Ma 07.04.2014 @ 14:51Hannele Yli-Viitala

Muumit johtivat minua harhaan

Tove Janssonin Muumit houkuttelevat turisteja ympäri maailman Suomeen. Samalla ne johtavat harhaan miljoonia lapsia ympäri maailman. Nyt on jonkun jo aika tehdä jotakin tälle suurelle vääryydelle. 

Minulle erityisesti muumeista tehdyt animaatiot toistuvat kitkeränä muistona. 1990-luvun lapsena olen kelannut erityisesti japanilais-suomalaisia animaatioita kasettinauhurilla ympäri moneen kertaan ja maailmankuvani on virheellisesti koottu noiden valkoisten pötkylöiden kokemuksien varaan. 

Animaatioiden suurin vääryys on harha siitä, että jättikurpitsa olisi maailman parasta ruokaa ja herkullisinta ikinä. Kun sain kurpitsaa ensimmäistä eteeni, olin innoissani! Nyt saan sitä makoisaa herkkua, josta olen jo kauan haaveillut. Etikassa marinoidut kurpitsakuutiot olivat kuitenkin aivan toista, mitä muumit antoivat olettaa. En pidä vieläkään kurpitsasta, ihan periaatteen vuoksi.

 

Eteläpohjalaisena lapsena juhannuskokko hämmensi minua suuresti. Elävän arkiston Vaarallinen juhannus -jakso selventää mysteeriä tradition takana.

 

Toinen suuri kurpitsahuijaus on se, että kurpitsan voisi kovertaa sisältä ontoksi, jotta sinne voisi rakentaa leikkimökin. Ainakin Pikku Myy mahtuu kurpitsaan leikkimään. Mutta mistäs löydät niin suuren kurpitsan, että ekaluokkalainen sinne mahtuu? Ei sellaista ole olemassakaan! Tove Jansson kertoo, että muumit ovat kyljelleen nostetun puhelinluettelon kokoisia. Ruotsinkielisessä Arkivetissa Jansson kertoo Tuulikki Pietilän kanssa lisää muumihahmoista. 

Entäs sitten Muumipeikon urotyö, kun hän sukelsi veden valtaamaan Muumitaloon? Hän pelastaa perheen aamiaisen ja sukeltaa keittiöstä elintärkeitä asioita, kuten hilloja. Kuinka hauskaa olisikaan pystyä sukeltamaan yhtä kauan kuin Muumipeikko! Tärkeiden asioiden, kuten hillojen, takia kannattaa aina uhrautua. Mutta eihän ihmisolento voi niin pitkään sukeltaa kuin Muumipeikko. Eikä äiti antaisi siihen lupaa.

 

Katso Elävästä arkistosta, miksi Muumimamma lohduttaa vaatekasaa.

 

Jaksossa Primadonna (Yle Areena) Muumipeikko yrittää tehdä vaikutuksen sirkuksen kaunottareen, jonka tulva huuhtoi pois sirkuksesta. Muumipeikko pääsee tuolloinkin sukeltamaan. Mihin nuorukainen ei uhrautuisi tehdäkseen vaikutuksen ihastukseensa! Kauneimmat ja vaikutusvaltaisimmat sankarittaret saavat nuorukaiset unohtamaan oikean rakkauden, ainakin toviksi. Kuten Muumipeikko primadonnien luonnetta kuvailee: ”Miten joku voi olla niin kaunis olematta mukava?” 

Nuuskamuikkunen on se tosielämän ystävä, joka aina aika ajoin lähtee pois. Nämä ystävät lähtevät reppureissaamaan Australiaan tai suunnittelevat vähintään Tukholman matkaa säännöllisesti. Tällaiset levottomat sielut ovat ulospäin äärimmäisen tyyniä, mutta mitä tapahtuisi, jos Nuuskamuikkunen ei lähtisikään?

 

Katso Elävässä arkistossa, kuinka Nuuskamuikkunen lähtee jälleen kerran kohti etelää.

 

Ovat muumit opettaneet minulle jotain todella tärkeääkin. Asia, jonka kanssa olen joutunut painimaan jo 11-vuotiaasta asti. Uskon monen jakavan ahdistuksen siitä, että en koskaan löydä sitä täydellistä käsilaukkua. Mihinkään ei mahdu niin paljon tavaraa kuin Muumimamman käsilaukkuun. Sieltä löytyy myös toinen tärkeä oppi: ”Lääke ei auta, jollei se maistu pahalle”.

 

Kirjoittaja on Elävässä arkistossa työharjoittelussa oleva medianomiopiskelija.

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu