Onnea Nuoret Leijonat – ja Ylen julkinen palvelu!

Reija Hyvärinen

Kirjoittaja on Ylen viestintäjohtaja.

Julkisesta palvelusta eli Ylen perustehtävästä puhuminen on joskus vaikeaa: puhuako Ylen monipuolisesta tarjonnasta vai lain määrittelemästä tehtävästä. Mitä ihmettä se julkinen palvelu oikein on?

Viime viikkojen urheiluesimerkki tarjoaa hyvän mahdollisuuden kertoa, mistä julkisessa palvelussa on kyse.

Ensiksi ja vielä kerran: onnea Nuoret Leijonat! Huikea joukkue tsemppasi MM-kultaan ja suomalaiset seurasivat nuoren joukkueen kasvutarinaa lumivyöryn lailla kasvavina tv- ja radioyleisöinä. Puljut, Laineet ja Kalapudakset ovat huipputyyppejä ja pelasivat unelmien turnauksen, mutta kansanilmiö tästä joukkueesta kasvoi nimenomaan Ylen julkisen palvelun ansiosta.

Viimeistään nyt on selvää, että tässä pienessä ja pohjoisessa maassa voi syntyä koko kansaa kohauttavia, yhteisiä elämyksiä ja ilmiöitä vain, jos Ylen julkinen palvelu tekee ilmiöstä ison ja koko Suomen kokoisen. Maksukorttien takana urheilu jää harvojen herkuksi ja näivettyy. Siellä junioripelit ennen pelattiin. Siellä myös kulttuuri kituu, jos elää ollenkaan. Maksukorttien taakse, varjoihin, sirpaloituu muukin yhteinen julkisuus, jos julkista palvelua ei ole.

Yhteinen julkisuus on juuri sitä, mitä viime viikkoina saimme kokea. Se on osallisuutta johonkin itseä isompaan. Lätkäjunnuista ollaan ylpeitä yhtä hyvin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kuin Pohjois-Karjalassa.

Kun me yleläiset iloitsemme nuorten MM-turnauksen huimista katsojaluvuista televisiossa, meidän kannattaa iloita nimenomaan lukusarjasta. Meidän kannattaa nähdä se ilmiö, joka alkoi joukkueen vaatimattomasti menneistä harjoituspeleistä vailla tv-näkyvyyttä, eteni välisarjan reilun miljoonan katsojalukuihin ja huipentui loppuottelun 2,4 miljoonan katsojan piikkiin.

Tärkeää on se, että Yle tavoitti turnauksen edetessä joka päivä uusia katsojia suomalaisia yhdistävän ilmiön äärelle. Yle tavoitti peli peliltä enemmän myös nuoria, naisia ja niitä Yle-kriittisiä suomalaisia, joilla ei ehkä muuten ole juuri mitään kontaktia Yleen.

Tarvitsemme siis jatkossakin urheiluoikeuksia kulttuuri- ja journalismisisältöjen rinnalle.

Ja vielä kiitos koko Ylen tiimille, joka huhki töitä turnauksen ajan, tv:ssä, radiossa ja Yle Areenassa. Loistavaa työtä. Meillä on töissä maailman parhaita ammattilaisia!

2 kommenttia

Etsin tänään, maaliskuun 14. päivänä 2016 paikkaa, jossa keskusteltaisiin julkisesti Ylen (netti-)palvelujen kehittämisestä. Osuin tähän blogiin. Uusin kirjoitus on tammikuulta eli yli kahden kuukauden ikäinen. Kaikki kirjoitukset ovat yleläisten tekemiä eli ei nyt ihan oikeasti voine puhua avoimesta keskustelusta.

Onkohan semmoista jossain?

Hei hyvä Anonyymi!

Hyvä paikka osallistua Ylen nettipalvelujen kehittämisestä käytävän keskusteluun on Yle Areena -blogi.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/10/nailla-laitteilla-kaytat-areenaa-kevat-2016

Olemme siirtämässä blogeja toiselle alustalla - siksi tällä blogit.yle.fi -sivustolla on ollut viime aikoina hiljaista.
Ylen yhtiösivustolle yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille,
joissa esimerkiksi Ylen johto ja muutkin yleläiset kirjoittavat Ylestä ja Ylen tehtävästä.
http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma

Marja Niemi / Ylen viestintä

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu