Helka Hynninen värisyttää tunteita
"Helka Hynninen ei voi tehdä comebackia, koska hän ei ole milloinkaan ollut poissa."
Tämä profetia kuultiin Cafe Veijon Baari -ohjelmassa joskus 1990-luvun lopulla, kun ehkä kestävin underground-taiteilijamme oli jälleen tehnyt uuden levyn.
Kun Elävä arkisto julkaisi yleisön toivomuksesta Helka Hynnisen Puulaves-klassikon vuodelta 1977, voitiin todeta että kaikilla on hänestä jotain sydämellään.
Työtoveri kertoi Hynnisen klipistä miehelleen, jonka reaktio tuli kuin tykin suusta: "Hiirolan satakieli!"
Vanha mustahuulipunkkari puolestaan antoi ymmärtää joutuneensa Helkan tähden hyperventilaation partaalle: "Nyt piirakoita rypyttämään!"
Ruokatunnilla pöytään osui kulttuuritoimittaja, joka muisteli 80-luvun alussa kierrelleensä Suomea Transitilla, jonka kylkeen oli hetken mielijohteesta teipattu Hynnisen keikkajuliste. Kulkuneuvo ristittiin Helka Transitiksi.
Pomomme Reijo Perälä julisti Radio Suomen ohjelmajohtajana ollessaan eräässä tilaisuudessa, että "tämä kanava ei sitten soita mitään Helka Hynnistä". Muuan yleisön edustajista nousi seisomaan ja ilmoitti kohteliaasti: "Minä olen muuten Helkan veli." Siinä vaiheessa ei kannattanut enää sanoa mitään. Kun Hynninen ilmestyi Elävään arkistoon, Reijo tuijotti häntä jälleen hetken sanattomana.
Katso Reijo Perälän blogimerkintä: Helka ja minä
Helka Hynnisen kanssa ollaan perusasioiden äärellä. Hän on arkkityyppinen, myyttinen emohahmo, yhteinen perusäitimme. Olen ollut läsnä, kun taisteleva ekofeministi liikuttuu kyyneliin Hynnisen aloittaessa: "Oli rannalla mökki niin harmaa..." Hän henkii vain puhdasta, pohjatonta hyväntahtoisuutta, jonka edessä järki ja sydän antautuvat voimattomina.
Helka Hynninen ei todellakaan ole "palannut" - hän on ikuisesti läsnä kuin pyhä henki, eilen, tänään ja huomenna.
