadullinen tieto, jota myös kootaan eri tavoin, sekä kuuntelijoilta tuleva palaute. Kun määrällinen ja laadullinen tutkimustieto ja suomalaisilta tuleva palaute yhdistetään Ylen radiolaisten ammattitaitoon, saamme parhaimmillaan aikaan hyvän lopputuloksen. Sellaisen, joka yhtäältä yllättää ja toisaalta täyttää odotukset!

32 kommenttia

Entäs ne alle yhdeksänvuotiaat? Ai niin eihän YLE enää tarjoakkaan heille radio-ohjelmia.

Tutkijat helposti tekee itse kysymykset ja niiden vastaukset tämän esittelyn suuntaisesti. Kuuntelu kuitenkin jakautuu moneen osa-alueeseen saman henkilönkin tapauksissa.
Radio-ohjelmilla olisi hyvä olla omanlaisensa alkutunnari,
mutta niissäkin vaihtuvuus sekä rakenne-erot saisi olla.
YLE Radio 1:n Päivän mietelause siirtyi lyhyempänä aamuun,
joten siihenkin sopisi ennakoiva tunnari - soittokello tms.
Muutaman kerran on radioherätyksen jälkeen nukahtanut uudelleen tasaisen kuulutusäänen jatkaessa mietelausetta,
johon alustava merkkiääni suuntaisi kuulohuomion tarkemmin.
Uusi radiouutisten jakautuminen erilaisina kanavakohtaisesti tuottaa vielä harhautumista kun aloitusajat menee päällekkäin.

Tulee heti mieleen Pikku Ykkönen, lasten viimeinen radio-ohjelma! Jossain oli tieto, että keskimäärin 90.000 kuuntelijaa oli linjoilla tavallisena aikana ja 100.000 Lasten sävel on vapaa aikana, siis toivekonsertissa. Oliko siinä syytä lopettamiseen, varsinkin, kun on kyse lasten ohjelmasta, eikä edes alle 9- vuotiaat kuulu tutkimuspiiriin. Ja voi ja saa lastenohjelmaa kuunnella kaikenikäiset, ei ole kriteerio lopettamiseen, jos aikuisetkin kuuntelevat. Lastenohjelmat ehdottomasti takaisin, Olisikohan Radio Suomi parempi kanava ja ohjelmapaikkaa ja aikaa pitää mainostaa, esim. Pikku Kakkosessa.

Lauantain lastenohjelma, etenkin toivekonsertti, oli kivaa kuunneltavaa ajellessamme autolla usein siihen aikaan mummulaan. Sääli, että loppui.

Lastenohjelmia kuullaan edelleen radiosta. YLE Puhe on lähettänyt lasten kuunnelmia vuoden alusta alkaen, sunnuntaisin klo 11.05.
Esimerkiksi ensi sunnuntaina kuullaan kolmas osa kotimaisesta uutuuskuunnelmasta Vilhelmiina ja Jarmo-kala. Myöhemmin tänä vuonna Puheen taajudella seikkailevat mm. Heinähattu ja Vilttitossu, Pekka Töpöhäntä ja Muumipeikko.

Anonyymi kirjoitti:

Entäs ne alle yhdeksänvuotiaat? Ai niin eihän YLE enää tarjoakkaan heille radio-ohjelmia.

Hei Anonyymi!
Radion kuuntelua tutkitaan päiväkirjamenetelmällä, joka asettaa rajansa vastaajien iälle. Tutkimushenkilöt kirjaavat radionkuuntelunsa vetämällä viivan oikean kellonajan ja kanavan kohdalle. Näin ollen alle 9-vuotiaat jäävät valitettavasti Kansallisen radiotutkimuksen ulkopuolelle. Lasten mediankäyttöä tutkitaan kuitenkin muilla tavoin, esimerkiksi Lasten tyytyväisyystutkimuksella.

lasser kirjoitti:

Tutkijat helposti tekee itse kysymykset ja niiden vastaukset tämän esittelyn suuntaisesti. Kuuntelu kuitenkin jakautuu moneen osa-alueeseen saman henkilönkin tapauksissa.
Radio-ohjelmilla olisi hyvä olla omanlaisensa alkutunnari,
mutta niissäkin vaihtuvuus sekä rakenne-erot saisi olla.
YLE Radio 1:n Päivän mietelause siirtyi lyhyempänä aamuun,
joten siihenkin sopisi ennakoiva tunnari - soittokello tms.
Muutaman kerran on radioherätyksen jälkeen nukahtanut uudelleen tasaisen kuulutusäänen jatkaessa mietelausetta,
johon alustava merkkiääni suuntaisi kuulohuomion tarkemmin.
Uusi radiouutisten jakautuminen erilaisina kanavakohtaisesti tuottaa vielä harhautumista kun aloitusajat menee päällekkäin.

Hei lasser!
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että kyselytutkimusten kohdalla on syytä olla tarkkana kysymysten muotoilussa ja lomakkeen suunnittelussa. Haluamme saada mahdollisimman hyvin todellisuutta kuvaavia tuloksia. Kansallinen radiotutkimus on päiväkirjatutkimus, jossa tutkimushenkilöt kirjaavat radionkuuntelunsa vetämällä viivan oikean kellonajan ja kanavan kohdalle. Tutkimuksen toteutusta ja luotettavuutta valvoo KRT-ohjausryhmä, jonka jäseninä ovat Yleisradio Oy:n, Suomen Radioiden Liitto ry:n, Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry:n ja Mainostajien Liitto ry:n (puheoikeudella) edustajat. Meillä kaikilla KRT:n tilaajilla on tarve saada mahdollisimman laadukasta tutkimusaineistoa.

- Outi Roivainen, yleisötutkija kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Entäs ne alle yhdeksänvuotiaat? Ai niin eihän YLE enää tarjoakkaan heille radio-ohjelmia.

Hei Anonyymi!
Radion kuuntelua tutkitaan päiväkirjamenetelmällä, joka asettaa rajansa vastaajien iälle. Tutkimushenkilöt kirjaavat radionkuuntelunsa vetämällä viivan oikean kellonajan ja kanavan kohdalle. Näin ollen alle 9-vuotiaat jäävät valitettavasti Kansallisen radiotutkimuksen ulkopuolelle. Lasten mediankäyttöä tutkitaan kuitenkin muilla tavoin, esimerkiksi Lasten tyytyväisyystutkimuksella.

puhe radio meni pilalle, kun sinne otettiin urheiluradio. Sitäpaitsi urheilu sivuuttaa muut ohjelmat suurempien ottelujen aikana, Silloin on pantava radio kiinni, kun ei ole puheohjelmia muillakaan kanavilla. Urheilu Ei ole todellakaan kaikkien mieleen!! .

ainakaan turunradion iiro anerssonin ja jorma tuomisen juttuja ei viitsi kuunella täytyy ihmetellä herrojen kyllä tulee niin paljon sekoilua juonnoissa

Anne Haaja, vastaava tuottaja, YLE Puhe kirjoitti:

Lastenohjelmia kuullaan edelleen radiosta. YLE Puhe on lähettänyt lasten kuunnelmia vuoden alusta alkaen, sunnuntaisin klo 11.05.
Esimerkiksi ensi sunnuntaina kuullaan kolmas osa kotimaisesta uutuuskuunnelmasta Vilhelmiina ja Jarmo-kala. Myöhemmin tänä vuonna Puheen taajudella seikkailevat mm. Heinähattu ja Vilttitossu, Pekka Töpöhäntä ja Muumipeikko.

Nyt lapsille suunnatut kuunnelmat saavat viikossa radioaikaa 15 minuuttia, ennen sitä oli sentään reilu tunti/viikko. On todella surullista, että lapsia hyljeksitään ja syrjitään, suorastaan aliarvioivaa.

asti uskollinen Radio Suomen ja Yle Puheen kuuntelija.

nyt kuitenkin on jo mennyt usko jopa tuohon Yle Puheen tyyliin ja asiallisuuteen. Ilmeisesti on alettu kosia sellaista porukkaa jota viehättää tuo kaupallinen kailotus ja rämpytys ohjelmien valillä ja välissä. Vielä viimevuonna kanava kuului rauhallisempana ilman tuollaisia mainoskanavien tyylisiä ns: puffeja. onneksi radiosta löytyy nappula vaikkakin englannin kielinen , ON/OFF.

tähän kirjoitti:

Puhe on tosiaan täysin pilattu. Ikävää, jos haluaisi pitää radion ON.

Entistä Puhetta kaipaava kirjoitti:

Olisiko niin, että kanavauudistuksia tekevät ne, jotka eivät normaalisti seuraa ilokseen kyseistä kanavaa. Silloin voi sattua mitä tahansa.

LASTEN RADIO-OHJELMIA PITÄÄ PUFFATA, KYLLÄ NIITÄ VAKITUISET TELEVESIONKATSOJATKIN KUUNTELISIVAT, JOS NE VAIN LÖYTYISIVÄT. PIKKU KAKKOSEN NETTIIN EHDOTTOMASTI LINKIT JA MYÖSKIN ENNEN TAI JÄLKEEN OHJELMAT VETÄVÄT PUFFIT!

Tämä antaa mielenkiintoista taustatietoa YLEn ohjelmasijoittelusta. Haluaisin kuitenkin todeta muutaman asian;

Lainaus: "Kuuntelijalukujen valossa pohdimme muun muassa sitä, onko ohjelma oikealla paikalla. Tai sitten tarkastelemme esimerkiksi sitä, minkä ikäisiä ihmisiä ohjelma houkuttaa ja kuinka uskollisia sen kuuntelijat ovat."

Todellisuudessa kuulijoiden (tai tv-katsojien) mielipidettä ei ole kunnioitettu ollenkaan. En muista, että vuoden 2011 aikana YLE olisi kertaakaan kysynyt meiltä kuuntelijoilta/katsojilta yhtään mitään ohjelmien sijoitteluun liittyvää.

Keskustelussa onkin tullut jo esiin, että mm. lastenohjelmat katosivat oudosti, ja esimerkiksi Alivaltiosihteeristä tehtiin mystisesti puhdas puheohjelma ja sekin katosi jonnekin YLE Puheelle. Tämän lisäksi YLEn internet-sivuilla osa näiden ohjelmien linkeistä johtaa edelleen vääriin paikkoihin (mm. Koe-eläinpuiston linkki). Tämä viittaa siihen, että muutoksia on tehty kovalla kiireellä perustelematta muutoksia millään tavoin kuulijoille. Miksei mm. niitä lastenohjelmia olisi voitu säilyttää entisellä paikallaan?

Jari Nurmi kirjoitti:

Voisiko vastaus viimeiseen kysymykseen löytyä yllä olevasta blogikirjoituksesta: "toisaalta esimerkiksi viikonloppuaamuisin Ylen kanavilla on hyvin paljon kuulijoita."
Yle halusi vain lakaista lapset pois parhaalta paikalta?

Mielestäni (ja varmaankin monen muunkin mielestä) mikään perustelu ei puolla pikku ykkösen hyllyttämistä, sillä olihan tuolla ohjelma kuitenkin kuulijoita 90000 ja toivelauluilla kuulijoita 100000. Vaikkakin tilaston mukaan suurin osa kuulijoista oli aikuisia, niin väitän että tilaston ohi ohjelmaa kuunteli myös se varsinainen kohderyhmä < 9 vuotiaat lapset joita tilasto ei tavoita. Ylen on turva edelleenkään perustella tuota tavoittamattomuutta sillä, etteivät aikuiset tietäisi ohjelman olemassa olosta, sillä YLE itse ei ole tehnyt ohjelmaa ollenkaan missään tutuksi. Miten voi tietää jos siitä ei missään mainosteta?

On kiva että tutkimuksia tehdään, mutta ei niiden tulosten taakse saa jäädä lymyilemään, kun kuulijat antavat palautetta. Tilasto ja tutkimus tuo esiin osan, ei koko totuutta. Nyt toivoisinkin, että siellä Ylessä otettaisiin asia uudelleen mietintään ja myös siltä kantilta katsoen, että olisitteko tekin voineet tehdä jotain toisin ja toisitte ajatuksenne rehellisesti meidän pettyneiden kuulijoiden tietoon.

On ollut väärä päätös ajaa kuin pienet lapset nettiin pyörimään ylen sivuille! Mielestäni lapset pyörivät siellä on ihan riittävästi.

Mitähän 25-40 vuotiaille tarjotaan? YleX on liian nuorta, Ylen ykkönen liian vanhaa, Radio Suomi on arkisin lähes pelkkää maakuntaradiota. YleQ oli aikoinaan hyvä yritys mutta digitaalisena kanavana sen kuuntelu jäi vähälle. Tämän vuoksi ns. nuoret aikuiset karkaavat kaupallisille kanaville.

No tähänhän nää Ylen tutkijat eli propagandaihmiset vastaa, että 25-40-vuotiaillehan on Puhe!!! Ihan niin kuin meitä kiinnostaisi marmatusradio, josta ei tuu musiikkia. Ja mun poikani on kanssa tosi vihanen, että Pikku Ykkönen lopetettiin.

Anonyymi kirjoitti:
Entistä Puhetta kaipaava kirjoitti:
tähän kirjoitti:

asti uskollinen Radio Suomen ja Yle Puheen kuuntelija.

nyt kuitenkin on jo mennyt usko jopa tuohon Yle Puheen tyyliin ja asiallisuuteen. Ilmeisesti on alettu kosia sellaista porukkaa jota viehättää tuo kaupallinen kailotus ja rämpytys ohjelmien valillä ja välissä. Vielä viimevuonna kanava kuului rauhallisempana ilman tuollaisia mainoskanavien tyylisiä ns: puffeja. onneksi radiosta löytyy nappula vaikkakin englannin kielinen , ON/OFF.

Puhe on tosiaan täysin pilattu. Ikävää, jos haluaisi pitää radion ON.

Olisiko niin, että kanavauudistuksia tekevät ne, jotka eivät normaalisti seuraa ilokseen kyseistä kanavaa. Silloin voi sattua mitä tahansa.

Samaa mieltä. Anja Snellman osasi hyvin kirjoittaa asiasta blogikirjoituksessaan "Radioevakko".
(http://blogit.iltalehti.fi/anja-snellman/2012/01/11/radioevakko/)

Kun siirryttiin digiboksiin luovuin TV:sta,koska sieltä lähetettiin niin paljon pelkkiä uusintoja,jotka olin jo nähnyt moneen kertaan.Silloin radion toimittajat/juontajat olivat ammattinsa hallitsevia,toisin kuin nykyisin muutama "herra toimittaja".Nyt Radio Suomi lähettää lauantai-iltaisin jo kuolleen ja kuopatun kanavan uusintoja,jotka on kaivettu jostain lantatunkion pohjilta.Mitä vastinetta voisi kuuntelija saada "yleverolla"?

Jari Nurmi kirjoitti:

Todellisuudessa kuulijoiden (tai tv-katsojien) mielipidettä ei ole kunnioitettu ollenkaan. En muista, että vuoden 2011 aikana YLE olisi kertaakaan kysynyt meiltä kuuntelijoilta/katsojilta yhtään mitään ohjelmien sijoitteluun liittyvää.

Onko koko historiansa aikana?
Tehdään vaan uudistuksia uudistusten, ei tarpeen takia.

Taitaa katsoja/kuuntelijalukujen tarvekin olla vain siinä, että saadaan kehua omia katsoja/kuuntelijamääriä.

Niin, on se kumma että Ylen kaltainen julkisen palvelun yhtiö ei tuota parasta mahdollista ohjelmaa monipuolisesti, vaan tuijottaa katsoja- ja kuulijalukuja. Yleisön palvelemisella ei voi selittää esim. lastenohjelmien vähentämistä radiosta tai tv-2:n muuttamista "nuorekkaammaksi" eli viihteellistämmistä. Kyse on pelkästään yleisölukumäärän palvonnasta.

Ylen ei pitäisi katsoa yleisömääriä vaan tärkeintä on laatu. Kaupalliset kanavat tuottavat kyllä sisällötöntä ja aivotonta hömppää Yleä paremmin.

Anonyymi][quote=Anonyymi][quote=Jari Nurmi kirjoitti:

Todellisuudessa kuulijoiden (tai tv-katsojien) mielipidettä ei ole kunnioitettu ollenkaan. ...

Ylen ei pitäisi katsoa yleisömääriä vaan tärkeintä on laatu. Kaupalliset kanavat tuottavat kyllä sisällötöntä ja aivotonta hömppää Yleä paremmin.

Täysin samaa mieltä. YLE ei tarjoa radiokanavaa sellaisille joita urheilu, jumalan sana, teinien kälätys, sävellahjat tai muu aivoton tyhjän jauhaminen eivät kiinnosta. Viimeisin niitti oli YLE puheen pilaaminen urheilulla. Ennen tuota puhe-kanavaa saattoi joskus kuunnella vaikka samat ohjelmat lähetäänkin kymmeniä kertoja uusintoina.

Anonyymi kirjoitti:
Jari Nurmi kirjoitti:

Todellisuudessa kuulijoiden (tai tv-katsojien) mielipidettä ei ole kunnioitettu ollenkaan. En muista, että vuoden 2011 aikana YLE olisi kertaakaan kysynyt meiltä kuuntelijoilta/katsojilta yhtään mitään ohjelmien sijoitteluun liittyvää.

Onko koko historiansa aikana?
Tehdään vaan uudistuksia uudistusten, ei tarpeen takia.

Taitaa katsoja/kuuntelijalukujen tarvekin olla vain siinä, että saadaan kehua omia katsoja/kuuntelijamääriä.

Hei Jari Nurmi ja Anonyymi!

Radion kuuntelua ja tv:n katselua mitataan molempia säännöllisesti. Mittaritutkimukset kertovat kuuntelusta ja katselusta oman puolensa, jota on syytä tarkastella muistakin näkökulmista: teemme muiden muassa ohjelmatyytyväisyystutkimuksia. Tutkimukset ovat pääosin otantapohjaisia, jolloin vain osa väestöstä pääsee kertomaan mielipiteensä. Otamme mielellämme vastaan palautetta tutkimuksista saamamme tiedon lisäksi, ja onneksi sitä saammekin! Ohjelmantekijät ja kanavat saavat suoraa palautetta ja meillä on ohjelmapalaute, jonka saamat yhteydenotot käydään kaikki läpi.

Ohjelmapalaute päivystää numerossa 020 690 414, arkisin klo 10 - 20 ja viikonloppuisin 12 - 20. Muina aikoina numerossa toimii automaattinen puhelinvastaaja. Puhelun hinta on sama kuin paikallispuhelu- tai matkapuhelumaksu. Sähköpostiosoite: ohjelmapalaute@yle.fi

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Mitähän 25-40 vuotiaille tarjotaan? YleX on liian nuorta, Ylen ykkönen liian vanhaa, Radio Suomi on arkisin lähes pelkkää maakuntaradiota. YleQ oli aikoinaan hyvä yritys mutta digitaalisena kanavana sen kuuntelu jäi vähälle. Tämän vuoksi ns. nuoret aikuiset karkaavat kaupallisille kanaville.

No tähänhän nää Ylen tutkijat eli propagandaihmiset vastaa, että 25-40-vuotiaillehan on Puhe!!! Ihan niin kuin meitä kiinnostaisi marmatusradio, josta ei tuu musiikkia. Ja mun poikani on kanssa tosi vihanen, että Pikku Ykkönen lopetettiin.

Tämä nuori aikuinen kuunteli aikaisemmin mielellään Yle Puheen asiantuntemuksella tehtyjä laatuohjelmia. Kanavauudistuksen jälkeen ne ovat lähes kadonneet ja tilalle on tullut sisällötöntä lörpötystä tai tauotonta urheilua. Puhe on vaihtunut Hiljaisuuteen.

Oli loistojuttu saada kehonkulttuuri YLE Puheen taajuuksille. Miellyttäviä elämyksiä tarjoavia urheiluohjelmia, kuten jääkiekkokierrosta ei enää katkota Suomen turhimmalla liturgialla merisäällä. Sitä ei täällä Etelä-Karjalassa kukaan kaipaa. Liikunnasta on iloa ja hyötyä kaikille.

Outi Roivainen, yleisötutkija/Yle kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Jari Nurmi kirjoitti:

Todellisuudessa kuulijoiden (tai tv-katsojien) mielipidettä ei ole kunnioitettu ollenkaan. En muista, että vuoden 2011 aikana YLE olisi kertaakaan kysynyt meiltä kuuntelijoilta/katsojilta yhtään mitään ohjelmien sijoitteluun liittyvää.

Onko koko historiansa aikana?
Tehdään vaan uudistuksia uudistusten, ei tarpeen takia.

Taitaa katsoja/kuuntelijalukujen tarvekin olla vain siinä, että saadaan kehua omia katsoja/kuuntelijamääriä.

Hei Jari Nurmi ja Anonyymi!

Radion kuuntelua ja tv:n katselua mitataan molempia säännöllisesti. Mittaritutkimukset kertovat kuuntelusta ja katselusta oman puolensa, jota on syytä tarkastella muistakin näkökulmista: teemme muiden muassa ohjelmatyytyväisyystutkimuksia. Tutkimukset ovat pääosin otantapohjaisia, jolloin vain osa väestöstä pääsee kertomaan mielipiteensä. Otamme mielellämme vastaan palautetta tutkimuksista saamamme tiedon lisäksi, ja onneksi sitä saammekin! Ohjelmantekijät ja kanavat saavat suoraa palautetta ja meillä on ohjelmapalaute, jonka saamat yhteydenotot käydään kaikki läpi.

Ohjelmapalaute päivystää numerossa 020 690 414, arkisin klo 10 - 20 ja viikonloppuisin 12 - 20. Muina aikoina numerossa toimii automaattinen puhelinvastaaja. Puhelun hinta on sama kuin paikallispuhelu- tai matkapuhelumaksu. Sähköpostiosoite: ohjelmapalaute@yle.fi

Vaikka Puheen uudistuksesta tulee jatkuvasti huonoa palautetta, niin Yle jatkaa valitsemallaan linjalla. Miksi?

Sitä minä olen ihmetellyt että kun ohjelmien nimet vaihtelevat mutta vuodesta toiseen soivat samat kappaleet eri versioina. Päivällä maakuntaradiossa ja illalla sekä viikonloppuisin musiikin erikoisohjelmissa.

Olen samaa mieltä monien HS:ssa pettymyksensä uutta YLE puhetta kohtaan ilmaisseiden kanssa. Nykyisellään kanavan ohjelmatuotanto muistuttaa sekavien kaupallisten kanavien kohellusta. Entinen selkeä tyyli on tipotiessään. Tilalle on tullut hengastyttävää höpötystä, jonka juonesta on vaikea saada kiinni :(

Mens sana in corpore sano kirjoitti:

Oli loistojuttu saada kehonkulttuuri YLE Puheen taajuuksille. Miellyttäviä elämyksiä tarjoavia urheiluohjelmia, kuten jääkiekkokierrosta ei enää katkota Suomen turhimmalla liturgialla merisäällä. Sitä ei täällä Etelä-Karjalassa kukaan kaipaa. Liikunnasta on iloa ja hyötyä kaikille.

Hyvää on se, että puuduttavat ja varmaan kustannuksiltaankin huomattavat (10 urheilutoimittajaa ilta- ja pyhätöissä ympäri Suomea) SM-liigan jms urheilusarjojen paikkakuntakohtaiset kierrokset siirrettiin Radio Suomen ohjelmistosta hyvien musiikkiohjelmien tieltä. Huolestuttavaa sen sijaan on kun samalle kanavalle urheiluohjelmien kanssa on laitettu lastenohjelmat. Eipä tarvitse olla kovin hyvä ennustaja kun tietää kumpaan jatkossa satsataan ja kuka antaa toiselle lisää lähetysaikaa.

On todella surkeaa seurata YLEn kehittymistä, tai oikeammin taantumista. Raha kyllä kelpaa, mutta laatu ja taso laskevat vuosi vuodelta. Todella surkeaa ja ammattitaidotonta väkeä päivähoidossa kyseisessä talossa. Minkä ihmeen takia se viimeinen ja ainoa lasten ohjelma piti lopettaa? Siihen teillä ei ole selitykseksi yhtään pätevää ja asiallista syytä. Ohjelmalistalla on paljon sellaista paskaa, joka kyllä olisi joutanut lopettaa jo ajat sitten.

Jääkiekkokierros siirettiin Radio Puheen kanavalle. Aikaisemmin jokereiden tekemän maalin näki ylen tv-urheilussa kateen kertaan ja vielä aamulähetyksessä. Nyt tulee vielä radion puolella suoran jääkiekkokierroksessa.
Suomessa on noin kaksi miljoonaa ihmistä, joita nämä jokailtaiset jääkiekkomaalit eivät kiinnosta hitusen vertaa. Itse opin vapaa-aikanani pakenemaan näitä jääkiekko-ohjelmia Radio Puheen pääsääntöisesti mielenkiintoiten tarinoiden äärelle. Mutta nyt kyllä kyrsii nämä jääkiekkokierokset ja muut pakkosyöttöurheilulähetykset.

Olga K on petrannut omaa suoritustaan, arvosana 8+.

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu