Mitä teemme demokratialle?
Mietin pitkään, että laittaisinko tämän kirjoituksen otsikon viimeisen sanan muotoon demokratialle vai demokratialla. Mietin mikä valtava valta on kysymyksellä, jossa kyseenalaistetaan demokratian arvo.
Demokratia eli kansanvalta on sanana ja käsitteenä niin itsestään selvästi hyvä, että sen kyseenalaistaminen samalla kiihottaa ja ujostuttaa. Vai onko kansanvalta vain pelkästään itsestään selvä? Melkein jokavuotinen äänestäminen saattaa tuntua enemmän rasitteelta kuin vaikuttamisen juhlalta.
Vuonna 1994 June Zondi iloitsi. Hänestä tuntui suurenmoiselta päästä äänestämään ensi kertaa vapaissa vaaleissa Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon jälkeen. Tieto siitä, että minulla on ääni ja sillä äänellä on yhtäläinen valta kaikkien muiden kanssa, on demokratian jalkakivi.
Mutta toimiiko suomalainen edustuksellinen demokratia näin? Kansaa enemmän valtaa on tietenkin sen käyttäjillä, jolloin kysymykseen tulee, edustavatko vallankäyttäjät kansaa. Tätä kysymystä jäin pohtimaan useaksi illaksi sen jälkeen, kun olin koostanut Elävän arkiston artikkelin kansalaisaloitteesta. Varsinkin lakivaliokunnan puheenjohtajan Anne Holmlundin pohdinta kansalaisaloitelaista jäi kummittelemaan päähäni.
Hän mietti maaliskuussa 2013 Aamulehdessä, että pitäisi poliittisesti arvioida, onko kansalaisaloitteella ollut tarkoitus luoda lainsäädännön ohituskaista. Tämä kysymys on luultavasti tarkoitettu pohdinnaksi kansalaisaloitelain valmiudesta, mutta se paljastaa kaksi mielenkiintoista asiaa. Suoralla demokratialla, jonka ainoa, vaikkakin vähäinen, työkalu kansalaisaloite on, löytyy vastustajia politiikan ytimestä. Vaikka pohdinta voidaan tulkita myös poliitikon oman vallan suojelemiseksi, kertoo se ehkä enemmän siitä, että suomalainen poliittinen järjestelmä ei tue suoraa demokratiaa, eli suomalainen valtarakenne vie päättämistä kauemmas kansasta.
Holmlundin toinen huoli oli, että kansalaisaloitteiden kautta voi ministeriöiden lainvalmistelijat joutua käyttämään aikaa hankkeisiin, jotka ovat jopa hallitusohjelman vastaisia. Tämä ajattelu viittaa, että hallituksen tahto on preferenssijonossa rankattu tärkeämmäksi kuin kansan. Toteutuuko kansanvalta?
Samana vuonna 2013 eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen kommentoi kansalaisaloitteita, että eduskunnan ei tarvitse riippumattomana ottaa käsittelyynsä mitään, mitä se ei tahdo. Tämä taas korosti eduskunnan eli kansanedustajien riippumattomuutta kansasta. Millaista kansaa he edustavat, mikäli he ovat täysin siitä riippumattomia?
Suora demokratia ei voi toimia kaikessa päätöksenteossa, mutta mikäli kansaa ei kuulla, ei pelkkä edustuksellisuus riitä. Suomalaisen demokratian kriisi on pitkään ollut kansalaisten tunne siitä, että omilla teoilla ei ole väliä, että kansalla ei ole valtaa. Päättäjät, kun kerran olette tällaisen hienon mahdollisuuden demokratialla kansalaisaloitelailla luoneet, älkää antako institutionalismin ja totuttujen tapojen tappaa sitä.
Kansanvallassa valta kuuluu kansalle.
Ajatuksia, palautetta ja muita viestejä voit lähettää toimittajalle Twitterissä @Sailynoja
