Nettitelevisiopalvelut ovat saapuneet Suomeen – käyttäjät turvautuvat silti myös vertaisverkkoihin

Eteenpäin ollaan menty, ja tilanne alkaa näyttää vähitellen lähes hyvältä. Itse käytän maksullisista vain TV-kaistaa, joten muista palveluista ei ole kokemuksia, vain kuulopuheina tulleita kommentteja. Linux-käyttäjänä minulle mahdolliset palvelut ovat paljon rajoitetummat kuin tuo lista, mutta se siitä.

Etenkin lainsäädännön kohdalla tuntuisi olevan kehitettävää paljon. Koen ongelmaksi tässä etenkin sen, että lainsäädännöllisissä asioissa intressipuolina ovat sisällönjakajat ja tuottajat, mutta kuluttajien ääni on hyvin vaimea jos otetaan huomioon ollenkaan.

Täydellisen videosisältöpalvelun kuvaus on minusta melko hyvin kerrottu täällä:
http://www.dontmakemesteal.com/fi/
Tuo sivusto alkaa olla jo vähän vanha, ja etenkin dvd-elokuvien pakolliset mainokset yms. olivat aiemmin isompi ongelma kuin ehkä nykyisen verkkovälityksen aikakaudella, mutta silti periaatteet pätevät edelleen.

Helppokäyttöisyys ja kuluttajan vapauksien salliminen ovat sellaisia asioita jotka saavat ihmiset maksamaan. Etenkin keinotekoiset estot, rajoitukset ja muut ovat raivostuttavia. Ei minua kuluttajana kiinnosta miten tuottajien ja levittäjien sopimukset menevät, jos en saa jotain haluamaani sisältöä (vaikka olisin valmis maksamaan siitä, tai etenkin jos maksan palvelulle enkä silti sitä saa), se helposti ajaa etsimään laittomia lähteitä. Kuluttajan kannalta jakajan (palveluntarjoajan) ja tuottajan asia on järjestää niin, ettei vaikkapa maantieteellisiä tai aikapohjaisia rajoituksia ole, olkoonkin se kuinka vaikeaa tahansa historiallisisten sopimuskäytäntöjen takia.

Tämän voisi tiivistää niin, että ilmaisen (laittoman) kanssa voi kilpailla sillä, että tekee paremman tuotteen.

Ensimmäisenä on tosiaan huomattava, että tarjolla olevien palvelujen listasta kolme viimeistä näyttävät menevän tekijänoikeudenhaltijoiden - mukaan lukien Ylen - näkökulmasta sinne laittomien laariin. Sopii miettiä, onko tuon taiston käyminen kenenkään etu, ja miten se vaikuttaa ihmisten mielikuvaan laillisesta ja laittomasta käytöstä.

Toinen tietynlainen ongelma on juurikin noiden palveluiden määrä. Jokainen kynnelle kykenevä toimija näyttää tuovan markkinoille oman palvelunsa, jokaisella on oma tarjontansa, ja monista yritetään nyhtää jonkinlaista kuukausimaksua. Tarjonta on melko lailla sirpaleista ja osittain päällekkäistä, jolloin käyttökokemus, ja vastine rahalle, saattaa kuluttajan kannalta jäädä vähän heikoksi.

Yksi ongelma on myös käyttömukavuus. Televisiokanavat näkyvät näppärästi televisiolla, mutta verkkopalvelut ovat pitkälti tietokoneella pyöritettävää kamaa. Sen merkitys on toki kasvamassa, mutta elokuvia ja sarjojakin on välillä mukava katsoa isolla ruudulla. Niin kauan, kun jokainen palvelu kehittelee omaa selaimen kautta toimivaa käyttöliittymäänsä, ei esimerkiksi tv-valmistajilta liene odotettavissa kovin valtavia integraatioponnistuksia. Netflix lienee noista verkkopalveluista tuetuin, mutta Suomessa sitäkään ei juuri pääse pelkällä TV:llä katsomaan.

... josta päästään sitten seuraavaan ongelmaan, eli maantieteellisiin rajoituksiin. Ne ovat ymmärrettävä ilmiö bisneksen kannalta, mutta kuluttajat elävät yhä enemmän globaalissa yhteisössä. Netflix ja kumppanit joutuvat kuristamaan tarjontaansa meikäläisille markkinoille, ja ikävä tosiasia on, että se karsii myös käyttäjiä.

Esimerkkinä tuosta globaalista yhteisöstä Game of Thronesia seurataan kaikkialla maailmassa siinä tahdissa, missä sitä esitetään parhaillaan Yhdysvalloissa, ja Ylen lähetyksiin turvautuvat (kuten esim. minä) jäävät armotta jalkoihin. Juonenkäänteiden paljastumiselta ei voi välttyä, jos vähänkään seuraa ulkomaisia viihdesivustoja ja sosiaalista mediaa.

Vaikka ongelmia on, kokonaisuutena tarjonta Suomessakin on kuitenkin sangen hyvää. Katsottavaa riittää kyllä, ohjelmapaletti on laaja. Yllämainitut ongelmat johtavat kuitenkin siihen, että en ihmettele, jos osa porukasta kokee vertaisverkot edelleen kelvollisimmaksi mediapalveluksi.