Sisukasta peittelyä
Aina välillä kokenutkin toimittaja yllättyy. Miten huonosti yrityksen johto voikaan hoitaa suhteitaan julkisuuteen – ja luulla, että se pääsee kuin koira veräjästä peittämällä jälkensä.
Kaikki lähti siitä, kun etsin Sisu Autosta kertovaan MOT-ohjelmaan haastateltavia. Tavoitteenani oli löytää entisiä sisulaisia. He saisivat kertoa ajastaan Sisu Auton palveluksessa ja näkemyksensä yhtiön nykyisestä tilanteesta.
Olin sopinut haastattelusta yhtiön pitkäaikaisen työtekijän kanssa. Soitin vielä varmistaakseni haastatteluajan. Kaikki oli siis kunnossa. Tai niin minä luulin.
Neljä tuntia sen jälkeen, kun olimme sopineet ajasta ja paikasta puhelimessa, mies soitti minulle uudelleen. Hyvin nolona hän kertoi, ettei voikaan tulla haastateltavaksi ohjelmaan. Kun kysyin syytä, hän sanoi Sisu Auton tiedotuspäällikön toivoneen, ettei hän antaisi haastattelua.
Soitin tiedotuspäällikölle. Hän kiisti toivoneensa, ettei entinen työntekijä tulisi ohjelmaan: ”En mä muista, missä muodossa asian esitin. Tää on sellainen kuvio meidän kavereiden kanssa, että se on täysin uusi ja outo asia, että heitä haastatellaan johonkin. Ja ne sit miettii, että mitä – ja näin. Mutta enhän mä voi ruveta ketään kieltämään. Totesin vaan, että mieti nyt.”
Peittely-yritykset jatkuivat seuraavalla viikolla. Soitin Sisu Auton toimitusjohtajalle pyytääkseni lupaa kuvata kuorma-autojen kokoonpanoa. Se ei kuulemma ”oikein käy päinsä”. Ihmettelin, miksi ei.
Meillä on täällä vain näitä armeijan kuorma-autoja. Niitä ei periaatteessa oikein saisi kuvata, toimitusjohtaja selitti. No, pyysin kuvauslupaa maavoimien materiaalilaitokselta: Heillä ei ollut mitään kuvausta vastaan.
Soitin toimitusjohtajalle uudelleen. Keskustelimme kuvauksesta pitkään. Lopulta toimitusjohtaja paljasti korttinsa: Ei täällä oikein tapahdu mitään. Armeijan autoja seisoo hallissa. Ei meillä ole nyt mitään kuvattavaa, toimitusjohtaja selitti.
Ei auttanut vaikka yritin kertoa, että lähes tyhjä kokoonpanohalli sopii meille. Sehän kertoo Sisu Auton tilanteesta.
Ei mennyt läpi. Eikä siinä mitään, ymmärränhän minä toimitusjohtajaa. Ei ole kivaa näyttää tyhjää tuotantohallia.
Mutta toimitusjohtaja ei ajatellut asiaa loppuun asti. Kieltäytyminen ei näytä kovin hyvältä televisiossa.
Sama salamyhkäisyys jatkui, kun haastattelin Sisu Auton omistajia. Pystyin rivien välistä lukemaan, että jotain on tapahtumassa. Omistajat eivät vain halunneet kertoa, mitä.
Tällainen tilanne on hankala, niin firman omistajille, minulle toimittajana kuin teille, hyvät katsojat.
Mikä pahinta, lopulta me kaikki häviämme. Firman toiminta näyttää kiusalliselta peittelyltä, televisio-ohjelmasta ei tule niin todenmukainen kuin se voisi olla, ja ohjelma näyttää hieman muotopuolelta, koska pääsimme kuvaamaan Sisu Auton tehdasta vain ulkoapäin.
Loppujen lopuksi sain ohjelmaan kuvia Sisu-kuorma-autojen kokoonpanosta. Karjaan tehtaalla keväällä 2008 vieraillut kollega oli säästänyt tuolloin kuvaamansa nauhan. Ohjelman loppupuolella on siis kuvia ajalta, jolloin Sisu Auton siviilikuorma-autojen tuotanto oli vielä voimissaan.
