Kuka keksi tekijänoikeudet?

Elävässä arkiston blogissa vieraileva kirjoittaja Jesperi Lauhio kertoo millaista on työ arkistossa 17-vuotiaan kesätyöntekijän silmin.

"Voi juuteri… Ensimmäinen viikko täällä Ylen Elävässä arkistossa on vierähtänyt kerta kaikkiaan liian nopeasti. Toinen viikko enää edessä, ja sitten uhkaa siirto Etusivulle ja Yle Areenaan. Eihän tässä ajassa saa mitään aikaan! Yhden artikkelin olen saanut julkaistua, liian monta on vielä tekeillä. Viihtyisin hyvin koko neliviikkoisen ajan täällä arkistossa. Noh, ikävä kyllä asia ei ole minun päätettävissäni. Ei kai tässä auta kuin kärvistellä. No ei sentään. Mutta kuitenkin.

Mitä työntekoon tulee, niin tämä on kyllä ollut erityisen mukavaa ja mielenkiintoista. Toisin sanoen pidän duunista enemmän kuin paljon. Aluksi kun istui tähän työpöydän ääreen ja laittoi koneen tulille, oli vähän sellainen olo, että mitähän ihmettä täällä nyt sitten pitäisi tehdä. Artikkelit kun pitää ideoida alusta alkaen itse. Tuntui hetken siltä, että sopisin paremmin uutisiin, siellä kun olisi määrätty aihe mistä kirjoittaa. Mikäli siellä siis saa kirjoittaa artikkeleita/juttuja/uutisia/mitä ikinä lienevätkään. En ole ollut muihin siisteihin kesäduunareihin missään tapauksessa liikaa yhteyksissä, joten en tiedä. Noniin, takaisin työn mielekkyyteen. Kun erilaisten ohjelmien käyttö alkoi pikkuhiljaa valjeta (meni siihen se pari päivää kyllä), alkoi homma tuntua jo huomattavasti simppelimmältä. Nyt kun noita arkistoja on oikein kunnolla päässyt tonkimaan, pää suorastaan pursuaa juttuideoita. Kaikkea vaan ei millään ehdi tekemään. Suostuisivatkohan, jos anoisin työsuhteen jatkamista heinäkuulle?

Kun sain kuulla tulevani Elävään arkistoon mietin hetken, että mitähän ihmettä täällä nyt sitten tehtäisiin. Olin käyttänyt Elävää arkistoa häviävän vähän (tai itse asiassa vieläkin vähemmän, jos ihan rehellisiä ollaan), eikä minulla ollut harmainta aavistustakaan siitä miten homma täällä toimii. Viettäisinkö kuukauden jossain harmaassa ja tunkkaisessa kellarissa ajan hapristamien filminauhojen ynnä muiden seurassa? Joutuisinko pölyttämään mappeja? Vai kenties mapittamaan pölyjä? Noh, voin sanoa, että työ ei vastannut näitä (kenties hieman kärjistettyjä) ennakko-odotuksia. En ole joutunut mapittamaan enkä pölyttämään mitään. En myöskään ole joutunut itse pölyyntymään missään homeisessa filmikellarissa. Elävä arkisto on kuin mikä tahansa muukin toimitus. Avokonttori (tässä tapauksessa aika pieni sellainen), jossa porukka istuu ja naputtelee tietokoneilla. En osaa sanoa, miten tämä eroaisi vaikkapa jonkun kuukausittain ilmestyvän aikakausilehden toimituksesta. Paitsi että heillä on deadline, meillä ei. Hähää!

Työporukka on ottanut meidät kaksi siistiä kesäduunaria hyvin vastaan. Mitään jupinaa suuntaan tai toiseen en ole kuullut, kaikki ovat olleet hyvin ystävällisiä ja mukavia. Ja tietysti avuliaita. Välillä ehkä itseä hävettää kun pitää ravata koko ajan kyselemässä yhtä sun toista, kun ei ole talon tavoista selvillä. Eikä oikeastaan mistään muustakaan. Siis kerta kaikkiaan yhtään mistään. Noh, toivottavasti en ole pahasti häirinnyt vakituisten ihmisten työntekoa…

Osaan mainita työstä yhden huonon puolen. Nimittäin sellaisen asian kuin tekijänoikeudet. Ne rajoittavat eivät vain paljon vaan hyvin paljon erilaisten klippien julkaisemista ninternätin ihmeelliseen maailmaan. Tässä pari päivää taaksepäin kaivoin arkistoja pari tuntia, ennen kuin löysin sellaisen klipin, jonka saa varmasti julkaista. Ja kun näitä sääntöjä ja vääntöjä on niin järjettömän paljon, että ei näitä voi kukaan osata ulkoa! Toki näitä ei kai voi olettaa osaavansa ihan viikon harjoittelulla, mutta silti niitä on liikaa. Elävän arkiston oppaan lopussa on vaatimaton 17 sivun 'muistio' tekijänoikeussotkuista. Ei niitä ymmärrä Erkkikään! Olisi muuten kiva nähdä missä se Erkki… noniin. Noh, kolikolla on aina kääntöpuolensa. Olisihan tämä ihan liian helppoa, jos kaiken saisi suoraan tuutata nettiin sen kummempia miettimättä. Vähän haastetta elämään.

Teille tuleville siisteille kesäduunareille, jotka luette tätä blogia juuri tällä(kin) hetkellä, voin sanoa Elävän Arkiston puolesta: Tämä on todellakin siisti (sisä)kesäduuni. Toimitus on pieni, ja täällä on erittäin leppoisa ja rauhallinen tunnelma, ja työ on oikeasti mielenkiintoista. Arkistoissa on vaikka mitä kaikkea, joten tekemisestä ei tule pulaa. Joten kun Ulla Ervo ilmoittaa sinulle puhelimitse, että sinut on valittu ja sijoitetaan Elävään arkistoon, älä masennu. Päinvastoin; innostu!"

Ylen siisti kesäduuni -kampanja järjestettiin nyt neljännen kerran. Tavoitteena on tarjota vaikeimmin työllistyville nuorille kesätyöpaikka ja samalla parantaa nuorten tietämystä Ylen toiminnasta. Lisäksi kampanja antaa yleläisille hyvän mahdollisuuden päästä kosketuksiin nuorten maailman kanssa.

Jesperin  blogin alussa mainitsema toive koko neliviikkoisen harjoittelun suorittamisesta Elävässä arkistossa toteutui.

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu