Meidän Mubarak

Mitä Egyptin kansannousu tarkoittaa? Miten käy Meidän Mubarakin?

Arabimaailmassa alkavaa kumousta on verrattu vuoden 1989 tapahtumiin, kun Berliinin muuri murtui ja Itä-Eurooppa vapautui. Mutta tässä vallankumousinnossa unohtuu yksi ja tärkein ero. Nyt ei kapinoida Neuvostoliittoa vastaan, vaan tulilinjalla olemme – me.

Hosni Mubarak on johtanut yksinvaltiaana Egyptiä Euroopan tuella ja Yhdysvaltain rahoituksella. Kun Egypti lopetti vihollisuuden Israelin kanssa 1979, Yhdysvallat on palkinnut Egyptin armeijan yli miljardin dollarin avustuksella, joka vuosi.

Myös me suomalaiset tuemme Mubarakin sortohallintoa. Kuuluisa ihmisoikeuksien puolustaja, tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioitti Mubarakia vierailullaan reilu vuosi sitten, lokakuussa nolla yhdeksän. Halosella ei ollut mitään huomauttamista siitä, että yksinvaltias tukahduttaa sananvapauden ja telkeää vastustajansa vankiloihin, joissa kidutus on yleistä.

Diktaattorit ovat hyötyneet New Yorkin terrori-iskusta ja sen herättämästä hysteriasta. Meidän Mubarak on pelotellut, että jos hän väistyy, tilalle tulevat länsivihamieliset ajatollat niin kuin Iranissa. Tästä syystä olemme sallineet mädän hallinnon, jossa valtapuolue ja armeija ovat saalistaneet rikkauksia samalla, kun kansa kurjistuu.

Nyt, kun kansa nousee vallankumoukseen, länsimaat saavat maistaa omaa lääkettään. Koska emme ole välittäneet arabimaiden demokratiasta, valta Egyptissä ei voi siirtyä Meidän Mubarakilta hyvässä järjestyksessä luotettaville ja osaaville poliittisille voimille. Edessä on sekasorto, joka yltyy, kun kansalaisten korkealle viritettyjä toiveita ei kykene kukaan täyttämään.

Yhdysvallat vaatii Egyptiin nyt demokratiaa. Mutta vasta kaksi kuukautta sitten Meidän Mubarak järjesti näytösvaalit, joissa ainoa vakava oppositiovoima eli Muslimiveljeskunta ei saavuttanut yhtä ainoaa parlamenttipaikkaa. Meillä lännessä kukaan ei valittanut.

Me lännessä kannatamme demokratiaa, jos meille mieluisat puolueet voittavat. Jos islamistipuolue voittaa, se ei olekaan demokratiaa.

Näinhän kävi Tunisian naapurissa, Algeriassa. Islamistipuolue voitti vaalit 1991. Hävinnyt hallitus kuitenkin kaappasi vallan ja vangitsi vaalivoittajat – jälleen Euroopan ja Yhdysvaltojen hyväksynnällä. Seurasi sisällissota, jossa kuoli yli sata tuhatta algerialaista. Heidän verensä tahraa meidän kätemme.

Parhaassa tapauksessa Egyptistä voi tulla toinen Turkki. Siellähän maltilliset islamistit ovat hallinneet maata jo kohta kymmenen vuotta. Ihmisoikeuksien ja sananvapauksien rikkomuksista huolimatta Turkki on vapaa ja vaurastuva maa, joka pyrkii Euroopan unioniin vakavissaan.

Lännen vastustelusta huolimatta Turkki opetti meille demokratiaa, kuten nyt myös Tunisia ja Egypti. Seuraavaksi vaadimme vaaleja, vapautta ja oikeuksia Saudi-Arabiaan – eikö niin? Sieltähän radikaali-islamismin rahoitus on peräisin.