Paluu tarinoista todellisuuteen

"Lapsuuden satutarinoista se lähti.
Prinsessa Tähkäpään huisin pitkä tukka.
Lumikin huulet, punaiset kuin veri."

Näin kuului Päivän puristukseni alku vielä muutama tunti sitten. Ideana oli kertoa rakennekynsien laittamisen kaltaisista tämän päivän kaunistautumisriiteistä.
Tämä maalaileva tarina oli edessäni vielä sinä hetkenä, kun saapui tieto Sellon kauppakeskuksen ampumavälikohtauksesta.
Tapahtui nopea putoaminen pilvistä alas. Sadut huuhtoutuivat mielestä ja aivonystyröissä alkoi hakata kysymys: miksi? Tarkennettuna lause kuuluu, miksi taas?

Suomea on nyt tasaisin väliajoin järkyttänyt vastaavan kaltaiset tragediat. Ensin oli Myyrmannin pommi-isku sitten Jokelan ja Kauhajoen kouluampumistapaukset.
Juuri eilen luin Helsingin Sanomien nettisivuilta tämän kaltaisen otsikon: asiantuntija varoittaa kolmannesta koulusurmasta.

Parhaillaan on menossa työharjoitteluni viimeinen päivä. Kuuntelimme aamulla työkollegani kanssa Disneyn klassikkokappaleita ja siivosimme paikkoja uudelle vuodelle.

Avomieheni puhelu katkaisi tunnelman. Hätääntyneenä kuului kysymys: missä olet! Siinä se oli. Keho tuntui kuin siihen olisi lykätty adrenaliinipiikki.
Kahvikupponen vaihtui kameraan, jota on yritetty parhaimman mukaan pitää vakaana, kun kädet ovat tahtoneet täristä.

Tuntuu epätodelliselta. Niistä lapsuuden saduista saakka meitä on yritetty valmistaa kohtaamaan kuolemaa. Aina se vetää kuitenkin hiljaiseksi ja erityisesti slloin, kun sille ei löydä syytä.

Miltä näyttää ensi vuosi? Säilyykö Suomi vieläkin ulkomaisen median otsikoissa ampumavälikohtauksillaan?