Metsälesken armas aika
Metsästyskausi loppui käytännössä 30.4, ja luonto on nyt rauhoitettu haulikoilta, kivääreiltä ja paukahtelemattomiltakin pyyntivälineiltä. Metsälesketkin saavat miehensä takaisin korvista ja saloilta, missä nämä ovat koko talven juoksennelleet milloin minkäkin viattoman luontokappaleen perässä.
Jahtikausi on rankkaa aikaa, kun yhteinen aika on kortilla ja tuntuu, että metsästykseen liittymättömät viikonloppumenot on anottava kirjallisesti kolmena kappaleena.
Ymmärrys toisen harrastusta kohtaan on usein koetuksella, kun lauantaipäivän ohjelmassa saattaa olla monen tunnin jäljestysretki ja sen jälkeen itse jahtitapahtuma, johon sentään haetaan koirat mukaan töihin. Iltahämärissä mies saapuu metsältä, syö ja kellahtaa sohvalle, jossa silmät pysyvät auki pari tuntia. Kerran sain miehen katsomaan kanssani elokuvan loppuun, kun löin viidestäkympistä vetoa, ettei hän pysy hereillä. Tällaisella matematiikalla laskettuna yhteinen aika tulee jo vähän liian kalliiksi.
Metsästys-teema Elävässä arkistossa
Monet elämää kokeneet vaimot ovat sanoneet, että minun pitäisi olla tyytyväinen, että mieheni viettää aikansa metsällä eikä kapakassa. ”Onhan se mukavaa, kun miehellä on harrastus.” Metsällä mies pääsee toteuttamaan miehistä luontoaan kaltaistensa parissa. Kotona pitäisi siis asustaa talvisin tyytyväinen, itseään toteuttanut mies. Mutta entä kun siellä asustaa kyltymättömästi metsään haluava, muualla selvästi tyytymätön mies? Metsäleski kysyy, eikö mikään riitä.
Mieheni aloitti harrastuksensa kolmisen vuotta sitten, kun innostui metsästyksensä metsästysterrierimme myötä. Ensimmäinen talvi meni kokeillessa, mutta toisena talvena oli jo täysi hööki päällä. Kevättalvella sanoin, etten enää ikinä halua elää toista tällaista talvea: olo oli hylätty, unohdettu, laiminlyöty. En osannut kuin kökkiä kotona - tai pahimmissa tapauksissa anoppilassa - ja leikkiä marttyyria, kun mies juoksi kaivamassa kettuja, supikoiria ja mäyriä luolistaan.
Kolmanteen talveen tulin jo minäkin aseistettuna – nimittäin asenteella. Olin päättänyt järjestää itselleni mielekästä tekemistä sen sijaan, että kyttäisin toisen menoja. Jäin kaupunkiin, kun mies lähti maalle jahtiin. Kestin, siedin ja jo hieman hyväksyinkin sekä fyysistä että henkistä poissaoloa. Tämä siitäkin huolimatta, että olin tullut raskaaksi.
Kuuntele: Nuoren avioliiton ongelmia
Palkinto oli uhraukseni veroinen: mies viihtyi paremmin viikonloppuja myös kotosalla, kun en siihen painostanut. Silti turnajaisväsymys alkoi kevättalvella jo painaa. Kun elää lumen tulosta lumen lähtöön toisen menojen ehdoilla, alkaa raja tulla vastaan tiukasta henkisestä treenistäkin huolimatta.
Kun huhtikuu tänä vuonna sulatti lumet ja vei jäljestyskelit, pidin bileet itseni kanssa. Minulla on oma kesämies – ainakin sorsastuskauden alkuun saakka.
