Pe 01.10.2010 @ 14:58 Ella Airas, Toimittaja, facebookkaaja

Näin tehtiin Facebook

Nyt se on totta. Facebookista on tehty elokuva. Elokuvasta odotetaan syksyn hittiä.


Kävin katsomassa elokuvan The Social Network. Elokuvan jälkeen olin ärsyyntynyt ja halusin erota Facebookista, mutta samalla ihailin Facebookin perustajan, Mark Zuckenbergin, älyä. Hän on kautta aikain nuorin miljardööri. Suosituimman sosiaalisen median perustaja!

Ärsyyntymiseni johtui siitä, että elokuvan Mark Zuckenberg petti ystävänsä ja yhtiökumppaninsa, Eduardo Saverinin, luottamuksen. Zuckenberg kuvataan itsekkäänä, sulkeutuneena, nörttinä, ylikunnianhimoisena epäihmisenä. En halunnut olla osa tällaisen ihmisen tekemää yhteisöä. Traagisinta elokuvassa oli se, että Zunckenberg keksi tämänkaltaisen sosiaalisen verkoston omaamatta itse minkäänlaisia sosiaalisia taitoja – Näin elokuva kertoo.

Elokuvan jälkeen mietin, olivatko Facebookin perustajat Mark Zuckenberg ja Eduardo Saverin olleet mukana elokuvan käsikirjoituksessa. Luin aiheesta ja opin elokuvan perustuvan Ben Mezrichin kirjaan The Accidental Billionaires (2009). Kirja perustuu suurelta osin Eduardo Saverinin kertomuksiin. Zuckenberg ei ole ollut äänessä ollenkaan. Zuckenberg taas itse kommentoi elokuvaa seuraavasti: ”En olisi halunnut, että tämänkaltaista elokuvaa tehdään minun elinaikanani.” Hän lisää, että elokuva perustuu suureksi osaksi pelkästään fiktiosta. Hyvä, voin edelleen jatkaa Facebookissa.

Mark Zuzkenberg hehkuttaa elokuvassa tahtovansa Facebookista tulevan sosiaalinen media, jolla ei ole loppua. Loppua ei tosiaan näy, ainakaan vielä.


The Social Network saa ensi-iltansa Suomessa 22.10.2010.

2 kommenttia

Oikea kirjoitusasu on Zuckerberg. Ei Zuckenberg, ei Zunckenberg eikä Zuzkenberg, vaan Zuckerberg.

Jeff Jarvis kirjoittaa <a href="http://www.buzzmachine.com/2010/09/28/the-antisocial-movie/">blogissaan laajasti</A>, miksi hän pitää elokuvan välittämää kuvaa Facebookin taustahahmosta ongemallisena. Tässä ote:

"The Social Network doesn’t understand entrepreneurs and geeks, or at least not the one here. So it turns him into an other. It makes him weird. It portrays Zuckerberg as—let’s be blunt—Aspergery: blinkless, humorless, heartless, incapable of being *cough* social or of having *cough* friends. I’ve met Zuckerberg four or five times, most lately interviewing him for Public Parts. I don’t know him. Maybe nobody does. But I can testify at least that he has charm. He does smile. He tells jokes. And he has a vision."

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu