Oikeus valvonnan ulkopuolella
Tämänkertainen MOT-jakso Naapuri-blues on jatkoa toimittamaani sarjaan, jonka aiemmat osat olivat nimeltään ”Häätö-blues” ja ”Ostari-blues”. Yhteistä näille jutuille on, että ne ovat tarinoita pienen ihmisen osasta yhteiskuntakoneiston rattaissa.
Trilogian täydentävä kolmas osa kertoo naapureiden katkerasta vihanpidosta ja siihen liittyneistä oikeuden tuomioista. Tarinan päähenkilö, maanviljelijä Tuomo Halmemies tuomittiin naapurinsa töytäisemisestä autolla 60 euron sakkoihin.
Kannattaako nyt näin vähäpätöisestä asiasta tehdä puolen tunnin ohjelma valtakunnalliselle tv-kanavalle? Naapuririitojahan löytyy vähän jokaisesta kylästä, eikä kuudenkympin liikennesakoissakaan ole paljon kummasteltavaa.
Tämän raportin tapahtumaympäristöä ovat riita ja naapurikiusaaminen, mutta jutun polttopiste on muualla. Keskiössä on suomalainen oikeuslaitos sekä laillisuusvalvontaviranomaiset, joiden tehtävä on tarjota oikeutta ja laillisuutta kahnauksiin joutuneille kansalaisille. Vaihtoehtona sille on oman käden oikeus.
Tuomioistuimet käyttävät kovinta mahdollista yhteiskunnallista valtaa. Ne voivat viedä ihmiseltä vapauden, omaisuuden ja kunnian.
Silti tuomioistuinten vallankäyttöä valvotaan hämmästyttävän heikosti. Suomessa media on perinteisesti selostanut oikeudenkäyttöä kunnioittavan välimatkan päästä, oikeuden ratkaisuja kyseenalaistamatta. Vallan vahtikoiria ei ole juuri nähty oikeuslaitoksen tontilla.
Syyttäjä käyttää yksilönä jopa vielä suurempaa valtaa kuin tuomarikollegio. Portinvartijana syyttäjä päättää kuka joutuu tai pääsee tuomioistuimen eteen ja kuka ei. Ja syyttäjän syytteistä menee tuomioistuimissa 95 prosenttia lävitse.
Useimmat suomalaiset eivät koskaan elämässään joudu oikeuteen. Ja suurimmalle osalle heistä, jotka joutuvat, kokemus on ainutkertainen. Heille juttu ei ole milloinkaan pieni, vaan aina suuri.
Maanviljelijä Tuomo Halmemiehen tapaus osoittaa vaikuttavasti, kuinka suuri asia näennäisesti pieni oikeusjuttu asianosaiselle on. Sen mukana maailma pysyy pystyssä tai romahtaa.
Myöskään oikeusistuimen ei koskaan tulisi pitää mitään ratkaistavanaan olevaa juttua niin vähäpätöisenä, että siitä voidaan tuomita riitaa puolittaen jotakin pientä, ikään kuin varmuuden vuoksi.
Jos Tuomo Halmemies tuomittiinkin syylliseksi rikokseen ilman selvää näyttöä, niin kuinka edustava tämä tapaus on, jos ajatellaan Suomen koko oikeuslaitosta?
Sen tiedämme, että Suomen tuomioistuinlaitos on vajonnut mutasarjaan oikeusjuttujen kestolla mitattuna. Siitä Suomi on jo saanut kymmeniä tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, eikä loppua ole näkyvissä. Halmemiehen tapaus panee epäilemään, että Suomen oikeusistuimet tuottavat myös sisällöllisesti kelvottomia ratkaisuja.
Kysymys Halmemiehen tapauksen edustavuudesta on itse asiassa tarpeeton. Yksikin oikeusmurha on liikaa, oli asia kuinka pieni tahansa. Semminkin kun asiaa koskeva oikeusohje on yksinkertainen: epäselvässä asiassa on tuomittava syytetyn eduksi.
Tai niin kuin Amerikassa sanotaan: ”Beyond reasonable doubt”. Syytetty on vapautettava, jos hänen syyllisyyttään vastaan voidaan esittää järkevä epäilys.
Voiko kukaan väittää, että Halmemiehen syyllisyyttä ei olisi voitu epäillä järkevillä perusteilla?
2 kommenttia
Ti 11.05.2010 @ 10:49
Tsemppiä Tuomo ja menestystä yksinäisen ritarin taistelussa tuulimyllyjä vastaan!
Ti 11.05.2010 @ 19:48
Kyllä remonttia tarvitaan virkakoneistoon
Suomessa todellista tuomiovaltaa käyttää media, mutta virkamiesten toimien tulisi olla puolueetonta ja kansalaisten hyväksi eikä valta-aseman hyväksikäytöksi.
Virkakoneisto mukaanlukien poliisi, syyttäjä-, sekä oikeuslaitos ovat kykenemättömiä erottamaan faktaa fiktiosta.
Tämä kykenemättömyys johtuu osittain virkakoneiston tsaarin ajan perinteistä, mutta myös koulutuksen, erityisesti kriittisen ajattelun ja yleistiedon puutteesta, lakitekstien tulkinnanvaraisuuksista ja virkavirheen tai muuten leimaantumisen pelosta. Toisin sanoen virkamiehet eivät uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä.
Yhteiskunnallisen kehityksen myötä talouden ja ympäristöä koskevien lakien laadinta on ollut liiankin nopeaa, jolloin alan ammattilaisten saati sitten muiden kansalaisten perhtyneisyys asioihin on jäänyt puutteelliseksi. Tällaisessa muutostilanteessa löytyy aina joitakin, jotka pyrkivät hyödyntämään tilannetta omien tarkoitusperiensä ajamiseksi oli kysymyksessä sitten poliittinen tai yksityinen etu.
Oikeusturvan kannalta on tärkeää, että oikeusjärjestelmässä ymmärretään ja kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin:
• Koulutusta tarvitaan propakandan lainalaisuuksien tuntemiseeen ja dialektiikkan opetukseen oppiaineena.
• Jääviyskysymyksiin on kiinnitettävä myösja etenkin virkamiestasolla erityistä huomiota. Pienestä väestöstä julkiset luottamustehtävät kasaantuvat liian helposti samoille henkilöille.
• Virkamiehen vastuun virkatoimesta on myös ilmettävä käytännössä.
• Virkamiehen erityisasema todistajana virkavastuulla on syytä ottaa painoarvonsa suhteen harkittavaksi.
• Oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun on kuuluttava myös syyttäjälle ja edelleen isännänvastuun perusteella valtiolle silloin kun syyte ei menesty tuomioistuimessa.
Oma kokemukseni paluumuuttajana Suomen oikeuslaitoksesta ja sen toiminnasta on vuodesta 1985 lähtien jatkuva katastrofi.
Minua yksityisen yrityksen palkattuna työntekijänä nk.Formaboard ympäristörikosjutussa syytettiin julkisesti herjaten vakavista rikoksista, joita ei ylipäätään ollut edes tapahtunut saati sitten kuuluneet vastuualueelleni.
Kaikki syytteet kumottiin pitkässä julkisuuden seuraamassa oikeudenkäynnissä jossa osa istunnoista televisioitiinkin.
Oikeudenkäyntikuluja tuli kutakuinkin työsuhteesta saamani palkkatulon verran ja jatkoksi saamani julkisuuden vuoksi minut irtisanottiin yrityksestä, johon olin mennyt vähemmistöosakkaaksi jouduttuani työttömäksi. Irtisanomistani seurasi vielä yrityksen konkurssi teknisen osaamisen kadottua.
Virkamiesten toimista tehty tutkintapyyntö viipyi vuosia oikeuskanslerin virastossa joka lopulta hyväksyi virkamiesten toimet pelkästään virkmiesten antamien toinen toistaan tukevien vastineiden perusteella.
Syyttäjää vastaan nostamaani kannetta ei käsitelty oikeudessa juridisen muotoseikan vuoksi.
Jutussa merkittävimmät seikat olivat:
• Helsingin Yliopiston kemian laitekeskuksen väärin tehty ja tulkittu lausunto supermyrkyistä ulkopuolisen yksityishenkilön valvomattomasti otetetuista näytteistä. ( todistettiin merkityksettömäksi oikeudessa)
• Dosentti Satu Huttusen lausunto ympäristötuhoista jonka mukaan kaasumaiset aineet mm. olisivat levinneet vastatuuleen tuhoja aiheuttamaan. ( Huttunen oikeudessa myönsi tarkoitushakuisuutensa)
• Syyttäjällä oli sivutoimi median palveluksessa joka esti hänen puolueettomuutensa oikeuskäsittelyssä.
Toimeentuloni Suomessa katkesi vararikkoon ja siitäkin seuranneisiin pitkiin oikeudenkäynteihin saatuani töitä ulkomailta.
