Tekijänoikeusrakenteet muutostilassa

Kirjoittaja on Ylen lakiasiainjohtaja.

Tekijänoikeussopimukset ja mallit, joilla oikeuksista sovitaan, ovat muotoutuneet vuosikymmeniä sitten sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Menneisyyden sopimuksissa toteutuu niin sanottu polkuriippuvuus, mikä tarkoittaa sitä, että aikanaan sovitut korvausrakenteet vaikuttavat ja rajoittavat niitä ratkaisuja, joita nyt voidaan tehdä. Eli käytännössä: uudet ratkaisut tehdään aina olemassa olevien sopimusrakenteiden päälle.

Hyvänä esimerkkinä tästä ovat musiikin välinekohtaiset korvaukset. Nykyisillä korvausmalleilla musiikista maksetaan television tai radion ensilähetyksessä aina 100 prosenttia. Täysi korvaus maksetaan kaikista seuraavista uusinnoista katsoja- tai kuulijamääristä riippumatta. Tämän lisäksi Yle Areenan palvelu perustuu erilliseen hinnastoon.

Miltä tämän sijaan kuulostaisi malli, jossa musiikin käyttämisestä maksettaisiin sen tavoittavuuden perusteella? Hinta määräytyisi sen mukaan, kuinka paljon ohjelmalla on katsojia tai kuulijoita kuukauden aikana? Sillä ei olisi väliä, lähetetäänkö ohjelma 1 vai 100 kertaa televisiossa ja/tai radiossa ja/tai olisiko sisältö tuon ajan internetissä. Korvaus perustuisi sisällön tavoittavuuteen.

Yhteiskunta edellyttää, että Yle tuo arkistonsa suomalaisten saataville. Käytännössä tällä tarkoitetaan niitä ohjelmia, jotka Yle on tuottanut ja pääosin rahoittanut.

Arkistojen avaamista pyritään vauhdittamaan Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistelemalla tekijänoikeuslain muutoksella. Se oikeuttaisi tekijänoikeusjärjestön sopimaan Ylen kanssa ennen vuotta 2002 lähetettyjen ohjelmien välittämisestä yleisölle.

Vuoden 2002 jälkeen Ylen on pitänyt sopia nimenomaisesti arkistokäytöstä, kun esimerkiksi tuotantoyhtiöiden kanssa tehdään sopimuksia. Ylen tuottamissa ja pääosin rahoittamissa ohjelmissa on siis aina otettava huomioon arkistojen tarjoamisen velvoite. Arkisto-oikeuksista sopiminen nähdään helposti tulonmuodostus- tai resurssikysymyksenä. Ylen näkökulmasta kysymys on kuitenkin siitä, kuinka paljon hankitaan ja teetetään uutta sisältöä, ja mikä osa käytettävistä resursseista suunnataan arkistotarjontaan.

Uskon, että uuden tekeminen on tärkeä osa Ylen julkista palvelua ja se tuo uusia mahdollisuuksia sekä tekijöille että kumppaneille. Tämän olisi hyvä heijastua myös arkisto-oikeuksista maksettavissa korvauksissa.

Haasteita voimassa olevien sopimusmallien muuttamiselle asettavat kansainväliset ratkaisut, kansallinen lainsäädäntö sekä käytössä olevat sopimusmallit ja hintatariffit. Nämä kaikki luovat polun, jota on edettävä, ja jolta on vaikea poiketa. Oikeuttaako julkisen palvelun median tehtävä, rahoitusmalli ja näihin liittyvä palvelun erilaisuus poikkeamaan polulta?

Rakenteiden uudistaminen ei ole yksin Ylen vallassa, vaan muutos edellyttää yhteisymmärrystä Ylen tekijänoikeuskumppaneiden kanssa. Kaiken ”hankaluuden keskellä lojuu mahdollisuus”. On tahdon asia, löydämmekö mahdollisuuden ja uskallammeko ryhtyä toteuttamaan sitä.