Onko VR:stä priorisoijaksi?
VR on saanut taas ankaran alkutalven aikana silmilleen kansan tuskastumisen. Hankalimpina päivinä junat ovat myöhästelleet ja asemalaitureilla on päästelty ärräpäitä. Marraskuussa lähiliikenteessä junista 87,7 prosenttia oli aikataulussa ja kaukojunista 81,9 prosenttia.
Jotain on opittu, sillä viime talvena huonoimpina kuukausina prosenttiluku alkoi kuutosella. Uusi järeä ase on glykoli eli sama aine, jolla lentokoneiden siipiä estetään jäätymästä.
Rautateiden varsinainen ongelma taitaakin olla jossakin ihan muualla. Rataverkko rapistuu.
Keväällä seurattiin jännittyneinä, saako Seinäjoki-Oulu -rataosuus korjausrahansa vai lykätäänkö remonttia hamaan tulevaisuuteen. Rahaa tuli lopulta valtiolta ja VR pani omiaan.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin huonolta. Radanhoitoon tarkoitetut budjettivarat vähenevät ja valtio pienentänee osuuttaan myös kannattamattomien junavuorojen tukemisessa. Se tarkoittaa hiljaisimpien rataosuuksien hiljenemistä entisestään.
Ehkä olisikin rankan päätöksen eli priorisoinnin aika. Valtion kannattaisi satsata rautatieverkoston pääosuuksien ylläpitoon ja kehittämiseen - muille osuuksille se merkitsisi hidasta rappiota.
A-plus: VR taas pakkasen kourissa
Ke 15.12. klo 21.40 TV1
A-plussan vieraana VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro
1 kommentti
Su 19.12.2010 @ 14:19
VR:n 125-vuotishistoriikki vuodelta 1987 kertoo (s. 58):
“Liikennemääriä ja niiden kehitystä on selvitelty varsin runsaalla kuvioiden käytöllä. Tällä on pyritty visuaalisesti osoittamaan se tosiasia, että vaikka kartalla rataverkko on tietyn muotoinen ja kauttaaltaan tasa-arvoinen, ei se suinkaan ole sitä. Käytännön liikennetilanteessa rataverkko muodostuu muutamasta runkolinjasta ja joukosta eritasoisia haaroja. Tähän perustuu myös rautatiehallinnon pyrkimys keskittää radanparannustoimet vain tietyille rataosille, jotka liikennemäärien perusteella vaativat suurinta huomiota. Rautateiden johdon pyrkimysten vastaisesti “omistajan” määräysvaltaa käyttävä poliittinen päättäjä on kuitenkin painostanut rautatiet perusparantamaan ja muutoin kohentamaan myös verkon niitä osia, joista liikennemäärien puolesta ei ole mitään hyötyä Valtionrautateiden toiminnalle.”
Nyttemmin tämä sama ajattelu elää virkamiesten runkoverkkoideologiassa. Siksi on paikallaan siteerata hallituksen esitystä 225 / 1994 laiksi valtion rataverkosta, radanpidosta ja rataverkon käytöstä (luku 2.3 Nykytilan arviointi):
“Rataverkon ylläpitämisen ja rakentamisen kustannuksia ei voida Suomessa eikä muissakaan Euroopan maissa kattaa kuljetustoiminnan tuotoilla. Jos rataverkko olisi yhtiön omistuksessa, se edellyttäisi jatkuvasti valtion tukea. Radanpidon rahoitusta ei saa käyttää missään muodossa kuljetustoiminnan rahoitukseen (ristisubventio). Tällöin on selkeintä, että valtio rahoittaa radanpidon ja toiminnoista vastaa erillinen virasto ja että liiketoiminnasta vastaa osakeyhtiö.“
Ehdotettua priorisointia voidaan siis käsitellä myös relaatiossa virkamiesvalta / kansanvalta. Runkoverkkoajattelu kääntyy virkamiesvallan puolelle.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi
