Ke 16.06.2010 @ 13:53Juha Ristamäki

Jääräpäiset ja jäävit

Kun Ylen Ajankohtainen kakkonen kertoi reilu kuukausi sitten työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Taisto Turusen mahdollisesta jääviydestä, olivat reaktiot päättäjien taholta kovin tutunomaisia: "No joo, voihan siinä nyt jotain olla, mutta eihän tuo mitään oikeasti haittaa.."

Virkistävän tuulahduksen banaanitasavallan meininkiin toikin oikeuskanslerin
tämänpäiväinen päätös. Olihan siinä jotain, mutta haittaako se?

Ei ainakaan hallitusta, joka ei halua valmistella asiaa uudelleen.Ydinvoimapikajuna on ladattu niin täyteen vaikutusvaltaa ja rahaa, etteivät sitä pienet esteellisyydet tule hidastamaan. Se on sitten eri asia, jos riittävä joukko kansanedustajia villiintyy äänestämään puolueensa johdon tahdon vastaisesti.

Joka tapauksessa päätös laittaa aisoihin jääräpäisiä virkamiehiä ja poliitikkoja, joilla jääviyspäätöksenteossa on ollut enemmänkin osoitus taitavasta verkostoitumisesta kuin este millekään.

-Olenhan minäkin ollut Fortumin hallituksessa, kansliapäällikkö Erkki Virtanen perusteli toukokuussa kantaansa, joka oli, ettei Turunen ollut jäävi.

Niinpä. Perustelu, johon ei toivottavasti uskota enää ministeriössäkään.

 

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu