Radiodraama ei voi jäädä tuleen makaamaan
Kirjoittaja on YLE Draaman radioteatterista vastaava genretuottaja.
”Kuunnelma? Mitä se on?” (kysyy eräs Ylen uusi työntekijä, tavoiteltua kohderyhmää, nainen).
Tästä lähdetään. Haaste on kuultu.
Ylessä tehdään radiodraamaa monessa muodossa. Suomessa olemme ainoa media, joka tekee audiota näin monessa muodossa. Ylen Radiodraamapoppoo on: tuotantojärjestäjä, assari, dramaturgi, 4, 5 kpl tuottajaa, äänitystuottaja ja genretuottaja. YLE Tuotannon puolella meillä on viisi äänisuunnittelijaa. Miltei kaikki ovat sovittaessa monitoimisia, eli ohjaavat, näyttelevät, dramatisoivat jne. Käsikirjoitukset ostetaan ulkoa. Ohjaajia palkataan. Feature- ja ääniversumi on suurelta osin indietä.
Vuosi sitten moni tekijä lähti talosta ja uusia tuli tilalle. Nyt on sen paikka, että voimme yrittää vastata kysymyksiin.
Ensin täytyy ymmärtää se, mitä me nyt teemme.
Radiofeature (=Radioateljee) on ihan eri kuin YLE Faktan radiodokkarit: toinen on dokkaria, ja toinen featurea. Meillä tehdään myös Ääniversumia, joka on kokeilevaa äänitaidetta (sitä se featurekin on, mutta toisella tapaa).
Kyllä tässä vielä tulkkia tarvitaan paikalle, että saadaan termit kohdalleen.
Ei se mitään, pääasia on se, että meillä on moniääninen tarjonta. Taidetta pienille yleisöille sekä kuunnelmaa isoille YLE Radio 1:ssä, ja laajoja yleisöjä tavoittelevia teoksia YLE Radio Suomen kautta.
Radiodraamaa tehdään perinteisenä kuunnelmana (kyllä, kuunnelma on radioteatterin äänisuunniteltu muoto, jossa näytellään, terkkuja vaan!), sarjaa (radiomusikaalia, komediaviikkosarjaa ja pikkujuttuja), luentaa (vanhaa klassikkona, uutta nykyproosana ja kesäluentaa sekä lastenluentaa ja Harpoakin Yle Puheessa) ja radioviihdettä (alkkareita ja anonyymejä kotikiusattuja).
Mitä radiodraama sitten on, ja kenelle sitä tehdään, ja niin... tarvitaanko sitä?
Minulle se oli lapsena sunnuntaikuunnelma mökillä, aika ennen aittatelevisiota. Se kuunneltiin yhdessä ja erikseen, ja siitä keskusteltiin.
Se oli varmasti mulle se juttu, joka toi aikoinaan radiotoimialalle, olisin varmasti erilainen nainen ilman tällaista rakkaussuhdetta.
Ääni. Mielikuva. Tunne.
Nyt mietin, että mitä meidän tulisi tarjota heille, jotka eivät kykene tai ole tottuneet radiodraamaan: ei voi olettaa lähetysvirtaan tottuneen alle 45 vuotiaan kuuntelevan 54 minuuttia teatteria tai featurea pelkästään radion ääreen linnoittautumalla. On heitäkin, mutta uskon heitä olevan paljon enemmän.
Kun vaan etsimme heille, pikkuhiljaa, keinon tarjota uusia tekeleitämme sopivasti.
Netti! Aina auki! Kaikki siellä koko ajan. Siellä on profiilit, kanavat ja risc’it.
Kun on paras sisältö, ja parhaat tekijät, ja paras jakelu, se toimii. Audiolla voi olla kuvaa! Tarjotaan heille omaa audiota, visuaalisella ulkoasulla. Miettikää, se voisi myös tarkoittaa kansainvälisiä radio-ohjelmia tekstitettynä! Toimisiko? Hifistelijät varmasti tahtovat omilta koneiltaan äänitaidetta! Annetaan sitä!
Ei se draama ole minnekään kadonnut, sen tulee vain kyseenalaistaa muotoaan.
Ääntä enemmän, tekstiä vähemmän?
Kuunnelma? Mitä se on? Mitä ihmettä vastaan?
4 kommenttia
Ti 06.03.2012 @ 09:39
Tarjotaan heille omaa audiota, visuaalisella ulkoasulla.
Miettikää,se voisi myös tarkoittaa kansainvälisiä radio-ohjelmia tekstitettyinä.
Ohessa kommentteja jotka olit kirjannut ja joihin on todettava pienälyisen karhun ystävänä, että ei kaikilla edelleenkään ole edes tietokonetta,heillä on " vain " se radio.Uskoisin,että myös näkövammaiset haluavat,että teksti pysyisi ainakin toistaiseksi poissa kuunnelmista.Niin,mitä se kuunnelma on ja ketä vastaan?Miksi aina jotain vastaan kun radiodraaman tekeminen perinteisenä kuunnelmanakin toimii.
Ke 21.03.2012 @ 21:15
Genre-tuottaja Kurvinen kirjoittaa: "Nyt mietin, että mitä meidän tulisi tarjota heille, jotka eivät kykene tai ole tottuneet radiodraamaan: ei voi olettaa lähetysvirtaan tottuneen alle 45 vuotiaan kuuntelevan 54 minuuttia teatteria..." Minusta alle 45-vuotias (samoin kuin yli 45-vuotias) on lähinnä pakotettu tottumaan lähetysvirtaan, kun muunlaista ohjelmaa ei YLEllä enää lähetetä paitsi uusintoina. Oikeasti uskon alle ja yli 45-vuotiaiden pystyvän helposti kuuntelemaan pitkiäkin ohjelmia, jos ne ovat hyvin tehtyjä ja niistä saa etukäteen tarpeeksi tietoa. Ajatuksia herättäviä ja sivistäviä ohjelmia suorastaan halutaan kuunnella. Tämä koskee myös radiodraamaa. Hyvistä radio-ohjelmista, sekä asia- että draamaohjelmista kannattaisi tiedottaa enemmän ja puhua enemmän ja niitä kannattaisi mainostaa enemmän. Kuulijoita kyllä varmasti löytyy. Radiosta. (Voi hyviä ohjelmia laittaa lisäksi sinne nettiin, mutta ei pelkästään sinne.)
Ke 15.08.2012 @ 10:49
Tarjotaan heille omaa audiota, visuaalisella ulkoasulla.
Miettikää,se voisi myös tarkoittaa kansainvälisiä radio-ohjelmia tekstitettyinä.Ohessa kommentteja jotka olit kirjannut ja joihin on todettava pienälyisen karhun ystävänä, että ei kaikilla edelleenkään ole edes tietokonetta,heillä on " vain " se radio.Uskoisin,että myös näkövammaiset haluavat,että teksti pysyisi ainakin toistaiseksi poissa kuunnelmista.Niin,mitä se kuunnelma on ja ketä vastaan?Miksi aina jotain vastaan kun radiodraaman tekeminen perinteisenä kuunnelmanakin toimii.
Ke 15.08.2012 @ 11:04
Radiofiktiossa on pitkä historia Ylellä. Sille ISO kumarrus.
Olen silti kiinnostunut uusista muodoista, audion kokeellisesta tulevaisuudesta enemmän kuin perinteiden ylläpidosta.
Ylellä on massiivinen arkisto, 8000 kuunnelmaa jo valmiina odottamassa sopimusmaailmoiden vapautumista. Mikä Elävä Arkisto sieltä tulisikaan koko Suomelle, jos saisimme ne podcastingeina jokaiseen kotiin?
En todellakaan usko, että radio apparaattina katoaa minnekään, mutta näen, että sen kuuntelutottumuksissa on otettava huomioon uusi tekniikka, ja kyllä: kovin vaikea pirstoutunut visuaalinen ärsytyshässäkkä. Meillä on käsissä polvi, joilla ei ole televisiota eikä radiota, heille on olemassa netin sisällöt (siellä on radio ja televisio).
Se tekee usein korvalle ja rauhalle uusia haasteita; nuorempi "polvi" ei ole tottunut sen kaltaiseen kerrontaan, jossa vaaditaan tunnin läsnäoloa ilman kuvaa( vahva yleistys, mutta jos puhutaan uusien,isojen yleisöjen tavoittelusta). Uusien polvien tekeminen kuunnelmien parissa täytyy taata, siksi me panostamme tänä syksynä mm. ELOn kanssa tehtävään opiskelijaprojektiin. Siitä saa kuulijat oman herkkunsa kesällä 2013.
Ja eihän kuunnelmien tekstitys tai visualisointi poissulje sitä,että teemme audiota? Sehän on lisäpalvelua suhteessa audioteokseen. Antaa enemmän työtä, muotoa sekä mahiksia, ja ehkä tuo sille uutta uteliasta porukkaa. On se silti kuunnelma!
Radiodraama kamppailee samankaltaisten uusien asioiden parissa kuin televisiodraamakin, kaikkea ei voi tehdä, on keskitettävä ja keskityttävä.
Jos puhutaan alle 45-vuotiaista pelkästään iän kautta määrittävänä kohteena mennään metsään. Tehdään ohjelmia/teoksia vaativalle yleisölle, se on meidän homma: mutta teemme sitä myös viihteen temppeleille, ei pelkästään artsia. Radiomusikaali Carola Yle Radio Suomeen mahtuu samaan ohjelmistoon kuin esimerkiksi kaksiosainen Hukkilan Metsästyskuvia Yle Radio 1:n kuunnelmapaikalla.
Hauskaa syksyä, uusi ohjelmisto starttaa juuri nyt, tuskin maltan odottaa kommenttejanne uudesta ja tuoreesta kuunnelmasarjastamme Pet Shop. Kauhusatua kohti!
