"Hyi ku se on ruma", ja muita ajatuksia Maunulan ostarista
Muutin Töölöstä Maunulaan reilu vuosi sitten ja koin kriisin. Olin tottunut siihen, että astuessani ulos kerrostalon rapusta kaupunki oli herännyt jo kauan sitten. Töölössä bussit ja autot vilistivät tasaisina matoina vieressäni, kun kävelin ratikkapysäkille. Maunulassa tuntuu välillä kuin kaikki nukkuisivat koko ajan. Kun odotan bussia ratikkakiskottomalla tiellä, seuranani ovat toisinaan vain oravat ja harakat.
Ja sitten täällä Maunulassa on se hirveän ruma Suursuon ostari. Kun ostarin liepeille alkoi nousta kylttejä, jotka kertoivat ostarialueen murroksesta, en ajatellut myrskyn silmässä olevaa valkoista rakennusta, vaan ärsyynnyin liikennekaaoksesta. Tiesin, että ostaria vastapäätä sijainnut S-Market alkoi laajentaa omaa tonttiansa, mutta en edelleenkään ajatellut, miten se vaikuttaisi ostariin. Ei kiinnostanut: en ole pizza-kebabin tai karaoken ystävä. Maunulan ostari ei ollut tarjonnut minulle mitään.
Lähiöravintolan tehtävä on poistaa yksinäisyyttä
Ensimmäisen kerran kävin ostarissa sisällä toukokuussa, kun etsin Nyt-lehdessä mainostettua Pikku-Jerusalem-ravintolaa. Toukokuun hellepäivä teki sisätiloissa oleskelun tukalaksi. Käytävät ammottivat tyhjyyttään. Muistan, että joissain näyteikkunoissa möllötti ehkä peruukkeja, ja liiketilojen nimestä ilmoittavat kirjaimet olivat ajan nakertamia.
Toukokuun pysähtynyttä tunnelmaa muistellen yllätyin kovasti, kun MOT:n vuoden 2009 dokumentissa Maunulaa ja muita ränsistyneitä ostareita nimitettiin lähiöelämän piristäjiksi. Seurasi oivallus: Toden totta – vaikka minä en hoilottanutkaan Bartsissa pikkutunneille, ei se tarkoittanut, etteivät jotkut muut voisi niin tehdä.
Katso MOT:n ohjelma Maunulan ostarin kohtalosta Elävässä arkistossa
”Tällaisen lähiöravintolan tehtävä on poistaa lähiöissä asuvien ihmisten yksinäisyyttä, joka on tänä päivänä todella suuri ongelma”, huomautti Bartsin yrittäjä Pia Snellmann ohjelmassa.
Hyvin sanottu. On todella helppo lähteä tuomitsemaan ulkoa nuhjuisen näköistä kapakkaa ja vaatia purkua, kun ei itse kuulu paikan vakioasiakkaisiin.
Maunulasta on Helsingin keskustaan matkaa noin viisi kilometriä, joten olisi hölmöä, että kotikonnuilla viihtyville ei tarjottaisi viihtymispaikkaa kävelyetäisyydellä. Sitä paitsi lähiöbaareissa on aivan oma viehätyksensä ja kulttuurinsa, jonka puolesta on kampanjoinut jopa M.A. Numminen.
Katso miten M.A. Numminen ja muut keskiolutbaarien ystävät kehuvat pubeja
On helppoa tuomita kaukaa, asiaa tuntematta
Kaukaa sormella osoitteluun ja nenänsä nyrpistelyyn – jota siis itsekin olen tehnyt – on syyllistynyt Helsingin kaupungin hallitus, joka esitteli ostarin purkamiseen johtaneen kaavamuutossuunnitelman. Alun perin sen takana oli Arto Bryggare, joka kauhisteli Maunulan ”monista kapakoista” aiheutuvaa häiriötä ja turvattomuuden tunnetta. Hän ei tiennyt, että Pia Snellmannin Barts oli jo kauan ollut ostarin ainoa kapakka, ja sekin saanut Malmin poliisilta suitsutusta hyvästä järjestyksestä ja turvallisuudesta.
Ehkä Bryggaren turvattomuuden tunteen takana olikin hänen oma kokemuksensa Maunulasta. Hän kertoo MOT:ssa, kuinka hän tapasi kerran ostarilla pienen poikaporukan, joka uhitteli kansanedustajalle: ”Pois täältä, tää on meidän aluetta”. Bryggarelle tuli tapaamisesta mieleen amerikkalainen elokuva, jossa pojat harjoittelevat jo rikosuralle ryhtymistä. The Wireä katsoneena ei Bryggaren tarina kuulosta minusta kovin dramaattiselta, mutta jotenkin kaivelemaan se on häntä selvästi jäänyt.
Häädetyt yksityisyrittäjät purkamisen maksumiehinä
Kaikista pöyristyttävimmältä tuntuu se, että omasta kodistaan häädetyt yrittäjät on velvoitettu itse maksamaan purkukustannukset. Sen lisäksi siis, että ostarin paikka keploteltiin HOK-Elannon käyttöön, vaikka yrittäjillä olisi ollut halua ja maksuvalmiutta kohentaa Suursuon ostarin ilmettä, joutuvat yrittäjät itse maksamaan kiinteistön purkukulut, jotta HOK-Elanto saa alueen käyttöönsä.
MOT:ssa haastateltu Maija Anttila huomautti, että päätös HOK-Elannon hyväksi on tehty niin, että Suursuon ostarin yrittäjille olisi tarjottava mahdollisuus uusiin liiketiloihin uudesta rakennuksesta. Käytännössä se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä sopimuksen mukaan Elannolla olisi halutessaan oikeus käyttää kaikki käyttöön saamansa neliöt.
Lisäksi HOK-Elanto pyytäisi pienyrittäjiltä kolmen – ehkä jopa viisinkertaisia vuokria. Ostarissa Telsim Telepizzaa jo vuosia ylläpitänyt yrittäjä Amer Cukic soitti S-Marketin johtajalle ja kysyi mahdollisuuksistaan siirtyä Elannon tiloihin. Hänelle sanottiin suoraan, että S-ryhmä perustaa oman ravintolan, jolloin kilpailija ei ole tervetullut samoille apajille.
Eikö tästä voisi päätellä, että Maunula on kauppapaikkana kannattava? HOK-Elanto tuskin pyrkisi markkinoille, joilla ei näkisi olevan potentiaalia. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä tai tuomittavaa, mutta kukaan ei voi varmaan väittää, että Maunulan kohdalla menettely olisi ollut oikeudenmukaista.
Väitän, että Maunulan keskustan vireystaso ei S-Marketin levittäytymisestä ainakaan lisäänny. Pikemminkin päinvastoin: samallahan kuolee osa paikallisesti värittynyttä maisemaa. Isolla ässällä varustettuja kauppoja ja ravintoloita on pilvin pimein – Takatukkia, Telsim Telepizzoja ja Bartseja vain yksi.
Pari kuukautta sitten lenkkeillessäni ostarilla päin Pikku-Jerusalemin ikkunat ja ovet oli laudattu kiinni. Pikkuhiljaa ostarin pienet liikkeet kuolevat pois – viimeistään ensi vuonna, jos on uskominen Maunulan nettisivuja.
Tiedän tietysti, että moni maunulalainen myös iloitsee ostarin purkamisesta. Ehkä he ovat niitä, jotka asuvat ostarin kupeessa. Ehkä minun on vain helppo huudella 700 metrin päästä, keskuspuiston suojasta, että säästäkää se ruma ostari ja antakaa yksityisyrittäjien pitää paikkansa.
Ehkä tässä kirjoituksessani ei olekaan kyse vain Maunulan ostarista vaan siitä, kuinka mahdotonta pienten on taistella suuria vastaan.
