La 09.05.2009 @ 09:27Reijo Perälä

Lihava ja mukava äiti

”Äitini on lihava, mutta ihan mukava.”


Näin kiteytti tuttavani 8-vuotias Timo-poika äitinsä olennaisimmat piirteet, kun koulussa piti kirjoittaa aine otsikolla ”Äiti”. Kirjoitus oli tiivis ja nasakka, se sisälsi vain tuon yhden virkkeen.


Nyt Timo on 40-vuotias ja äiti yli 60-vuotias, mutta Timon tikkukirjaimilla kirjoittama kouluaine muistetaan yhä hymyssä suin. Suvun ja tuttavien keskuudessa siitä on tullut legenda.


Timo itse on edelleen sitä mieltä, että kirjoituksen karsittu sanoma osui kohdalleen, eikä sisältöä ole tarvinnut sorvailla tai tarkistaa myöhempinäkään vuosina.


”Äitini on yhä lihava, mutta ihan mukava”, naureskelee tiiviin proosan taitaja tänä päivänä.


Samoja oivallisia tiivistyksiä on myös alla olevassa ohjelmassa vuodelta 1967. Ohjelma antaa osuvan ja kauniin kuvan siitä, kuinka merkittävä persoona äiti on.

 

Ihan tavallinen äiti

”Ihan mukava” on myös minun äitini – ja sitä hän on ollut kaikille seitsemälle lapselleen ja meidän monilukuiselle jälkikasvullemme useassa polvessa.


Lihava hän ei ole, koska hän on aina tehnyt kovasti töitä ja harrastaa liikuntaa yhä. Vielä pari vuotta sitten energinen äitini pelasi kerran viikossa lentopalloa paikallisessa ”tyttöjoukkueessa”, mutta nyt tahtia on pitänyt vähän hidastaa ja harjoituksia vähentää, kun ikävuosia on 84.

Esikoiskirjansa "Pienet jäljet permannossa" hän julkaisi 80-vuotiaana, kun muilta kiireiltä ehti.


Ja mitä vanhemmaksi tässä itse tulee, sitä mukavammalta äiti tuntuu. Vielä ei ole tullut vastaan yhtä upeaa ja loistavaa persoonaa kuin äiti, jos vaimoa – joka hänkin on äiti – ei tähän kisaan lasketa.


Hyvää äitienpäivää lihaville, laihoille ja tavallisille äideille!
 

 

3 kommenttia

Äidit ovat erilaisia kaikki, mutta äitienpäivä on sentään vain kerran vuodessa ja silloin heitä pitää juhlia.

No hyvä, ettei sen lihavuuden havaitseminen sulje kokemuspiiristä kaikkea muuta. Eikä tuo kuvaan mitään asiaan kuulumatonta. Lihava äiti on tavallinen äiti.

Hei!

Onko ketään sellaista kuulolla joka oli tuolloin v. 1967 tuossa kyseisessä "leikkikoulussa" Espoon Tapiolassa?

Kyse on siis tuosta lyhytfilmistä jonka nimi on "ihan tavallinen äiti" ja joka on siis kuvattu Espoon Tapiolassa sijainneessa "leikkikoulussa" v. 1967 (toukokuu), nykyään päiväkotina

Olin itse ko. leikkikoulussa lapsena tuolloin mutta en näköjään ole filmissä mukana. Tunnistan kuitenkin useita siinä esiintyviä lapsia.

t. Ilkka Lassila
Espoo

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu