Todellisuus lööpin takana
Lööpit ovat mainettaan parempia.
Pääsin seuraamaan iltapäivälehden lööpin syntymistä ja juttelemaan tekijöiden kanssa. Menneiden viikkojen lööppien ja kansien rivistö toimituksen seinällä auttoi näkemään: eivät ne pursua pelkkää surua ja sisälmyksiä.
Hirtehisiä ne kyllä joskus ovat: ”Katso milloin kuolet”.
Yksittäiset perusrikokset eivät myy yhtä paljon kuin ennen, ja siitä saamme kiittää ostavaa kansaa. Tai oikeastaan siitä, että myös uudet aiheet myyvät. Terveysvinkit, matkaekstrat, säästöneuvopaketit – myös hyötyaiheilla saa nykyään lisäkatetta.
Samalla reissulla tajusin, että lööpeille on yleensä katetta. Nimenomaan iltapäivälehtien kohdalla ei ole vuosiin syntynyt tunnetta, että lööppiotsikko väitti enemmän kuin juttu antoi. Tai sitten niitä osaa jo lukea: jos törttöilleen ”huippu-urheilijan” nimeä ei ole mainittu lööpissä, hän on todennäköisesti sijoittunut kuudenneksi Takahuhdin ala-asteen Hopeasompa-kilpailuissa vuonna 1983.
Kuulemma katteettomat lööpit veisivät katetta myynnistä.
Turha niitä tehdä.
Joten minulla on ehdotus: jospa jäisimme kerrankin lööppien kauhistelun sijaan miettimään, kuinka taidokkaita ne ovat. Katsokaapa, kuinka tarkkaan sanat on valittu, kun uutispäivä on ollut huono. Miksi arvostamme tyhjästä draamaa keksiviä näytelmäkirjailijoita mutta emme tylsästäkin todellisuudesta minidraamaa tekeviä lööppiammattilaisia?
