Balkanilla diktaattorin pyhätöstä voi tulla pyllymäki
Tapasin Saïdin liikennevaloissa. Olin toista päivää Pristinassa ja varmaan näytin olevani ihan hukassa. Hän neuvoi minulle ja ystävilleni reitin mukavaan ravintolaan ja lähti itse mukaan. Saïd oli kuvataiteilija. Kosovon sodan aikana hän oli asunut Saksassa ja puhui täydellistä englantia. Sydämellinen ja avoin taiteilija kertoi kokemuksistaan ja ajatuksistaan kotimaastaan. Hän mietti, selviääkö Kosovo koskaan yksin ilman kansainvälisen yhteisön huomattavaa apua. Tuolloin Kosovoa pyörittivät Etyj, EU ja YK.
Kosovon itsenäisyyteen johtanut sota oli vuosisatojen konfliktien kärjistymä. (Kuva: Juhana Säilynoja)
Seuraavana päivänä menimme hänen ystävänsä bändin keikalle. Baari oli täynnä nuoria ihmisiä. Kaikki olivat avoimia ja hymyileviä. Näille nuorille maailma on avoin, mutta onko maailma avoin ottamaan heidät vastaan? Kosovo on Euroopan nuorin valtio ja edelleen toiseksi suurinta kaupunkia Mitrovicaa halkovan joen kohdalta kahtia jaettu. Etelärannalla puhutaan albaniaa, maksetaan euroilla ja kirjoitetaan latinalaisilla kirjaimilla. Pohjoispuolella puhutaan serbiaa, maksetaan dinaareilla ja kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla. Vaikka sota päättyi, kriisi jäi.
Kosovon hiekkapölyisten teiden jäädessä taakseni jatkoin matkaani Albaniaan. Mystinen ja salaperäinen valtio Adrianmeren rannalla oli pitkään eristyksissä muusta maailmasta. Eristyneisyyden historia tuli vastaan heti rajan ylitettyäni. Sadattuhannet bunkkerit pitkin maaseutua muistuttavat entisen diktaattorin Enver Hoxhan vainoharhaisuudesta. Hän oli tiukka stalinisti ja johti maataan oppi-isänsä keinoin. Valta keskittyi hänen perheelleen ja vastustajat teloitettiin, joskus jopa parlamentin istunnossa. Nyt tätä monumenttia Hoxhan kaudelle on alettu ottaa uusiin käyttötarkoituksiin. Suurimmista bunkkereista voi löytää vaikka kivan kahvilan.
Toimittaja Irma Swahn pääsi haastattelemaan diktaattorin leskeä Nexhmije Hoxhaa vuonna 1997
Albania on jännittävä paikka. Se on paikka, jonka pääkaupungista Tiranasta voi löytää Stalinin patsaan ja jossa voi laskea pyllymäkeä diktaattorin itselleen pyhätöksi rakentaman pyramidin marmoriseinää pitkin. Se on maa, joka on jatkuvasti matkalla jonnekin niin kovaa vauhtia, että menneisyyden suhde nykyisyyteen on läsnä vinolla tavalla ja historialle nauretaan, vaikkei sitä tiedostettaisikaan. Se on maa, jonka keskuspuisto on nimeltään Taiwan kiitokseksi Kiinan kansantasavallalle ja jossa nuoret miettivät mihin maahan sitä muuttaisi.
Albaniassa menneisyydellä on jännitteinen suhde nykyisyyteen. Diktaattoorin itselleen monumentiksi rakentama pyramidi on hyvä pyllymäki! (Kuva: Juhana Säilynoja)
Balkanin sydän on Bosnia ja Hertsegovina. Ihan kirjaimellisestikin, valtion rajat kun piirtävät sydämen Balkanin niemimaan länsiosaan. Myös kulttuurisesti Bosnia-Hertsegovina kuvastaa Balkanin erityislaatuisuutta. Bosniassa kohtaavat slaavilainen, turkkilainen ja länsieurooppalainen kulttuuri. Se on jaettu bosnialaisten ja kroaattien federaatioon sekä serbitasavalta Republika Srpskaan.
Matkatessani Republika Srpskan pääkaupunkiin Banja Lukaan minua jännitti. Olin kuullut kaupungista kaikenlaista, kuten että se olisi pahuuden keskittymä. Perillä minua odottikin ihan tavallinen, joskin ehkä hieman murjotun näköinen kaupunki. Tosin kaupungissa ennen Bosnian sotaa olleet minareetit olivat kadonneet kaupunkikuvasta. Ajattelin, että noh, paikka on kiva, mutta kai niiden ihmisten on oltava pahoja. Petyin vähän, kun tutustuin muutamaan banjalukalaiseen ja huomasin, että mukavia ja analyyttisiä ihmisiä ne olivat. Nämä nuoret vieläpä työskentelivät saadakseen kroaatit, serbit ja bosnialaiset toimimaan yhdessä.
Bosnian sota oli karmein Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Kaikkia joukkohautoja ja keskitysleirien kauheuksia ei ole vieläkään paljastettu. Kymmenisen vuotta aiemmin Marja-Liisa Hämäläisen kunnian hetkiä todistanut Sarajevo oli kestänyt piiritystä ja tarkka-ampujien tulta kuusi vuotta.
Jugoslavian hajoaminen toi Eurooppaan paitsi uusia itsenäisiä valtioita, myös uusia kansallisia käsitteitä. Suomessakin puhuttiin aikoinaan virheellisesti jugoslaaveista kansana, vaikka valtioliiton kansalaiset edustivat useita eri kansallisuuksia. Useat niistä ovat saaneet omat kansallisvaltionsa sotien seurauksina. Jugoslavian hajoaminen aiheutti etnisyyden perusteella tehdyn railon, jota nyt uusi sukupolvi yrittää paikata. Tämä näkyy niin kosovolaisessa albaanitaiteilijassa kuin banjalukalaisissa nuorissa. Näkyy se myös Euroviisujen pistetaulukossa, jossa ennen niin sotaisat naapurit nyt kilvan äänestävät toisiaan menestykseen.
