Ma 19.05.2008 @ 15:22admin

Salaraha saatiin esiin

Timo Harakka - Taitava taulukauppias Mauri Pekkarinen astui esiin. Salarahaskandaali on vasta alussa.
 
Kohu alkoi Ylen A-Studiosta 7. toukokuuta. Timo Kalli (kesk) ilmoitti, ettei aio noudattaa lakia, jonka on itse säätänyt, eikä siis ilmoita viime vuoden eduskuntavaalikampanjaan saamiaan yli 1700 euron lahjoituksia.
 
Onnettomuudekseen Kalli täräytti ääneen sen, mikä on ollut maan tapa. Ministereitä myöten oli hyväksyttävää, että poliitikko ei antaudu toimintansa valvomiseen, jollei itseä huvita.
 
Julkinen paheksunta pakotti kymmenet muutkin kansanedustajat paljastamaan tilinsä. Viimeisimpänä siis ministeri Pekkarisen.
 
Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys (KMS) on jakanut kymmeniä tuhansia euroja kymmenille keskustan ja kokoomuksen ehdokkaille. Päärahoittajat ovat Maskun ja Ideaparkkien isäntä Toivo Sukari sekä Tokmanni-konsernin omistaja Kyösti Kakkonen. Raharengas perustettiin vaalien alla keskustan puoluekonttorin avulla, kuten Ajakohtainen kakkonen kertoi 27.5.
 
Ministeri Pekkarisen ei mielestään tarvinnut kertoa, että hän sai 10 000 euroa KMS:ltä ja 5000 euroa Suomi-Soffalta, koska tuki ei ollut "vastikkeetonta". Rahojen "vastikkeeksi" firmat saivat tauluja - joiden hankintahinta ei ollut lähelläkään maksettua.
 
Tällaisella venkoilullako palautetaan usko suomalaiseen politiikkaan?
 
Muiltakin taulukauppiailta on nyt lupa odottaa selvityksiä. Entinen ministeri Hannes Manninen osti taidetta 8474,16 eurolla (outo summa, luulin, että centit eivät ole käytössä) ja myi eteenpäin 36 920 eurolla. Taidekaupoista tuli voittoa 77 prosenttia, joten jos ura politiikassa tyssää, Wentzel Hagelstam ottanee Mannisen mielellään yhtiökumppaniksi.
 
Mutta keiltä tuli tuo huomattava vaalituki, 28 445,84 euroa - sitä Manninen ei ole vieläkään paljastanut. Ei edes kahteen kertaan "täydennetyssä" vaalirahailmoituksessa.
 
Ilmeisesti poliitikko vedättää mieluummin hampaansa puuduttamatta kuin kertoo suoraan, keneltä on saanut rahansa.
 
"Taidekauppoja" on tehty satojen tuhansien eurojen edestä. Merkittävää salarahatietoa pimitetään vielä - sillä varjolla, että poliitikon sponsoroija on saanut vastineeksi "grafiikkaa" autotallinsa nurkkaan.
 
* * *
 
Salarahaskandaali on murhellinen kuva suomalaisen vallankäytön ylimielisyydestä ja vieraantumisesta. Erityinen vastuu kuuluu puolueidensa puheenjohtajille ja hallituksen pääkaksikolle, Matti Vanhaselle ja Jyrki Kataiselle.
  
Nyt, kun Ideaparkit tunkeutuvat joka toiseen kuntaan, kysytään, mitä liikemiehet saavat tukensa vastikkeeksi. Jos kysymys loukkaa poliitikkoa, niin omapa on syynsä: miksi tukea yritettiin salailla ja lakia kiertää?
Miksi yrittäjien asiaa ajava poliitikko häpeää yrittäjiltä saamaansa tukea?
 
Poliitikot, jotka vaaleissa korostavat vastuullisuuttaan, piiloutuvat nyt joukolla kampanjaväkensä taakse. He, jotka pyörittelevät työkseen yhteisiä miljoonia, ovat äkkiä äimän käkinä omista tonneistansa.
 
Käsittämättömimpään kieroiluun ja kiertelyyn on syyllistynyt ympäristöministeri Paula Lehtomäki, joka valehteli edustajansa välityksellä kahteen kertaan Kainuun Sanomille.
 
Tämä kollektiivinen tietämättömyys, valikoiva muisti, vastuunpakoilu, kiukuttelu, omavaltaisuus, pimitys ja surkea sumutus herättää myötähäpeää päättäjiämme kohtaan. Kuka ottaa heidät vakavasti?

6 kommenttia

Nytpä YLEn toimittajat ovatkin päässet hutkimaan "Maakuntien Suomea" oikein olan takaa, mikä taitaakin olla pääkaupunkiseudun asianajajien perimmäinen tarkoitus.

Minusta Loimaan kunnanjohtaja (en muista nimeä) toi Ajankohtaisessa kakkosessa hyvin esiin asian toisen puolen. Jos Sukari, Kakkonen ja kumppanit ovat ainoita tässä maassa, jotka panostavat rahaa kasvukeskusten ulkopuolelle, niin tervetuloa vaan.

Menestyviä yrittäjiä on ihan turhaan mollattu. Kateuttako?

Alvar

Voihan PEKORAALI!

Eikös Vapaavuoren erityisavustaja ole paraikaa isoa Prismaa Itäkeskukseen rakentavan HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen? Erityisavustajan tehtävänä kun tunnetusti on avustaa ministeriä löytämään oikeat mielipiteet.

Tietenkin kaikki hyvät kauppapaikat Suomessa kuuluvat S-ryhmälle! Ehkä vain kuvittelen, mutta mielestäni HOK on saanut viime aikoina paljon hyviä uusia kauppapaikkoja. Ilmeisesti fuusio demarinpunaisen Elannon kanssa kantaa sittenkin hedelmää.

Lakosi, HOK:in jäsen jo pari vuosikymmentä

P.S. Syntyperäisenä Stadilaisena, en ymmärrä miksi sinne Vihdin peräkylille ei saa rakentaa IdeaParkeja. Vielä vähemmän mitä se minulle kuuluu, eihän siinä polteta veronmaksajien rahoja.
Vapaavuorelle suositaan iltalukemiseksi talousnobelisti Hayekin kirjaa "Tie orjuuteen".
Siinä on sopiva omistuskirjoitus etusivulla: " Kaikkien puolueiden sosialisteille!"

Etelässä ja pohjoisessa poliitikkoja saa ja pitää kritisoida. Hännystelijät kuitenkaan eivät kritisoi. Miksi?

Hännystelijällä on poliitikon mieli. Hän puolustaa aina omaa puoluettaan ja luulee hyötyvänsä siitä lopulta jollain tavalla. Hän on valmis pieneen vilunkiin pysyäkseen omiensa puolella.

Demokratian vankkumaton kannattaja ottaa asiat sellaisina kuin ne kulloinkin tulevat. Joskus on syytä nostaa meteli, toisinaan taas ei. Joskus on syytä olla jonkun puolella, joskus taas ei.

Jo varhaisessa vaiheessa kesän 2008 vaalirahajupakkaa eräät poliitikkojen hännystelijät yrittävät kääntää keskustelun syrjälleen. Sen sijaan että kaikki olisimme keskityttyneet puhumaan siitä, onko kansanedustajien saama vaalirahoitus ilmoitettu oikein ja rehellisesti, alkoivat toiset jaaritella siitä, oliko Kehittyvien Maakuntien Suomella lupa antaa rahaa poliitikoille vai eikö ollut?

Syyllisyyden tuntoinen haluaa kääntää huomion jonnekin toisaalle -- tai jonkin verran toisaalle. Nytkin syyllisyyden tuntoinen halusi kääntää huomion lahjan ottajasta lahjan antajaan.

Totta kai poliitikoille sai eduskuntavaaleissa 2008 antaa rahaa. Mutta tottakai poliitikon täytyi kysyttäessä rehellisesti tunnustaa, mistä rahat olivat peräisin, ja varsinkin silloin, kun summa oli sitä luokkaa kuin keskustan Hannes Mannisella ja Mauri Pekkarisella.

Ja tottakai poliitikon ja lehdistön tulee rehellisesti tunnustaa, että KMS perustettiin Keskustapuolueen toimistossa. Lahjan ottaja ja lahjan antaja kietoutuivat siten lähemmäs toisiaan. Paljastus KMS:n ja Keskustan yhteydestä oli koko Suomen demokratian etu, ei pelkästään helsinkiläisten ja muiden ei-keskustapuoluelaisten etu.

En ymmärrä, miten vaalitörttöilyn kritisointi oli muka "Helsinki-keskeisyyttä"? Pohjoisen ihmisenäkään en todella ymmärrä.

Politiikka on usein likaista, mutta kansan on vaadittava aina rehellisyyttä. Vaaliraha-asiassa syyllistä osoittava sormi päätyi osoittamaan kohti Keskustapuolueatta enemmän kuin kohti muita puolueita. Keskustan innokkaalle kannattajalle tämä oli katkeraa, mutta puolueen tulevaisuudelle vaalirahasotkun selviäminen on hyväksi.

Oireellista mutta kuvaavaa YLE:n toimittajille on se,että he kunnioituksesta aina Suomen hallituksessa olevaa puoluetta kohtaan eivät ole näkevinään mistä sen rahoitus tulee. Siellä kun rahoitusta puolueelle hankkii säätiö, jonka hallituksessa istuu kaksi pörssiyrityksen toimitusjohtajaa (Björn Wahlroos,Sampo Oyj, Stig Stendahl Fiskars Oyj.) ja yksi pörssiyrityksen hallituksen jäsen (Stig Gustafson Konecranes Oyj) sekä EK:n hallituksen puheenjohtaja (Christoffer Taxell).

Kuitenkin heidän johtamansa säätiö,Stiftelse för det tvåspråkiga Finland on rahoittanut Rkp:tä kuuden vuoden ajan miljoonilla euroilla. Eduskuntavaaleissakin paljon suuremmilla summilla kuin nämä kaksi parjattua ei-ruotsinkielistä yrittäjää.

Mitä YLE:n toimittajia pelottaa? Onhan Rkp:kin hallituksessa eikä vain Keskusta ja Kokoomus.
Siksi toisekseen Keskusta ja Kokoomus eivät ole hallituksen vakiopuolueita. Siitäkö se kiikastaakin?

Finlands politik kommer längre och längre bort från verklighetens demokrati jämfört med våra andra länder i Norden. Finlands makt ligger inte längre i Finland, utan ligger numera i Sverige på grund utav RKP, Suomenruotsalaiset valta, finska moderaterna, och de gröna och finlands centerparti. Sverige gör sitt yttersta genom manipulation med framförallt RKP (dvs tillsammans med SFP) att överta makten i Finland och vill se finländare som undernådiga, fattiga och av sämre klass i Finland. Sverige ger därför sitt fulla stöd till denna form av rasbiologi och utrensning av de äkta finländarnas existens. Allt för att komma in på den östliga marknaden, ta andelar från Finland och starta företag i öst. Finlands läge är oerhört intressant för Sverige i dessa tider, eftersom Sverige ligger avsides i detta hänseende där endast Åland ligger närmast till Stockholm. Om Ni inte vet det så har våra andra nordiska länder utom Finland tagit avstånd från Sveriges manipulationspolitik som ofta går ut på att tjäna pengar på det andra landet utan moraliska aspekter. Vi säljer vapen till länder med diktatur och senast kan vi bara titta på vad Sveriges banker gjorde i Latvia där de tömde hela landets rikedom och satte deras ekonomi i botten. Se upp med finlandssvenskarna som hjälper Sverige med detta också i Finland! Så dumma är vi inte i Sverige att vi inte vet vad som pågår. Nästa Europadomstolen får vi hoppas. Vem vet, det kan gå till slut som i Libyen. Det som pågår i finlandssvenskarnas huvud är inget annat än Khadaffi-politik.
Andersson Von Post

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu