Pe 06.03.2009 @ 16:03Reijo Perälä

Tahdomme työsuhdevaipat

Työporukkamme kanssa ryhdyimme jo laatimaan kriisisuunnitelmaa siltä varalta, että hallituksen esitys eläkeiän korottamisesta menee läpi.

Jos pääministeri-Matti pitää Rukan laduilla syntyneestä ajatuksesta jääräpäisesti kiinni, meilläkin on muutamia reunaehtoja.

 

Vanhanen: Eläkepäätös Rukan lumilla

Ensinnäkin koko Elävän arkiston toimitusjengi tarvitsee rollaattorit. Ilman tukevaa kolmipyöräistä kulkuneuvoa raskaita filmikasetteja ei saa roudattua tv-arkistosta Elävän arkiston toimitukseen työstettäväksi ja kansalle katseltavaksi, kun ikämittari huitelee pitkälti yli 60 vuoden rajan.

Liukkaalla pihalla ei uskalla kävellä köpötellä parinsadan metrin matkaa. Siinä voi kupsahtaa nurin ja vaarana on, että vanhuuttaan haurastuneet luut murtuvat tai napsahtavat poikki.

Radio- ja tv-ohjelmien editointi eli leikkaus ei myöskään onnistu ilman kunnollisia kuulolaitteita. Ainakin volyyminappuloihin on syytä lisätä reippaasti pykäliä, sillä kuulolla on taipumus iän myötä heikentyä.

Vanhuuden myötä myös virtsan pidätyskyky heikkenee. Tämän vuoksi tarvitaan työsuhde-Tenat eli tukevat vaipat virtsankarkailun varalta.

Toimituksemme nuorin jäsen Petra on lupautunut hoitamaan meidän  veteraanitoimittajien lääkehuollon, joten se ei ole ongelma. Hän huolehtii siitä, että lääkedosetit ovat kunnossa ja että jokainen meistä muistaa ottaa aamu-, päivä- ja iltapäiväpillerinsä oikeaan aikaan.

Joten varauduttu on ja kiirisisuunnitelmakin on tehtynä. Eiköhän me tällä mennä, jos ja kun Vanhasen (Onko nimi muuten enne?) kaavailema lisänakki napsahtaa.

Oma ikäluokkani on aina ennekin kuulunut väliinputoajien synkkään sakkiin. Kansakouluun piti hiihtää maitopullo repussa, keskikouluun pääsi vain pyrkimällä, ruotsia oli pakko lukea, koulu oli maksullista ja radiostakin kuului vain Rinnakkaisohjelmaa ja Aikamiesten Iltatuulen viesti eikä rokkia nimeksikään.

Elämä on koetellut, mutta kärsimys on tehnyt meistä sitkeitä. Pakko kestää tämäkin, kun eläkkeelle ei pääse ollenkaan!

2 kommenttia

Haloo... nyt elävänä arkistossa, mutta oletteko varautuneet ollenkaan
siihen muumioitumisvaiheeseenne. Eihän sitä koskaan tiedä näistä
eläkkeistä...

Hauskaa huumoria! 65-vuotiashan on aivan haudan partaalla nykyisin.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu