Yle ravitsee suomalaisen musiikin elinvoimaa

Ismo Silvo on Ylen julkaisujohtaja.

Säveltäjien ja sanoittajien Elvis ry:n toiminnanjohtaja Aku Toivonen kirjoittaa tuohtuneena Ylen ohjelmatoiminnan ja suomalaisten musiikin tekijöiden suhteesta (Selvis 2/2014).

Erityisen ärtynyt hän on Ylen käyttämästä katalogimusiikista tv-ohjelmien yhteydessä. Hänen mielestään Yle pettää lupauksen kotimaisen kulttuurin tukemisesta.

Tuohtuneena kirjoittaessa tosiasiat usein unohtuvat. Todellisuus ja asioiden oikea laita katoavat intoilun alle, faktat vääristyvät ja menee mittakaavan taju. Näin on nyt käynyt valitettavasti Toivosellekin.  Näitä faktoja olisi voinut saada Elviksen kattojärjestöltä Teostoltakin.

Aate jota Toivonen ajaa – kotimaisen musiikkikulttuurin tukeminen – on hieno. Julkisen palvelun Yle ajaa sitä samaa.

Koko Ylen vuosittain saamasta julkisesta rahoituksesta 90 % menee kotimaisen kulttuurin ja sisällön tekemiseen ja sen jakeluun kaikkien saataville. Rahallisesti tämä on yli 400 M€. Viime vuosina Ylen panostus kotimaiseen kulttuuriin on kasvanut sekä absoluuttisena summana että suhteellisena osuutena Ylen kuluista. Yle taitaa tosiasiassa olla ainoa merkittävä kansallinen toimija, joka voi todistaa lisänneensä panostuksiaan kotimaiseen kulttuuriin viime vuosina. Sen toki teemme mielellämme ja tehtävämme mukaisesti.

Ja sitten musiikkipanostuksista. Nekin ovat kasvaneet. Vuodesta 2011 kuluvan vuoden 2014 sopimukseen verraten oikeusmaksut musiikin tekijöille ovat kasvaneet 2,1 M€. Kasvua maksuihin on kolmessa vuodessa tullut liki viidennes!

Toki luvussa on mukana ulkomaisille oikeuksien omistajille suoritetut maksut, mutta kasvu suomalaisille tekijöille on yhtä suuri. Erityisesti tällä kasvulla saadaan lisättyä radiokanavilla soitettua kotimaisen musiikin määrää niin, että kotimaista musiikkia soi kanavillamme tänä vuonna 2014 yhteensä noin 18 000 tuntia. Tämä on viimeiseen tv-maksuvuoteen 2012 verrattuna noin 2000 tuntia enemmän. Eli soitamme nyt noin 5 tuntia enemmän suomalaista musiikkia joka päivä.

Toivosen ärtymyksen erityisenä kohteena on television katalogimusiikki. Ylelläkin on sopimus Epidemic Soundsin musiikin käytöstä tv-ohjelmien yhteydessä. Tämän sopimuksen arvo on jokseenkin sadasosa siitä, mitä Yle maksaa kotimaisille musiikin tekijöille, ja vain murto-osa siitä lisärahakakusta, jonka Yle on suomalaisille musiikin tekijöille viime vuosina kohdistanut. Mittakaavaltaan kyse ei siis ole lainkaan ”suomalaisen kulttuurin ulkoistamisesta” tai ”näivettämisestä” kuten Toivonen pelkää.

Katalogimusiikki on yksi nykymaailman keino musiikin käyttöön silloin, kun musiikki ei ole tv-ohjelmassa sisällöllisesti tai ilmaisullisesti merkittävässä roolissa, kuten useissa asia- ja ajankohtaisohjelmissa. Katalogimusiikilla ei tavoitella autenttisen musiikin syrjäyttämistä ohjelmissa, jossa musiikki on olennainen sisällön osa.

Valitettavasti suomalaiset musiikin tekijät eivät ole tuoneet tällaisia vaihtoehtoja mediayhtiöiden tarjolle. Voisivatko hekin kehittää uusia ratkaisuja ja tuotteita?

Ilokseni voin kuitenkin todeta, että Ylen ja musiikin tekijänoikeusjärjestöjen kesken on tällä hetkellä tulevaisuuteen katsova, uudenlaisia ratkaisuja etsivä yhteistekemisen henki. Molemmilla puolilla on tavoitteena suomalaisen musiikkikulttuurin elinvoima ja läsnäoleva rooli suomalaisten arjessa ja juhlassa. Ylellä ei ainakaan ole yhtään sellaista tulevaisuusskenaariota, jossa suomalaista musiikkia ajettaisiin alas.