Svoinutin tapaus
Muistan 1980-luvun lopulta collegevaatteet ja ruskeat autot. Ruskeita autoja ei kovin paljoa ole sen jälkeen näkynyt. Muistan vuoden 1989 viimeisen päivän raketit. Mielikuvani koko vuosikymmenestä on beigehtävä.
Olen usein miettinyt, että onko tuo mielikuva aito vai onko se vain Neil Hardwickin luoma. Lapsena kaikki lempiohjelmani olivat hänen kirjoittamiaan. Ehdoton suosikkini oli 1990-luvulla uusittu Sisko ja sen veli. Muistan nauraneeni kippurassa siskojeni kanssa katsoessani sitä. Aiheet, jotka olisivat muutoin vähän vaikeita, muuttuivat sosiaalisesti epäonnisten sisarusten käsittelyssä helpoiksi ja huvittaviksi.
Sisko Tuijan ja veli Immun tarina Svoinutista lähti elämään omaa elämäänsä minun ja sisarteni välisessä puheessa. Svoinuthan muun muassa keksi turskanfileerauskoneen 1800-luvulla. Tai siis oli-s-voinut keksiä. Häntä kun ei ollut olemassakaan. Kaikki asiat, jotka olisivat voineet tapahtua, mutta eivät koskaan tapahtuneet olivat meillä siitä lähtien svoinuteja.
Kerran jo aikuisiällä istuin helsinkiläisessä ravintolassa. Yhtäkkiä sain kamalan hepulin, jota ystäväni ihmettelivät. Viereiseen pöytään oli istunut Immu eli näyttelijä Ilmari Saarelainen. Koko ajan mietin, että pitäisikö mennä sanomaan, että kasvoin katsellessani häntä ja Tuija Ernamoa veljenä ja siskona. Että myös minä olin Immun kanssa elänyt ne hetket, joina hän tajusi pieraisseensa autossa, jonka takapenkillä olikin ihmisiä ja joina hän luuli, että taidegallerian hienoin maalaus oli apinan tekemä. Olisin voinut sanoa hänelle, että niistä tarinoista oli tullut osa lapsuuttani. Svoinut. Hän olisi varmaan ilahtunut siitä tiedosta.
Suosikkikohtani sarjassa oli ilman muuta kohtaus, jossa Immu kertoo Tuijalle isän kuolemasta. Tästä syystä Tuijan työ bingoemäntänä keskeytyy pieneksi hetkeksi, jolloin eräs malttamaton bingoilija jo kyselee, että luuleeko Tuija, että heillä ei ole muuta tekemistä kuin vain istua bingossa.
Sarjan kuolemaa käsittelevä ensimmäinen jakso onkin suomalaista tilannekomediaa parhaimmillaan.
