Ke 23.12.2009 @ 13:18Ella Airas, toimittaja, A-tuubi

Inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus

Siskollani ja minulla oli tapana kurkistella joulupaketteihin sitä mukaa, kun ne ilmestyivät ”piiloon”. Eräänä jouluna joululahjojemme ennenaikainen avaaminen loppui siihen, kun löysimme eräästä paketista lasten leikkisät rintaliivit. Olimme kauhusta kankeat. Jätimme molemmat aattona kyseiset paketit viimeisiksi avattaviksi.
Nyt kaksivuotiaan kummityttöni intohimo oli hetken aikaa rintaliivit, joita hän osoitti innokkaana kaupan hyllyllä. Siellä roikkui pikkiriikkiset liivit. Sillä aikaa, kun mietin, miksi ja missä näin pieniä liivejä tehdään, tyttö oli päättänyt, että nämä lähtevät mukaan. Aika on muuttunut hetkessä omista lapsuuspäivistäni. Samainen tyttö kiukuttelee aamulla kotona, jos hiuksiin ei laiteta lakan ja muotovaahdon lisäksi vielä vahaa. Tyttö arvostaa kaunista turhuutta.
Isäni oli aikoinaan maailman onnellisin poika Mikkelissä saadessaan pukilta lahjaksi potkukelkan. Hiljaisuuden ja kimmeltävien lumihiutaleiden saattelemana hän kävi kolkuttamassa jokaisen sukulaisensa ovea - Innosta puhkuen esiteltiin uusi kelkka. Kummitytölleni ostettiin lahjaksi potkuauto, tyttö istui auton kyytiin ja odotti, että se lähtisi liikkeelle. Näytimme, ei kulta, sitä pitää potkia jaloilla liikkeelle. Hetken hämmennyksen jälkeen tyttö äänteli äänekkäästi prrrrrrrrrrrrrrruuuum prrrrrrrrrrrrrrruum. Inhimillistä!
Itse aion painottaa tänä jouluna rakkautta, suvaitsevaisuutta sekä rauhaa. Jokainen viettäköön joulun tyylillään, joulun aika ei ole tuomitsemisen aikaa, eikä ketään ole toista parempi. Jouluunkin kuuluu, kuten elämään, Mika Waltarin kolme tärkeintä arvoa elämässä: Inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus. Arvostakaamme sitä, että meillä on valinnanvaraa ja pitäkäämme mielessämme ne, joilla ei ole! Hyvää joulua!
 

1 kommentti

Ella Airaksen sykähdyttävä blogi A-tuubissa

Ella Airas kirjoittaa viisaasti ja hauskasti blogissaan joulusta. Kumpa olisimmekin inhimillisiä, suvaitsevaisia ja kuitenkin hyväksyisimme kauniin turhuuden. Olemme syntyneet hyvinvointiin, jonka taso vaihtelee ja kansa on jakautumassa köyhiin ja rikkaisiin. Maailmassa nähdään nälkää. Silti minusta tuntuu ettemme jaksa elää ilman iloa ja kohtalaista kaunista turhuuta. Maailman hätä ei vähene jos putoamme masennuksen mustaan aukkoon.

Ihanaista joulua pirteälle Ellalle ja koko A-blogin mukavalle väelle!

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu