”Rahareikä” lävisti koko planeetan
Sami Koivisto on toimittaja Yle Uutisissa.
Huhtikuun toinen uutisviikko oli vilkas: Margaret Thatcher kuoli, Pohjois-Korea uhitteli, Vladimir Putin löytyi KRP:n mustalta listalta, valtionyhtiöiltä löytyi veroparatiisikytköksiä, helsinkiläinen opettaja sai kohupotkut ja filosofi Pekka Himanen avautui. Maailmalle levisi myös positiivinen, lämminhenkinen Suomi-uutinen, joka toi myös Ylelle julkisuutta, jollaista ei rahalla voi ostaa.
Hannu Taanilan aloitteesta vuonna 1989 syntynyt, professori Tuomo Pekkasen ja dosentti Reijo Pitkärannan toimittama Ylen viikoittainen, latinankielinen uutiskatsaus Nuntii latini on todennäköisesti kaikkien aikojen eniten maailmalla huomiota saanut yksittäinen suomalaisen median tuote. Englanninkielisen median tämänkertainen huomioaalto sai mahdollisesti alkunsa arvostetun brittiläisen lifestylemedia Monoclen tammikuisesta radiohaastattelusta. Nyt The New York Times, sen globaaliversio International Herald Tribune ja Australian yleisradioyhtiö ABC kertoivat lukijoilleen ja kuulijoilleen suomalaisesta erikoisuudesta. Seuraavana vuorossa lienee The Financial Times.
Suomessakin ohjelman uutisoinnista maailmalla kerrottiin. Yle laati tiistaina 9.4. puolilta päivin tyylikkään, lyhyen verkkouutisen. Siinä ei kerrottu amerikkalaisuutisoinnin laajuudesta tarkemmin. Omaa häntää ei nostettu.
Suuremman huomion sai samana iltana julkaistu Ilta-Sanomien verkkouutinen ”Onko tämä Ylen erikoisin rahareikä? Noteerattiin ulkomailla asti”. Myöhemmin otsikon sana rahareikä vaihdettiin palveluksi. Alkuperäinen otsikko on samaa sarjaa Helsingin Sanomien surullisenkuuluisan ”Yle-vero ei armahda ketään” –jutun kanssa. Aika monelta Yle-veron maksajalta taisi mennä Nuntiin saaman huomion laajuus tällä kertaa ohi.
The New York Times aloitti ”Latin Makes an Appearance on Finnish Radio. News at VI.” -juttunsa rummuttamisen maanantai-iltana 8.4. mobiiliapplikaationsa tärppilistalla. Seuraavana aamupäivänä Pariisin kirjeenvaihtajan John Tagliabuen juttu komeili Nytimes.comin valinnaisen International Herald Tribune -etusivun keskellä, Thatcherin kuolemasta kertovien uutisten ympäröimänä. Nytimes.com on Yhdysvaltain selkeästi suosituin sanomalehden verkkosivu. Sillä on yli 30 miljoonaa eri lukijaa kuukaudessa.
Juttu julkaistiin näyttävästi myös printissä. The New York Timesissa se oli sivulla A8. Suomalaisistakin lehtipisteistä löytyvässä International Herald Tribunessa juttu avasi World News -osion, täyttäen puolet broadsheet-koon kolmossivusta. Kun Thatcherin hallitseman etusivun käänsi, silmiin iskeytyi neljän palstan kuva Virpi Seppälä-Pekkasesta Ylen radiostudiossa. Angela Merkel, Putin ja muut maailmanuutiset jäivät jutun, tässä otsikolla ”Latin finds a new life, in Finland”, laidoille.
Kävin Tagliabuen kanssa sähköpostinvaihtoa hänen vierailunsa jälkeen. Kaksi ja puoli vuorokautta jutun julkaisusta hän kertoi, että kaiku on ollut valtava. Juttu oli mennyt välittömästi Nytimes.comin eniten sähköpostitse eteenpäinvälitettyjen juttujen listalle ja oli sillä edelleen. Hän kirjoitti olevansa samaa mieltä kanssani siitä, että pienistä, erikoisista ilmiöistä kertovat suuret uutiset ovat merkittäviä siksi, että ne auttavat hahmottamaan ”suurta kuvaa”.
Joka tapauksessa The New York Timesin juttu on kokonsa ja suosionsa kautta osa amerikkalaisten Suomi-kuvan jatkumoa. Siksikin juttua Suomessa lukiessa voi tuntua omituiselta. Hieman kiusallisiakin kysymyksiä voi herätä. Kuten mitä kuolleeksi sanottu kieli, kuolleeksi todetun Elviksen jo ehkä hieman unohtunut imitaattori ja taatusti kuollut kommunismin uhka enää nykypäivässä tekevät? Saattaa myös tuntua toimittajan omalta päättelyltä esittää, että marginaalisenakin ehkä pitämämme ilmiö, viisiminuuttinen viikoittainen latinankielinen uutiskatsaus, jonka kuulijamääristä kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa, voisi jotenkin kytkeytyä pyristelyyn pois kommunismin varjosta. Mistä tämä juttu oikeastaan kertoo?
Ensisijaisesti tietenkin länsimaisen sivistyksen juurista ja niiden säilyttämisen tärkeydestä. Toisekseen Suomesta osana tätä ”suurta kuvaa”. Täällä on vaikea muistaa, että Suomi-kuva ei ole omaisuuttamme. Ehkä Tagliabuen juttu kertoo, että amerikkalaisuuden ydintä, kuten sinnikästä pyrkimystä vapauteen sivistystä ja juuriaan etsien ja löytämäänsä vaalien, voi löytää suomalaisista. Hieman omituinen, jääräpäinen mutta sivistyksenjanoinen Suomi on onnekseen osannut olla myös tuijottamatta numeroita. Ehkä Tagliabue haluaa kysyä, että osaisivatko amerikkalaisetkin vielä tarvittaessa olla niin. Ja osaisivatko suomalaiset jatkossakin?
NYT:n aiheet eskaloituvat helposti. Niinpä professori Tuomo Pekkanen kertoi Australian yleisradioyhtiön ABC:n suorassa radiohaastattelussa 11.4. muun muassa, että suomalaiset tuntevat Nuntii latinin hyvin, että kuuntelun ohella uutiskatsausta on jo pitkään voitu lukea televisiosta teksti-tv:n kautta ja että internet lopulta mahdollisti sen, että tämä mediatuote levisi kaikille mantereille.
ABC:n toimittajan kysymykseen ”eikö kuolleella kielellä ole vaikeaa kertoa nykyuutisista” Tuomo Pekkanen vastasi ”ei ollenkaan, sillä niin suuri osa moderneista sanoista periytyy latinasta”. Tämän todisteeksi kuultiin Virpi Seppälä-Pekkasen taidonnäyte Pohjois-Korean ohjuksista kertovasta uutisesta, jota australialaistoimittaja ryhtyi kommentoimaan kääntämättä. Näin australialaisenkin yleisradion kuulijoille syntyi ahaa-elämys: yhteisiä sanoja tosiaan on niin paljon, että vaikka latinaa ei olisi koskaan lukenut, innostus ryhtyä pohtimaan mistä uutisesta on kysymys syttyy heti.
Taxpayers’ money well spent, sanoisin.