Ti 19.10.2010 @ 11:40Timo Harakka

Vihreät lyövät päätä palmuun

Jokainen meistä haluaa hidastaa ilmastonmuutosta. Valtioenemmistöinen Neste Oil houkuttelee autoilijoita käyttämään niin sanottua biodieseliä, jota valmistetaan Kaakkois-Aasian palmuöljystä. Kuten tämän päivän MOT-ohjelmasta käy ilmi, yhtiö on satsannut miljardi euroa tuotantoon, joka tuhoaa sademetsiä ja lisää päästöjä – siis pahentaa ilmastonmuutosta.

Neste Oil aikoo olla jo ensi vuonna maailman suurin palmuöljyn ostaja ja tehdä meistä suomalaisista siis öljyseikkejä.

Mutta saudien öljy on puhtaampaa kuin suomalaisten. Kun biodiesel on peräisin hakatuilta trooppisilta suoalueilta, sen kasvihuonepäästöt ovat kaksikymmenkertaiset verrattuna fossiiliseen polttoaineeseen. Näin toteaa YK:n ympäristöohjelma. Yhtä tyrmäävän tuloksen sai myös Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus, VTT.

Köyhä Indonesia on jo nyt maailman kolmonen kasvihuonepäästöissä. Kansalaista kohti päästöt ovat jopa suuremmat kuin rikkaassa EU:ssa. Ja me siis yllytämme raivaamaan lisää metsää pohjoisen vihreille autoilijoille.

Tonni palmuöljyä aiheuttaa yli kymmenen tonnia kasvihuonekaasuja. Niistä ilkein on metaani, jonka lyhytaikainen vaikutus on yli kaksikymmentä kertaa pahempi kuin hiilidioksidin.

EU:n komissio vaatiikin nyt metaanin talteenottoa. Tähän eivät Neste Oilin alihankkijat taivu. MOT:n mukaan onkin täysin mahdollista, että Neste Oilin tavara ei täytä EU:n biopolttoainedirektiivin ehtoja.

Mitäs sitten tehdään? Yrittääkö Suomi lobata Brysselissä huononnuksia ympäristöehtoihin ja ilmastonsuojeluun ? Tämä myyräntyö lankeaa vihreiden euroedustajalle Heidi Hautalalle.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja Heidi Hautala on Neste Oilin ekomerkki. Siitä tehtävästä hän nauttii kymmenen tuhannen euron vuosipalkkaa. Ympäristöjärjestöt ovat kampanjoineet jo vuosia palmuöljyä vastaan, mutta eivät ole mielestään saaneet vihreiden johtavalta vaikuttajalta mitään vastakaikua.

Suomen ydinvoimaa mainostetaan puhtaaksi energiaksi. Vihreät ovat muistuttaneet, että uraanin louhinta on valtava ympäristöongelma kehitysmaissa. Sama pätee biodieseliin. Ajelemme maastureilla paremmalla omatunnolla, koska siirrämme samalla luonnonkatastrofin pois silmistä, köyhiin maihin. Mutta tällä kertaa vihreät ovat hiljaa.

Tai vielä pahempaa. Heidi Hautala yrittää tehdä Suomesta öljyvaltion, joka riistää raaka-aineet siirtomaistaan. Mutta metsäyhtiö UPM löi jo kerran päänsä Indonesian palmuun ja palasi otsa veressä kotiin. Näin taitaa käydä myös Neste Oilille. Suomalainen ei vaan opi. Ei sitten millään.

 

2 kommenttia

Vika ei ole Neste-Oilin. Niinkuin ohjelmassa (Mot) sanottiin, jostain se biopolttoaine pitää tehdä, koska näin on Eu-tasoa myöten poliitikot päättäneet. Poliitikot kuvittelee että biopolttoaine syntyy kun niin vaan päätetään. mentiin perse edellä puuhun ja tilanne muuttuu entistä huonommaksi. Vihreät katsokoot peiliin.

Kenen syy kirjoitti:

Vika ei ole Neste-Oilin. Niinkuin ohjelmassa (Mot) sanottiin, jostain se biopolttoaine pitää tehdä, koska näin on Eu-tasoa myöten poliitikot päättäneet. Poliitikot kuvittelee että biopolttoaine syntyy kun niin vaan päätetään. mentiin perse edellä puuhun ja tilanne muuttuu entistä huonommaksi. Vihreät katsokoot peiliin.

Kuinka ekologisia ovat italian berluskonin joukot tai ranska. mitä biodiisseliä siellä laitetaan tankkiin.?? Ranskalle riittää varmaan atomivoimaloiden teko pieniin maihin. Mitkä sankkiot jätevesistä näissä merenrantavaltioissa todellisuudessa vallitsee ??

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu