Pe 27.03.2009 @ 10:38Tero koskinen, toimittaja

Ayyan on vapautettu!

Lokakuun lopulla Pohjois-Somaliassa kolme samanaikaista pommia vie mukanaan kymmeniä ihmishenkiä. Rauhallisessa Hargeisan kaupungissa ei koskaan ennen ole koettu mitään vastaavaa.

Somalimaan kakkosmies, Abdirahman Abdillahi Egal kertoi A-zoomille kuukausi sitten, että syypääksi epäillään Somalian hallitusta ja sen etiopialaisia liittolaisia vastustavaa Al-Shabaabia. Ryhmällä on myös kansainvälisiä yhteyksiä, eivätkä al-Qaida –kytkennätkään ole kaukaa haettuja.

Ohjelmassa esiintyneen vantaalaisen Idiris Farahin kälyä Ayaan Hassan Abdirahmania epäiltiin osallisuudesta iskuun. 17-vuotias ensimmäistä lastaan odottava Ayaan pakeni rauhalliseen Hargeisaan Mogadishun levottomuuksia. Ayaan pidätettiin heti pommi-iskujen jälkeen. Tyrmään joutui myös hänen kuukauden ikäinen lapsensa. Vankilassa pieni lapsi sairastui vaaralliseen ripuliin. Nyt äidin mukana vankilassa virunut tyttö on jo lähes puolivuotias.

Epäilyyn osallisuudesta al-Qaidaa lähellä oleviin terrori-iskuihin ei voi suhtautua kevyesti. Suomessa asuvat somalivaikuttajat ryhtyivät kuitenkin täältä käsin ajamaan Ayyyanin tapauksen pikaista oikeuskäsittelyä. Ohjelmassa en voinut suoraan väittää tietäväni, että Ayyan on syytön. Useat lähteet kuitenkin vahvistivat, että Mogadishusta kotoisin olevat väärän klaanin jäsenet olivat Hargeisassa vaikeuksissa. Viattomiinkin eteläsomalialaisiin oli lyöty itsenäisyyttä tavoittelevassa Somalimaassa terroristin leima. Joka tapauksessa Ayyanin mukana vankilassa virunut vauva oli vangittuna ilman omaa syytä.

Viime viikonloppuna sain Idirikselta tekstiviestin: ”Ayyan on vapautettu”. Syytteistä vapaa äiti ja lapsi pääsivät lääkäriin ja molemmat voivat nyt paremmin. Toistasataa päivää afrikkalaisessa vankilassa jäi taakse ja edessä on muutto Mogadishuun. Somalian pääkaupungissa on levotonta, mutta Hargeisaan Ayyan ei enää uskalla jäädä.

Somaliyhteisö piti kuukausien ajan Ayyanin tapausta esillä Suomessa. Ayyanin tapauksen käsittelyä oikeudessa vauhditti Idiriksen mukaan länsimaissa herännyt kiinnostus asiaa kohtaan. Amnesty International vieraili vankilassa, ja paikan päällä kävi myös useita, eri tahoja edustavia suomalaisia. Osansa oikeuskäsittelyn edistymiselle oli myös sillä, että Ayyanin tarina kerrottiin Suomen television ykköskanavalla.

Juttua tehdessä en voinut olla varma Ayyanin syytömyydestä. Mutta selvää oli, että 17-vuotiaan, vankilassa sairastuneen vauvan kanssa sinnittelevän lesken tapaus piti saada oikeuden käsittelyyn mahdollisimman pian. Asia tutkittiin ja Ayyan todettiin syyttömäksi. Eläköön globaali tiedonvälitys!

1 kommentti

Miksi Ayaan, vielä raskaana ollessaan, lähti yksin Mogadishusta Hargeishaan? Kuka tietää?

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu