Puna-armeija miehitti Porkkalan 70 vuotta sitten

Kun pääkaupungin kupeeseen perustettiin 70 vuotta sitten Neuvostoliiton sotilastukikohta, oli Suomen itsenäisyys löyhissä kantimissa. Tykinkantaman matkan päästä eduskuntatalosta oli noin 20 000 venäläistä sotilasta ja noin 10 000 siviiliä.

Moskovan välirauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitto halusi perustaa Suomen maaperälle sotilastukikohdan. Kun sota oli hävitty, Suomella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin taipua. Laajan ja raskaasti aseistetun tukikohdan perustaminen oli Suomelle sekä nöyryytys että turvallisuusriski.

Pääkaupungin keskeiset osat oli mahdollista tuhota yhdellä tykinlaukauksella, jos Neuvostoliitto niin haluaisi. Valtio, jonka kanssa oli juuri sodittu lähes viisi vuotta, toi aseensa Suomen maaperälle. Karjala, Petsamo ja osa Sallaa ja Kuusamoa oli menetetty. Lähes puoli miljoonaa suomalaista oli menettänyt kotinsa ja piti asuttaa uudelleen. Ja Lisäksi Suomen maksettavaksi oli määrätty hirvittävät sotakorvaukset.

Maan itsenäisyys olikin vakavasti uhattuna. Paasikivi ja Mannerheim tuskailivat kulissien takaisissa keskusteluissa, että käytännössä Suomi on miehitetty maa, vaikka julkisuudessa sitä ei uskallettu sanoa. Moskovan neuvotteluissa  ulkoaisainkomissaari Vjatseslav Molotov näin myös suoraa uhkasi. Jos Suomi ei hyväksy sellaisenaan saneltuja rauhanehtoja, Suomen valtuuskunta saa lähteä kotimatkalle ja maa miehitetään.

”Tämä on hirmuinen sopimus ja hirmuista politiikkaa”, tuskaili Paasikivi. ”Kysymys on siitä, voiko Suomen kansa kansana elää”, kirjoitti rauhanehdoista järkyttynyt Paasikivi.

Mannerheimin arvion mukaan Porkkalan alueella mahtuisi kaksi puna-armeijan armeijakuntaa eli yli 100 000 neuvostosotilasta.

Mannerheim ehdottikin pääkaupungin siirtämistä Helsingistä Turkuun. Muina vaihtoehtoina pohdittiin Tamperetta ja Jyväskylää. Pääkaupungin siirtoon ei kuitenkaan uskallettu ryhtyä, koska Neuvostoliitto saattaisi pitää siirtoa provokaationa.

Kohtuuton oli myös Neuvostoliiton vaatimus, jonka mukaan koko Porkkalan vuokra-alue piti tyhjentää kymmenessä päivässä. Alue oli laaja. Vesialueet mukaan laskettuna sen pinta-ala oli 1000 neliökilometriä. Vuokra-alueeseen kuului koko Degerbyn kunta, lähes koko Kirkkonummi ja osia Inkoosta ja Siuntiosta.

Puna-armeijalle luovutettavalla alueella asui lähes 7 300 asukasta. Alueen tyhjentämiseen osallistui kaikkiaan lähes 20 000 ihmistä Helsingistä ja muualta pääkaupunkiseudulta.

Täydet kuorma-autot ja hevoskärryt kuljettivat kotinsa menettäneiden omaisuutta yötä päivää. Karjaa kuljetettiin öisin, jottei kapeille teille olisi syntynyt ruuhkia.

Kaikkiaan lähes 2 200 rautatievaunua täyttyi heinistä, karjasta, työvälineistöstä ja irtaimistosta. Tavaraa oli lisäksi kuljettamassa taukoamatta 800 autoa ja 1 200 hevosta. Omaisuutta kuljetettiin pois myös veneillä.

Koko tyhjennysoperaatiota johti Helsingin kaupunginjohtaja Erik von Frenckell. Siviilien lisäksi tyhjennysoperaatioon oli määrätty noin 3000 sotilasta ja lottaa.

Kirkkonummen keskiaikaisessa kivikirkossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus 24.9.1944. Tämän jälkeen lasimaalaukset, kattokruunut ja kirkonkellot irrotettiin. Irtaimisto vietiin suojaan Haapajärven kirkkoon parinkymmenen kilometrin päähän.

Uusi raja varmistettiin kilometrin levyisellä suojavyöhykkeellä. Raja-alueen puomi laskettiin 29.9.1944 tasan klo 8. Porkkala oli määräpäivään mennessä tyhjä entisistä asukkaista.

Porkkala oli 12 vuoden ajan sekä sotilaallinen että poliittinen tukikohta. Jo Neuvostoliiton joukkojen läsnäolo oli painostustekijä ja uhka. Suomen oli pakko olla varpaillaan.

Kun raja-puomi laskeutui, katkesi myös Helsingin ja Turun välinen tärkeä rautatieyhteys. Ratayhteys oli poikki lähes kolme vuotta, kunnes määräyksiä lievennettiin.

Käyttöön otettiin erikoinen järjestely, jota kansa kutsui maailman pisimmäksi rautatietunneliksi. Junat saivat kulkea Porkkalan alueen läpi maksua vastaan, mutta ikkunat peltilevyillä peitettynä.  Ikkunat peitettiin Espoon Kauklahden asemalla. Inkoon Tähtelän pysäkillä peltilevyt sai ottaa ikkunoista pois. Lisäksi veturit piti vaihtaa venäläisiksi vuokra-alueen läpikulun ajaksi.

Sen sijaan Porkkalan tukikohtaan menevää liikennettä suomalaiset eivät saaneet tarkastaa. Lisäksi suomalaisten piti taata, että Neuvostoliiton kauttakulku ja liikenneyhteydet Porkkalan tukikohtaan toimivat kaikissa oloissa. Uhkauksena oli, että jos yhteydet eivät toimi, neuvostoliiton sotilaat ottavat haltuun tarpeelliset liikenneväylät.

Majvikin kartanoon venäläiset perustivat tiedustelu- ja vakoilukeskuksen, joka toimi Leningradin sotilaspiirin alaisuudessa. Sieltä kuunneltiin Suomen radio- ja puhelinliikennettä yötä päivää.

Alkuperäisen sopimuksen mukaan vuokra-ajan oli määrä kestää vuoteen 1994 saakka. Hämmästys olikin suuri, kun syyskuussa 1955 tuli yllättäen tieto, että Neuvostoliitto palauttaa alueen Suomelle.

Neuvostoliiton ratkaisun taustalla oli monta syytä. Kansainvälisessä politiikassa elettiin suojasäätä, ja Neuvostoliitto esitti Geneven huippukokouksen kynnyksellä, että vieraalla maaperällä olevat sotilastukikohdat pitäisi poistaa.

Toinen keskeinen syy oli se, että aseteknologian kehittymisen myötä Porkkalan tukikohdalla ei enää ollut sotilaallista merkitystä. Leningradin puolustus voitaisiin hoitaa uusilla aseilla muutenkin, eikä siihen Suomenlahden sulkevia tukikohtia enää tarvittaisi.

Alunperinhän Neuvostoliitto perusteli Porkkalan tukikohdan tarpeellisuutta nimenomaan Leningradin turvallisuudella. Kun Viron puolella Naissaaressa, vastapäätä Porkkalaa, oli toinen tukikohta, voitiin Suomenlahden meriliikenne sulkea kahden sotilastukikohdan avulla.

Kolmantena syynä on pidetty sitä, että Neuvostoliitto halusi myönteisellä eleellä ja ajoituksella vaikuttaa Suomen presidentinvaalin lopputulokseen. Jos Paasikivi ei jatkaisi, niin työtä jatkaisi ainakin Kekkonen. Niinpä Paasikivelle ja Kekkoselle haluttiin Neuvostoliitossa antaa näyttävä rooli ulkopolitiikan taitureina, joiden ansiosta Porkkala voitiin palauttaa.

Ja ulkopolitiikan taitureita Paasikivi ja Kekkonen kieltämättä myös olivat. ”Olen tehnyt Neuvostoliittoon seitsemän matkaa ja ensimmäisen kerran palaan sieltä tyytyväisin mielin”, tokaisi huojentunut presidentti Paasikivi.

”On kannattanut olla haukuttavana, kun saa elää tällainen päivän”, kirjasi pääministeri Kekkonen saman asian päiväkirjaansa.

Nyt neuvostokauden merkkejä ei enää löydy entiseltä vuokra-alueelta.  Jäljellä on vain muutamia puna-armeijan ränsistyneitä betonibunkkereita.  Suurin osa venäläisten rakentamista rakennuksista purettiin heti pois. Riemukaaret revittiin alas ja iskulauseet maalattiin umpeen.

Tukikohdan alueelle palanneet asukkaat eivät halunneet neuvostokautta muistella. ”Ryssänsiniset” , marjapuuronpunaiset ja räikeänvihreät rakennukset maalattiin heti uudella maalilla.

Nyt ajateltuna kaikkia neuvostokauden rakennelmia ei olisi kannattanut hävittää ja repiä. Venäläisten rakentamat paraatikorokkeet, riemukaaret ja kommunismia ylistävät iskulauseet olisivat nyt jäljitelminäkin matkailun ainutlaatuisia vetonauloja ja elävää historianopetusta. Esimerkiksi Kirkkonummella ”Porkkalan parenteesin” aikaa voisi matkailussa hyödyntää nykyistä enemmän vaikka pysyvien näyttelyjen ja opastettujen kierrosten avulla.

Historiaa ja historian opetuksia ei kannata unohtaa.

Reijo Perälä on Yle Areenan, Elävän arkiston ja yle.fi-etusivutoimituksen ohjelmapäällikkö.