Kuukausilipun hinnalla terapiaan
Tuntuu hieman hassulta, kuinka paljon tiedän junatuttuni elämästä tietämättä edes hänen nimeään. Tai ehkä juuri se anonyymiys on tässä tapauksessa antanut suojan avautumiselle. Yksi päivä mietin, että mistä tuttavuutemme oikein alkoi?
KATSO: Ansa ja Oiva psykiatrin vastaanotolla
Noin kuukausi sitten ollessani taas junamatkalla Pasilaan, joku oli jäänyt junan alle. Jouduimme odottamaan muutaman kilometrin päässä seisovassa junassa ja olimme jo nousseet odottamaan oven eteen. Tätä odottelua jatkui puolisen tuntia ja sinä aikana aivan vahingossa aloimme puhua ääneen. Epäsuomalaiseen tapaan emme puhuneet säästä, vaan siitä kuinka röyhkeästi ihmiset lähtivät hakemaan korvausanomuksia konduktööriltä vaikka kyse ei ollut VR:n myöhästymisestä vaan toisen ihmisen hengestä.
KATSO: Anna-Leena Härkönen - sisaren itsemurha
Tästä lähtien olemme vaihtaneet aamuisin (sinä minuutin aikana, jonka käytävällä odotamme) kuulumiset, säätiedot ja toivottaneet hyvät työpäivät. Ennen tätä viikkoa siis tiesin hänestä ainoastaan työpaikan ja asuinpaikan. Mutta maanantaina olimme molemmat lähdössä samaan aikaan paluumatkalle ja jo laiturilla small talkimme aikana minulle selvisi paljon hänen elämäntilanteestaan. Avioero, erikoinen ruokavalio ja univaikeudet, kyllä siinä puhetta riitti reilun tunnin matkalle.
Seuraavana päivänä hän oli taas tullut asemalle samaan aikaan ja huikkasi: - Oli niin halpa terapiakäynti, että oli pakko tulla uudestaankin. Oikeasti hänellä oli kyllä muitakin syitä tulla aikaisemmin, mutta totta toinen puoli. Matkat menevät rattoisasti jutellessa maailman menosta ja kyllä se kummasti omaakin päivää piristää kun saa lähes ventovieraalle murheensa selittää. Ja koska välillämme ei ole virallista hoitosuhdetta tai edes sukulaisuutta, murheet voi mukavasti jättää junan sisälle eikä niitä tarvitse kotona miettiä. Suosittelen lämpimästi!
