Ismo Silvo: Kenen asialla on eettisesti hyvä Ylen ohjelmatyö?

Ismo Silvo on Ylen julkaisujohtaja.

Aika ajoin journalistiikassa pohditaan toimittajan roolia ja ammatillista minäkuvaa. Onko hyvä toimittaja totuuden sankari, vääryyttä vastaan taisteleva asianajaja, heikkojen puolestapuhuja ja totuutta etsivä tutkija? Vaikuttava viestijä tietää roolinsa.

Roolia on syytä etsiä ja pohtia myös tuoreiden Ylen ohjelmatoiminnan eettisten ohjeiden pohjalta. Millaisen roolin Ylen ohjelmatoiminnan ytimeen luomme, mikä on perimmäinen ammatillinen minäkuvamme? Se on kirjattu OTSiin.

Yle tähtää korkeisiin arvoihin: luotettavuuteen ja ihmisen arvostamiseen. Riippumattomuus on tärkein välinearvo näitä tavoiteltaessa. Oikeastaan koko OTS on näiden arvojen aukikirjoittamista ja niiden työarkeen asetettua keskinäistä punnintaa.

Ylen johdon seminaarissa Vierumäellä alkukesällä kysyttiin, mikä arvo korostuu lähitulevaisuudessa Ylen tavoitteiden toteuttamisen kannalta. Aika selväksi ykköseksi nousi riippumattomuus. Ymmärsin viestin silloin niin, että nyt korostuvat Ylen omat valinnat, Ylen omille tavoitteille uskollinen journalismi ja sisällöntuotanto. Nyt jos koskaan on sen kuulun oman pelin paikka ja aika. Ylen on ennen kaikkea katsottava itseensä.

Riippumattomuus on, OTSin sanoin, kykyä tehdä omia tarkkoja havaintoja, uskallusta kysyä ja kyseenalaistaa. Vapaana painostuksesta ja ilman oman edun tavoittelua. Tämä kohta jos mikä kiinnittää eettiset ohjeet kaikkeen sisältöömme, taiteelliseen ja elämykselliseen yhtä lailla kuin tietopohjaiseen journalismiin. Riippumattomuus ei ole irrallisuutta ja erillisyyttä. Jo ihan ensimmäisessä paragrafissa OTS kirjaa, että toteutamme arvojamme vuorovaikutuksessa kansalaisten kanssa. Monet muutkin julistukset näinä verkkoviestinnän aikoina vaativat avoimuutta, käyttäjien mukaan ottamista, osallistamista.

Kun otamme muut mukaan, kenen asiaa silloin ajetaan? Milloin osallistaminen johtaa osapuolisuuteen? Lyökö avoimuus riippumattomuutta korville? Perustammeko tekemisemme omiin vai muiden havaintoihin?

Kenen asialla siis? Kysyttäessä vastaan itse useimmiten yksioikoisesti, että Ylen ohjelmatoiminta ei ole kenenkään asialla. Emme ole osapuoli. Se on helppo tapa kuitata riippumattomuus. Vastaus lienee kuitenkin väärä. Luulen, että verorahoituksen aikakausi alkaa vaatia yhä useammin Yleltä osapuolisuutta: pelastakaa suomalaista kulttuuria, tuokaa meille takaisin historiamme, antakaa vähemmistöille heidän äänensä!

Kaikissa tarinoissa on aina joku sankari. Sankari pelastaa, hankkii ja tuo meille jotain arvokasta. Niin uutisjutussa, ohjelmassa kuin OTS-ohjeissakin. Muuten juttu tai teos ei aukene eikä johda ymmärrykseen.

Riippumattomassa ohjelmatyössä mielestäni tämä pelastustehtävä pohditaan joka kerta läpi. Mitä arvoa tuotamme juuri tällä jutulla tai ohjelmalla ja kenelle? Otamme aina jonkin roolin, sitä ei voi paeta irrallaan olevaan olemiseen, kuuntelemattomuuteen tai vaikuttumattomuuteen. Riippumaton luomis- ja ohjelmatyö pohtii ja arvioi itse motiivinsa, tulee niistä tietoiseksi ja keskustelee niistä sekä kollegojen että yleisöjensä kanssa.

Kenen asialla siis on eettisesti hyvä Ylen ohjelmatyö? Pohtikaamme se joka kerta läpi.