Kuka joutuu kesäsiirtolaan?
60-luvulla niiden lasten piti koulussa nostaa käsi ylös, jotka menevät kesäsiirtolaan. Kaverini Päivi oli yksi heistä. Päivi lähti yösiirtola-komennukselle, kuin nuori mies armeijaan.
Kesäsiirtola oli tuohon aikaan velvollisuus, jonka mummolattomien kaupunkilaisten tuli suorittaa. Minun ei tarvinnut mennä kesäsiirtolaan, koska pääsin sisareni kanssa kesäksi mummolaan. Olisi voinut olettaa, että 60-luvulla helsinkiläislapsilla olisi ollut mummo, joka asuu maalla. Ainakin minun kaveripiirissäni lähes kaikkien vanhemmat tai ainakin isovanhemmat olivat maaseudulta. Ehkä lapsenlapsia oli tuolloin niin paljon, että kaikille ei ollut sijaa mummolassa.
Ihan kaikki mummolattomat kaupunkilaislapset eivät kuitenkaan menneet kesäsiirtolaan. Nämä avainkaulalapset saivat ”nauttia” kaupungin vapaudesta leirielämän sijaan. Minusta avainkaulalapsen osa oli paljon parempi kuin kesäsiirtolaan siirrettyjen. Minulla oli asiasta omakohtaisia kokemuksia.
Olin talvisin osa-aika-avainkaulalapsi. Kävimme sisareni kanssa osa-aika lastentarhaa. Tarhavuoromme alkoi puolelta päivin. Koska emme tunteneet kelloa kovinkaan hyvin, niin emme aina osanneet lähteä tarhaan oikeaan aikaan aamun vapauden jälkeen. Motivaatiotamme tarhaa kohtaan söi myös se, että tarha oli ruotsinkielinen emmekä me osanneet ruotsia. Tarhapaikoista oli 60-luvulla kova pula.
Kesäisin avainkaulalapsuus muuttui sitten sisareni ja minun kohdalla vanhanajan kesälomaan mummon luona. Ei ohjattua toimintaa, ei uimakouluja, ei ruokarukouksia, vaan ihana vapaus tehdä mitä huvittaa. Kesän jälkeen emme Päivin kanssa koskaan vaihtaneet kokemuksia. Seuraavana keväänä Päivi nosti taas käden pystyyn, kun kysyttiin ketkä menevät kesäsiirtolaan.
