Pe 06.05.2011 @ 13:31Heidi Tetri

Voisitko sinä olla kuristajaäiti?

Viime päivinä, näin sopivasti äitienpäivän alla, ovat mediaa kohisuttaneet lasten pahoinpitelytapaukset. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että äiti tekee tällaista lapselleen? Ja mitä kirjoittelevatkaan asiasta he, joilla ei omia lapsia ole?

Kaikki lähti liikkeelle, kun 20-vuotias äiti rokotuksesta seuranneen kahden päivän itkun päätteeksi kuristi lastaan niin, että tämä meni veltoksi. Pysyvä aivovamma ja sokeushan siitä muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle syntyi.

Ensimmäisenä asiaa Facebookissa jakoivat lapsettomat ihmiset. Kauhisteltiin, miten tuon ikäisellä kakaralla (ilmeisesti äidin fyysiseen ikään viitaten) voi olla edes lapsia. Tai että missä lienee neiti ollut kun peruskoulussa puhuttiin ehkäisystä? Äitiyden taitoja arvosteltiin voimakkaasti.

Äidin teko oli uskomaton ja anteeksiantamaton, mutta näinä tasa-arvon päivinä on syytä kysyä, mikä oli isän osuus asiaan. Onko myös lapsen 29-vuotias isä henkisesti kypsymätön isäksi? Ja eikö ehkäisy kuitenkin ole molempien asia? Mutta eniten kummastuttaa, eikö isällä ollut mahdollisuutta ilmoittaa viranomaisille jo aiemmin, että kaikki ei ole kunnossa. Vauvaa oli ainakin lehtijutun mukaan ensin ravisteltu ja vasta kahden päivän päästä oli tapahtunut kohtalokkaampi kuristaminen.

Alkujärkytyksestä selvittyäni ryhdyin pohtimaan asiaa syvemmin. Nainen kantaa lasta sisällään yhdeksän täyttä kuukautta, siis 280 päivää eli 3/4 vuotta. Itse äitinä tiedän, että tuo aika voi olla hyvinkin rankkaa; sallittujen ruoka-aineiden luettelo on karsittu minimiin, kehostasi on tullut kaikkien yhteinen, tuntemattomilla tädeilläkin on oikeus kosketella pyöristynyttä vatsaasi ja pahimmassa tapauksessa lapsi vielä katkoo kylkiluusi potkuillaan, kuten itselleni kävi. Nämä kuukaudet äiti muodostaa suhdettaan tulevaan lapseensa. Synnytyksestä en edes puhu, mutta hemmetti sentään, ei sen jälkeen kyllä kukaan täysijärkinen lastaan vapaaehtoisesti ja tarkoituksenmukaisesti vahingoita.

 

KATSO: Äiti älä lyö

Lasten hoitaminen, vaikka vain yhdenkin, on rankkaa. Tämän tapauksen vauva oli monta päivää levoton ja äidillä oli varmasti hätä lapsestaan. Lapsen jatkuva huutaminen, varsinkin jos äiti ei tiedä mikä on hätänä, hermostuttaa ja turhauttaa. Haluat auttaa, mutta et tiedä miten voit sen tehdä. Lapsettomille vertailutilanteeksi: huomaat kaupungilla kaatuneen dementoituneen vanhuksen, joka selittää tarinaa sodasta, etkä tiedä hänen tautidiagnoosiaan. Vanhus itkee talvipakkasessa vähissä vaatteissa vailla henkilöllisyystodistusta eikä hädältään pysty kertomaan nimeään tai kotiaan. Huolesi on kova, mutta et tiedä mitä pitäisi tehdä.

Tilanne vanhuksen kanssa kestäisi oikeasti vain hetken, ennen kuin pelastusviranomaiset olisivat paikalla. Mutta kuvittelepa olevasi tilanteessa montaa päivää, niin kuin tämä äiti vauvansa kanssa joutui olemaan. Miksei siis kukaan auttanut nuorta äitiä tuossa tilanteessa? Olisiko kuristaminen jäänyt tekemättä, jos isä olisi kysynyt sukulaisilta, voisivatko nämä hoitaa muutaman päivän itkuista vauvaa? Mikäli tällä perheellä ei ollut sukulaisia lähettyvillä, olisiko joku ystävä tai hyvänpäiväntuttu voinut tulla avuksi?

Muistakaamme äitejä (ja isejä) ja heidän jaksamistaan ihan ympäri vuoden, ei vain toukokuun toisena sunnuntaina. Ojennetaan auttava käsi aina kun näemme jonkun sitä tarvitsevan ja mikä tärkeämpää, ei arkailla pyytää apua silloin kun sitä tarvitsemme! Ehkä muutaman päivän levolla tämänkin tapauksen äiti olisi jäänyt ilman linnatuomiota ja lapsi vaille aivovauriota.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja jaksamista tärkeässä ja läpi elämän jatkuvassa haastavassa tehtävässä! Ja iloa heille, jotka saavat olla tukemassa tätä tärkeää tehtävää.
 

 

KATSO: Ilman palkkaa

Katso mitä kaikkea äitienpäivään liittyvää löytyy Elävästä arkistosta!

KATSO: Synnytyksen jälkeinen masennus
 

10 kommenttia

Hyvä kirjoitus. Kerrankin oli keksitty ihan toimiva vertaus sillekin, miltä avuttomuus lapsen edessä voi tuntua. Tapauksen äiti olisi tarvinnut apua jo aiemmin, näistä asioista pitäisi uskaltaa puhua esim. neuvolassa.

Mitkä tekijät vaikuttavat?
Ensinnäkin avioliitto on ajettu alas ja lapsia tehdään ilman avioliiton suojaa. Mikä on avioliiton suoja? Vaimoa ja lasta ei heitetä niin vaan ulos kodista.
Toiseksi äitejä ja vaimoja haukutaan huoriksi, koska ei ole enää sukupuolisiveellisyyttä. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa neuvolan merkitys on muuttunut ehkäisylaitokseksi eli ristiriitainen tilanne, kun sama laitos
työkseen estää lasten syntymistä että ohjaa naisia aborttijonoon.
Koulussa jo opetetaan vapaata seksiä ja sitten ihmetellään tuloksia.
Tämä vapaa sukupuolielämä ja hirveä lasten syntymisten ehkäiseminen kulminoituu väsymystilanteessa ja yksinäisyydessä lapsen tapoksi.

Syylliset on ihan muualla eikä suinkaan nuori äiti!

Missä oli tukijat ja auttajat tilanteessa, jossa tapahtui kolmas virhe eli lapsen rokottaminen vaarallisella rokotteella, joka jo yksin voi aiheuttaa lapselle aivovaurion?

Syylliset on ihan muualla. Opettajat koulussa. Terveydenhoitajatat ja lääkärit, jotka oikeasti luovat lapsivihamielisyyttä toimillaan. Kirkko, joka ei uskalla julistaa, että naiminen kuuluu avioliittoon. (Sukupuolielämä monen kanssa aiheuttaa mustasukkaisuutta ja perheriitoja ja eroja ja jopa tappoja.)
Valtiovalta, joka ei tue riittävän kauan ja oikeudenmukaisesti äitiyttä Suomessa (taloudellisesti).

Ensisijainen syyllinen siis ei suinkaan nuori äiti. Hän ei ole tehnyt väärin synnyttäessään vaikkapa sitten AU-lapsen, vaan todellisia syyllisiä tapahtumaan ovat muut ihmiset, jotka ovat väärin neuvoneet tai jättäneet antamatta apua ja tukea, jota jokainen äiti tarvitsee.

Tuon teon voisi kuka tahansa meistä tehdä ääritilanteessa. Siksi ei saa antaa tulla ääritilanteita. Äitiä
on arvostettava kaikin tavoin ja autettava hänen tärkeässä tehtävässään!

Jos kuristaja olisi ollut isä, äitiä ei pidettäisi hirviömiehen avuttomana uhrina, vaan osasyyllisenä, eikö niin? Tehdäänkö semmoinen linjaveto että vain narkomaanit saavat ottaa kantaa narkomaanien asioihin, lahkolaiset lahkolasten asioihin, perheelliset perheellisten asioihin ja esikoululaiset esikoululaisten asioihin? Turha asiasta mitään tietämättömien tulla pätemään. Minkälaisena ihmisenä pitäisit ihmistä joka puolustaisi tai edes yrittäisi ymmärtää kuristajaisää?

Edellinen kirjoittaa asiaa.

Tuskinpa ne lapsettomatkaan kuristaisivat ja ravistelisivat kadulla sekoja puhuvaa sairaskohtauksen saanutta? Lisäksi meillä monella on perheessä ja suvussa tai ystäväpiirissä vanhus tai aivoverenvuodon saanut keski-ikäinen, joka on hiukan dementoitumassa tai muuten vain kuntoutusvaiheessa eikä aina ihan selkeitä puhu - niin minullakin. Vaativat kärsivällisyyttä, mutta aikuinen tämän tajuaa.

Jos lapsi huutaa 2 päivää rokotuksen jälkeen, luulisi normaalijärjellä varustetun ottavan yhteyttä rokotuspaikkaan, varsinkin kun viime aikoina on mediassa ollut paljon sikainfluenssarokotuksen mahdollisesti aiheuttamista narkolepsioista. Eli jos rokotus aiheuttaa pienelle lapselle reaktion, on mentävä neuvolaan/lääkärille.

"Lasten hoitaminen, vaikka vain yhdenkin, on rankkaa."

Tässä valossa ihmetyttääkin se, miten kevyesti äitiyttä suositellaan ihan kenelle tahansa, joka vaan saa päähänsä että vauva ois kiva ja ihqu ja poikkiksenkin kanssa ollaan oltu jo 3 kk yhdessä.

Lisääntymispropagandan pitäisi kääntyä enemmän vastakkaiseen suuntaan, siis kertomaan rehellisesti että elämä pienen vauvan kanssa voi olla TODELLA RANKKAA (vaikka jokainen yksittäinen äiti ei sitä tietenkään sellaiseksi koe), sen sijaan että hoetaan aina sitä iänikuisen kulunutta "Kyllä sitä omaa lastaan sitten rakastaa yli kaiken! <3 " -mantraa.

Ja tuo vertaus dementoituneen ihmisen kohtaamiseen on vähintäänkin omituinen.

lapseton minäkin kirjoitti:

Edellinen kirjoittaa asiaa.

Tuskinpa ne lapsettomatkaan kuristaisivat ja ravistelisivat kadulla sekoja puhuvaa sairaskohtauksen saanutta? Lisäksi meillä monella on perheessä ja suvussa tai ystäväpiirissä vanhus tai aivoverenvuodon saanut keski-ikäinen, joka on hiukan dementoitumassa tai muuten vain kuntoutusvaiheessa eikä aina ihan selkeitä puhu - niin minullakin. Vaativat kärsivällisyyttä, mutta aikuinen tämän tajuaa.

Toki, mutta sovitaanko blogistin äippälogiikan mukaan niin, että vanhusten huonoa kohtelua saa tästä lähtien kritisoida vain ne, joilla on kotona tai hoidossa oma vanhus.

Anonyymi kirjoitti:

"Lasten hoitaminen, vaikka vain yhdenkin, on rankkaa."

Tässä valossa ihmetyttääkin se, miten kevyesti äitiyttä suositellaan ihan kenelle tahansa, joka vaan saa päähänsä että vauva ois kiva ja ihqu ja poikkiksenkin kanssa ollaan oltu jo 3 kk yhdessä.

Lisääntymispropagandan pitäisi kääntyä enemmän vastakkaiseen suuntaan, siis kertomaan rehellisesti että elämä pienen vauvan kanssa voi olla TODELLA RANKKAA (vaikka jokainen yksittäinen äiti ei sitä tietenkään sellaiseksi koe), sen sijaan että hoetaan aina sitä iänikuisen kulunutta "Kyllä sitä omaa lastaan sitten rakastaa yli kaiken! <3 " -mantraa.

Akkainlehdetkin saisivat vähän katsoa peiliin. Se, että joku julkkis söpöttää sekoja äitiyden ihanuudesta ja poseeraa design-äitiyskoltussaan täydellisessä kodissaan, ei tarkoita, etteikö vanhemmuus olisi rankkaa ja vaativaa, ainakin, jos ei ole varaa palkata lastenhoitajia. Tämä "jokaisen naisen on synnytettävä"- ja "rakkauden hedelmä suhteeseen" -horina on pantava poikki ihan lastensuojelun nimissä!

Anonyymi kirjoitti:

Jos kuristaja olisi ollut isä, äitiä ei pidettäisi hirviömiehen avuttomana uhrina, vaan osasyyllisenä, eikö niin? Tehdäänkö semmoinen linjaveto että vain narkomaanit saavat ottaa kantaa narkomaanien asioihin, lahkolaiset lahkolasten asioihin, perheelliset perheellisten asioihin ja esikoululaiset esikoululaisten asioihin? Turha asiasta mitään tietämättömien tulla pätemään. Minkälaisena ihmisenä pitäisit ihmistä joka puolustaisi tai edes yrittäisi ymmärtää kuristajaisää?

Kirjoituksessani en oikeuttanut tekoa, en äidille enkä isälle. Tarkoituksenani oli puhua ja herättää keskustelua vanhemmuuden rankkuudesta, johon nyky-yhteyskunnassamme ei saa puuttua. Lapsen hoito on yhtä lailla rankka, antoisa ja hermoja kysyvä tehtävä niin äidille kuin isällekin. Saman kirjoituksen olisin kirjoittanut kuristavasta isästä isänpäivän alla, mutta äitienpäivä ja kuristamis-tapaus sattuivat tähän saumaan.

Asiaa saavat toki kommentoida kaikki ja keskusteluun tarvitaankin eri näkökulmia, mutta se oma ajatukseni kirjoituksen takana oli se, miten suppeakatseisesti mediassa vellovia ilmiöitä lähdetään tuomitsemaan, vieläpä julkisesti. Olisiko tämän tapauksen äitiyttä tuomittu Facebookissa mikäli äiti olisi ollut 40-vuotias? Miksi teko tuomittiin, mutta ei pohdittu siihen johtaneita syitä? Kouluampumisissakin asia puidaan mediassa loppuun asti, mutta tässä tapauksessa kaikki syy sysättiin äidin kontolle. Ei pohdittu, että oliko neuvolan ohjeistus puutteellista tai äiti masentunut. Yhtälailla äidillä olisi ollut vastuu ilmoittaa lapsestaan aikaisemmin, mikäli kuristaja olisi tässä tapauksessa ollut isä.

Eli kun seuraavan kerran lähdemme tuomitsemaan asiaa, josta meillä ei ole omakohtaista kokemusta tai tutkittua tietoa, olisiko kohteliasta ja yleistä ilmapiiriä parantavaa, mikäli pohtisimme ilmiöitä laajemmin, kuin vain iltapäivälehden otsikon verran?

HeidiTetri kirjoitti:

[
Eli kun seuraavan kerran lähdemme tuomitsemaan asiaa, josta meillä ei ole omakohtaista kokemusta tai tutkittua tietoa, olisiko kohteliasta ja yleistä ilmapiiriä parantavaa, mikäli pohtisimme ilmiöitä laajemmin, kuin vain iltapäivälehden otsikon verran?

Aika harvalla on omakohtaista kokemusta siitä, että lapsi pahoinpidellään vammaiseksi, oli kyseessä sitten lapseton tai vanhempi.

Äidit tarvitsevat tukea vauvaikäisen kanssa paljon enemmän tänä päivänä kuin ennnen vanhaan. Nyt ei ole sukulaisten hoitajaverkostoa ymärillä. Monet äidit ovat niin yksin raskaan taakkansa alla. Isät(nuoret miehet) eivät ymmärrä monesti vuorokauden ympäri jatkunutta valvomista. Äidille se on ns.pakko.
Itse tulin äidiksi 16-vuotiaana. Asuimme sukulaisten nurkissa. Nuori isä vain kännäsi. Voitte uskoa että hermot olivat kovilla. Onneksi sain tukea sisarista ja ystävistä. Voi kun joku järjestö keksisi tukea uusia äitejä kunnolla.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu