Luonto hei, tehdäänkö diili?

Kesä on ehdottomasti lempivuodenaikani. Kesäkuun vaalea vihreys, heinäkuun poltettu oranssi ja elokuun pimeät, mutta lämpimät yöt herättävät minussa esiin ihmisen, joka muina vuodenaikoina uinuu.

Se ihminen on aikaansaava ja innovatiivinen. Se keksii uusia asioita ja on reipas. Varmaankin siksi, kun se nukkuu suurimman osan vuodesta. Kesäviikonloppujen loppumattomat yöt, jolloin voi pyöräillä minne tahtoo ja käydä välillä uimassa. Ne tuntuvat jotenkin enemmän elämältä kuin syksyinen arki.

Tänä kesänä en ole saanut aikaan enemmän kuin talvella. Tajusin sen, kun heinäkuun vaihteessa olivat ne kaksi hellepäivää. Ne päivät tuntuivat jatkuvan ikuisesti. Niinä päivinä sain mielettömiä ideoita työnteosta ja toteutin kunnianhimoisen projektin. Niinä päivinä hyvin ehti aamulla ennen töitä pyöräillä tenniskentälle ja sieltä aamiaiselle pohtimaan rystylyönnin kadonnutta yläkierrettä (jota sitten lunttasin alla olevasta videosta).

Ne kaksi päivää olivat kuin tussi, joka alleviivasi koko edeltäneen kesän turhuuden. Sillä tämä kesä se vasta turha on ollut. Yhtä alkukevättä vaan koko kesäkuu, eikä heinäkuukaan paljoa parannusta tuonut.
Vaihtaisin milloin vain tällaisen turhakekesän (joka ei muuten tuonut helpotusta edes jokakesäisiin allergiavaivoihin, pah) kunnon piimähelteisiin.

Eli kuulepas luonto, nyt olisi kunnon helteisen elokuun aika. Sopiiko? Sellainen, että Flow’n teltassa hiki virtaa muutenkin kuin KXP:n tahtiin tampatessa.

Sellainen elokuu, joka täyttää puistot auringonpalvojista pitkin Suomea.

Semmoinen hellekausi, että uljaan hepankin on mentävä pulikoimaan.

Sovitaanko näin? Vastalahjaksi voin luvata olla reipas myös talvella. Tai ainakin vielä syyskuussa.