Kun Anette romanihameen otti
Seurasin 90-luvulla kuinka kuinka romani-isän ja valkolaisäidin tytär Anette valmistautui romanihameen ottoon. 15-vuotias Anette Valentin kävi talouskoulua ja tarkoitus oli, että hän kävisi koulun loppuun.
Anette eli romaniheimon keskellä. Sisaret Katja ja Teija olivat jo ottaneet hameen ja Aneten palo hameeseen oli suuri. Anette valitsi hamekankaan kiertävältä kangaskauppiaalta ja tuttava romaninainen alkoi ommella Anetelle hametta. Dokumentin nimeksi tuli Yhdeksän metriä samettia. Tämä on se sametin määrä, joka tarvitaan romaninaisen painavaan hameeseen.
Aneten elämän seuraaminen oli haasteellista. Ei siksi, että romanit eivät olisi laskeneet kuvausryhmää kotiinsa ja olleet valmiita juttelemaan, vaan siksi että niin kovin monesta asiasta ei saanut puhua. Seurustelu, lapsen odotus ja lapsen saaminen olivat tabuja.
Useimmat kuvaustilanteet olivat muodollisia. Haastatteluissa käytiin läpi yleisesti tunnettuja romanisääntöjä kuten, että nuoremmat eivät saa asua vanhempien yläpuolella ja romanipuvun ottaminen on lopullinen valinta. Muodostui eräänlainen kiiltokuva romanikulttuurista.
Kaikki kuitenkin me hyvin siihen asti, kun Anette kävi koulua, mutta sitten Anette ilmoitti yllättäin, että hän on lopettanut koulunkäynnin. Tämän lisäksi hän oli jo ottanut puvun ja lisäksi muuttanut toiselle paikkakunnalle.
Anette oli alkanut seurustella ja muuttanut paikkakunnalle, jossa poika asui. Tätä ei kuitenkaan saanut sanoa dokumentissa. Anette siis katosi heimonsa pariin ja minä yritin löytää kiertoilmaisun yllättävälle tapahtumalle. Romanit eivät yleensä mene virallisesti naimisiin, vaan he "karkaavat " yhteen.
Romaniheimo muistuttaa mielestäni monessa mielessä tiukkaa uskonnollista yhteisöä, jolla on omat sääntönsä. Säännöt voivat olla hyvinkin tiukat ja elämää rajaavat, mutta elämä heimon keskuudessa on omalla tavallaan turvallista ja ennakoitavaa. Lisäksi kukaan ei sanoa, että sääntöjä on pakko totella, vaan niitä totellaan vapaaehtoisesti.
Romanien kohdalla on vielä sellainen erikoisuus, että omat moraalisäännöt ovat huomattavasti vahvemmat kuin yhteiskunnan säännöt. Omien moraalisääntöjen rikkominen on anteeksiantamatonta, mutta lain rikkominen ei välttämättä sitä ole. Kun tein dokumenttia naisvangeista Hämeenlinnassa, niin tapasin myös romanivankeja. Eräs heistä oli syntynyt oman äitinsä vankeusaikana. Nyt tämä nuori romaninainen oli vankilassa oman lapsensa kanssa.
Suku ei kuitenkaan jättänyt naista. Rikos ei rikkonut heimon sääntöjä. Tyypillista näille romaninaisille olikin se, että rikokset olivat huomattavan pieniä, mutta toistuvia. Suurempi häpeänpaikka oli se, että vankilassa ei ollut klorittia lapsen valkoisten vaatteiden pesemiseen.
