Ma 28.01.2013 @ 08:57Janne Yli-Äyhö

Ylen tekniikka ja tuotanto muutoksessa

Janne Yli-ÄyhöKirjoittaja on Ylen Tuotannot-yksikön johtaja.

Verkkopalveluiden merkitys kasvaa Ylen palvelutarjonnassa. Sisältö pitää saada jakeluun kaiken kokoisille ruuduille ja myös tv-kanavat tulevat verkkojakeluun – radio on ollut verkossa jo pidempään. Monimediaisuuden vaatimus sisällön tekemisessä ja kuluttamisessa korostuu. Teräväpiirtoon siirtyminen vaatii merkittäviä investointeja koko tuotantoketjuun. IT ja IP eli tietotekniikka ja -liikenne ovat kriittinen osa kaikkea tekemistä ja yhdistävät perinteisesti irralliset teknologia-alueet toisiinsa.

Myös toimintatapamme ovat murroksessa. Vaikka yhtiössä on tehty paljon yhteistyötä alan tuotantoyhtiöiden kanssa, nyt Yle avautuu aivan uusin tavoin. Tästä konkreettinen esimerkki on Tohlopin toimintakeskuksen muuntautuminen Pirkanmaan luovan alan keskukseksi. Mediapolis luodaan yhdessä Technopoliksen ja Tampereen seudun elinkeinoelämän kanssa.

Avautuminen tarkoittaa myös entistä enemmän yhteistyötä kumppaneiden kanssa toiminnan eri alueilla. Uusi tekniikka antaa uusia mahdollisuuksia tehdä ohjelmia. Esimerkiksi Venla-voittaja Norppa-uinnin taustalta löytyy uudenlainen tapa hyödyntää matkapuhelinverkkoja ohjelmanteossa. Yleläisten henkilökohtaiset työkalut ovat myös uudistumassa. Liikkuvan työnteon tukeminen korostuu, ja verkosta tai ”pilvestä” tulevat palvelut tekevät jokaisen työnteon helpommaksi.

Ylen Tuotannot-yksikössä keskitytään vuonna 2013 erityisesti kolmen alueen kehittämiseen.

  • Tuotantokoneiston uudistaminen ja kehittäminen. Verkkopalveluita kehitetään mm. lisäämällä tv-kanavien jakelua, parantamalla laatutasoa ja erikokoisten ruutujen palveluita. Tohlopin studiot siirtyvät teräväpiirtoaikaan helmikuussa 2013. Myös Pasilassa suunnitellaan tuotannon siirtymää teräväpiirtoon.  Työympäristön parantamisen tärkeimmät kohteet ovat Tohlopin toimitilojen ehostus ja oman viestintäympäristön kehittäminen. 
  • Luovan toimialan kehityksen edistäminen. Tohlopin Mediapolis lähti viime vuonna hyvin liikkeelle ja tänä vuonna tuomme uutta toimintatapaa käytäntöön. ”Pasilan Studiot” on työnimi, jonka puitteissa lähdemme luomaan Helsinkiin sähköisen median ekosysteemiä. Mukaan halutaan sähköisen median toimijoita, oppilaitoksia ja tutkimusta sekä uuden liiketoiminnan kehittäjiä. Open data nähdään mahdollisuutena, jonka avulla voimme rikastaa Ylen palveluita kaikille suomalaisille.
  • Oman toiminnan asennemuutos ”kyllä onnistuu” -periaatteella. Kehitämme organisaatiota ja toimintatapoja vastaamaan tulevaisuuden haasteita ja samalla parannamme toiminnan joustavuutta. Arvioimme tuotannon ja tekniikan eri osa-alueilla tarpeet ja mahdollisuudet tiiviimpään yhteistoimintaan kumppaneiden kanssa.


Kuluva vuosi on joka suhteessa meille voimakasta kehittämisen aikaa. Onnistumisemme takaa osaltaan entistä toimivampia ja laadukkaita mediapalvelut kaikille suomalaisille.

0 kommenttia

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu