Pe 05.02.2010 @ 13:28Reetta Nousiainen, toimittaja, Pressiklubi

Kiitos eduskunta

Viikon uutispommi oli eduskunnan puhemiesäänestys, jossa kansanedustajat antoivat Sauli Niinistölle poikkeuksellisen epäluottamuslauseen. Niinistö toki valittiin eduskunnan puhemieheksi – joskin ennätyksellisen pienellä äänimäärällä.

Mutta miten asia uutisoitiin?

Ensin media nielaisi kokonaisena kokoomuksen selityksen, jonka mukaan kansanedustajat olivat loukkaantuneet puhemiehelle tiukasta taloudenpidosta.

Vähitellen tapahtumien todellinen tausta on tullut esiin. Päivä päivältä on yhä yksityiskohtaisemmin kerrottu, että Sauli Niinistö on oikutteleva johtaja, työpaikkakiusaaja, joka itkettää alaisiaan eikä kykene hallitsemaan omaa käyttäytymistään.

Näin hän toimi jo valtiovarainministerinä. Puhemiehenä sama meno on jatkunut.

Niinistön prinsessamainen luonne ei tule kuitenkaan medialle yllätyksenä. Puhemiehen herkkähipiäisyys on ollut tiedossa laajalti: Niinistö oikuttelee myös toimittajille, antaa kärkevää palautetta jutuista – ja kieltäytyy antamasta haastatteluja niille, jotka ovat rohjenneet arvioida puhemiehen toimia ikävästi.

Totuus Niinistön luonteesta on kuitenkin pysynyt kulissien takaisena tietona pitkään. Miksi?

Suomi on pieni maa, jossa asiat henkilöityvät helposti. Poliitikot ja politiikan toimittajat liikkuvat samoissa piireissä ja tuntevat toisensa usein hyvin hyvin pitkältä ajalta.

Toimittaja joutuu usein ajattelemaan myös seuraavaa juttua: politiikan toimittaja tarvitsee haastateltavakseen isoja nimiä ja jo pitkään Sauli Niinistö on nimistä suurin. Hänen mielipiteensä on uutinen, ja toimittaja kaipaa uutisia.

Poliitikkojen yksiyiselämä ei ole ollut pyhää enää pitkiin aikoihin. Kiitos 7 päivää -lehden uraauurtavan työn muidenkin medioiden on ollut pakko seurata salarakasuutisointia perässä. Olisikohan nyt alkamassa aika, jolloin myös poliitikkojen johtajanominaisuuksista ryhdyttäisiin kirjoittamaan yhtä avoimesti.

Se olisi tervettä: politiikon työtä ja työtapoja pitääkin pystyä julkisesti arvioimaan.

1 kommentti

Reetta hyvällä asialla, media on nostanut Salen Jumalaksi, mutta hänen huonoista puolistaan ei ole kerrottu juurikaan, Sale on nättinokka, tiukkus.

Sale osaa pelata julkisuuspeliä ja tietää mistä naruista vetää, kaikki merkit viittaavat kyllä siihen, että Sale lähtee pressaksi, mitään kisaa ei tule jos hän vaan sanoo tähän asiaan: "Jep jep".

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu