Ruotsalainen Suomi ja katkeruus
Suomi on ruotsalainen -sarja on herättänyt paljon tunteita Suomessa. Yleen tuleva palaute on pääosin kiittävää, mutta toisien mielestä ohjelma lyttää suomalaisia ruotsalaisten kustannuksella. Oma Ruotsi-traumani liittyy 1500-lukuun ja Turun verilöylyyn.
Taivassalon kirkon katossa on joukko keskiaikaisia vaakunoita, jotka kuuluvat sammuneille aatelissuvuille. Sukujen päämiehet mestattiin 1599 Turun verilöylyssä. Naiset jäivät asumaan Taivassalon Lemmetyisten ja Sannaisten kyliin, joista isovanhempani ovat kotoisin. Suntion ja perimätiedon mukaan olemme näiden tapettujen miesten vaimojen jälkeläisiä.
Tutustuttuani Turun verilöylyn historiaan ja saatuani selville, että Kaarle-herttua mestautti joukkorangaistuksessa suuren joukon Suomen aatelisia ja mahtimiehiä, minussa heräsi outo katkeruus. Näin kävi, vaikka olen aina ollut "Vadelmavenepakolaismiehiä". Katkarapuvoileipä maistuu Gamla Stanissa, ja risteilyn jälkeen mietin aina, että Tukholmassa pitäisi käydä useammin. Tukholmassa voisi jopa asua. Ruotsalaisessa elämänasenteessa on meistä poikkeavaa positiivisuutta.
Verilöylytieto alkoi synnyttää erilaisia ajatuksia. Olisimmeko me suomalaisetkin olleet vauraan maan asukkeja jo 1600-luvulla? Esi-isämme polttivat tervaa ja sahasivat tukkeja Ruotsin hyväksi. Samalla Tukholman kultavarannot kasvoivat. Olisivatko omat esi-isäni olleet tässä maassa keskeisessä asemassa? Murskattiinko Suomen valtion synnyn siemenet 1599 useiksi sadoiksi vuosiksi? Tämänkö vuoksi suomalaisia ei yleensä paljon hymyilytä?
Suomessa on neljä isoa historian vaihetta, josta tämänkaltaista katkeruutta nousee: Ruotsin vallan aika, Venäjän vallan aika, sisällissota sekä talvi- ja jatkosota. Lisäksi poliittisia katkeruutta herättäneitä kausia ovat sotienvälinen oikeiston ja 2. maailmansodan jälkeinen äärivasemmiston Neuvostoliiton tuella saavutettu hegemonia.
Parempi kuitenkin oppia historiasta kuin katkeroitua. Toisaalta katkero on varmasti suomalaisen sisun tärkeä polttoaine.
Suomi on ruotsalainen -sarja Areenassa alkuvuodesta 2013. Viimenen jakso poistuu 26.3.
Ylen Elävässä arkistossa on paljon Ruotsin vallan aikaan liittyvää materiaalia:
Näkyvimpiä ikkunoita Ruotsin vallan aikaan on Turun linna.
Läntisistä, etenkin Ruotsin kautta tulleista ruoka- ja kulttuurivaikutteista kertoo Suomessakin keskeisesti vaikuttanut kartanolaitos. Kartanokeitoksia-sarjassa tutustutaan suomalaisiin kartanoihin ja niiden pitkälti ruotsalaiseen ruokaperinteeseen.
Paavo Rytsä, vastaava tuottaja, Yle Areena
11 kommenttia
To 14.02.2013 @ 08:55
Turun verilöylyn taustan varmaan tunnet, mutta ehkä kaikki eivät tee sitä. Mitkä Klaus Flemingin suunnitelmat oikein olivat on hieman hämärän peitossa. Hän kuitenkin oli kuolemaansa saakka Sigismundin mies ja käsitteli talonpoikia mannereurooppalaisin tavoin. Eli niitä sorrettiin eivätkä nuijamiehet pystyneet sortoa lopettamaan. Jos Sigismund olisi lyönyt Kaarle-herttuan (mikä oli melko lähellä tapahtua) Suomi olisi ehkä, tai jopa luultavasti, irroitettu Ruotsista ainakin joksikin ajaksi. Turun verilöyly ei olisi tapahtunut ja nuo aatelismiehet, Flemingin miehet kaikki, olisivat jatkaneet hänen tapaansa. Sigismund itse ei ollut mikään paha ihminen, mutta hyvin flegmaattinen - ja hyvin katolinen. Suomen talonpojat eivät siinä tilanteessa olisi rikastuneet. Päinvastoin riisto olisi jatkunut 1600-luvulla. Hyvin mahdollista on myöskin että maan uskonto pian taas olisi ollut katolinen, reformaatio kun oli silloin vielä melko tuore.
To 14.02.2013 @ 20:12
Kiitos vastauksesta. En tunne Taivassalon sukuja ja niiden historiaa, mutta historioitsijat ovat jo kauan antaneet arvoa paikallisille traditioille - niissä usein piilee jokin melko uskottava versio siitä mikä todella tapahtui. Senaikaiset aatelisperheet voivat, niinkuin tämän päivän, yhtä hyvin olla köyhiä kuin rikkaita, ja jos päämies kuoli niin perheen tulevaisuus voisi olla hyvin vaatimaton tai jopa synkkä. Mestattujen joukossa oli kuitenkin myös ei-aatelisia mahti- tai virkamiehiä eikä ole mahdotonta että näidenkin perheet verilöylyn jälkeen elivät Taivassalossa. Sukunimesi ei - toki minun korvissani - kuulosta kovin suomalaiselta. Oletko tutkinut sen alkuperää?
Mitä Sigismundiin jne tulee, olen ajatellut asiaa. Hän, niinkuin kaikki siihen aikaan, piti varmaan Suomea osana Ruotsia samalla tavalla kuin jotain Norlantia tai Götanmaata. Jos hän olisi voittanut Kaarle-herttuan Stångebron taistelussa, hän ei olisi jaannut valtakuntaa kahtia vaan olisi antanut omien miesten hallita Suomea ja viedä maanosan omaan suuntaan, hänen suuntaan. Suomesta olisi tullut katolinen. Riisto, tai ainakin talonpoikien ikivanhan laillisen turvan puute, olisi jatkunut. Minusta tuntuu että pian suuri osa etelän ja lännen talonpojista olisi muuttanut tai paennut Ruotsiin kun siellä lain antama turva oli kuin aina ennestään. Mitä Sigismund maan autioituessa olisi tehnyt, jos yhtään mitään, en osaa arvata.
Pe 15.02.2013 @ 20:40
Prytz oli juuri se nimi mikä heti oli tullut mieleen. Ehkä kuulut Suomen aatelistoon.
Sigismund oli kruunauksensa yhteydessä luvannut jättää Ruotsin uskonnonuudistuksen rauhaan. Etenkin Turussa oltiin kuitenkin vielä verrattain kielteisiä luterilaisuudelle, mikä yhdessä Flemingin (tai Suomen aateliston) pyrkimysten kanssa siis luultavasti olisi tehnyt Suomesta katolisen. Ehkä Sigismund - jos olisi voittanut Kaarlen - saamattomuudestaan huolimatta olisi vuosien kuluessa yrittänyt samaa Ruotsissa, historia on täynnä lupauksista jotka myöhemmin vain häipyvät johonkin. (Varsinais-) Ruotsin aatelisto ja piispat eivät nyt ollenkaan kaikki olleet periaateihmisiä vaan mammona ja mahti olivat usein yhtä tärkeitä. Rahvas oli hyvin kansallismielinen mutta kaipasi toisaalta katolisen kirkon komeutta ja mystiikka. Olisi voinut syntyä osittain samantapainen sekamelska kuin Flemingin aikana Suomessa. Siinä tapauksessa ei olisi aikoihin satanut mannaa muille kuin voittajille.
Kustaa Vaasasta ja hänen pojastaan Kaarle XI:stä on sanottu että "Kustaa haukkui mutta puri harvoin, Kaarle sekä haukkui että puri". Kuitenkin Kaarle ei purrut tavallisia ihmisiä vaan kuunteli heitä ja oli tavallan heidän esipuhuja keskustellessaan ja käskiessään aatelistoa. Hän saikin Suomessa lempinimen "Hywä Kuningas".
Vielä Turun verilöylystä: Klaus Flemingin teini-ikäinen pojalle Niilolle annettin mahdollisuus päästä siitä elävänä, jos hän vain polvistuen lupasi olla uskollinen Kaarlelle. Sen hän teki yhdellä polvella. Kaarle vaati molemmat polvet maahan johon Niilo: "Sen teen vain isäni ja Jumalan edessä". Vastaus sinetöi hänen kohtalonsa. Kova poika, kova herttua.
Ma 18.02.2013 @ 23:35
Ohjelma ja kommentit alkavat olla kerrassaan naurettavial. Täälla "wanna-be-aateliset " keskustelevat keskenään. Elämme vuotta 2013, ja jotkut haikailevat Ruotsin aikaa. Ymmärrän miksi norjalaiset harrastavat lippuja, missä Norjan ja Suomen välillä on tyhjää, kun Ruotsi on siivottu ulos.
Pe 22.02.2013 @ 00:17
Terävänä poikana olet havainnut että Flemingin pahasta ajasta on kulunut muutama vuosisata niin että siitä voi nykyään laskea leikkiä. Kivaa ettet harmistunut vaan että sinua nauratti.
Su 24.02.2013 @ 17:25
En tiennyt (tai muistanut) tuollaisesta mestautuksesta kuin vasta luettuani tämän blogin. Onpa kyllä suututtavaa! Millainen maa Suomi voisi olla ilman ko. tapahtumaa? Ja millainen maa Suomi voisi olla ilman talvi- ja jatkosotaa. Varmaan on jäänyt perinnösi suomalaisille katkeruutta, surua jne. noista jutuista.
Ke 27.02.2013 @ 16:08
En tiennyt (tai muistanut) tuollaisesta mestautuksesta kuin vasta luettuani tämän blogin. Onpa kyllä suututtavaa! Millainen maa Suomi voisi olla ilman ko. tapahtumaa? Ja millainen maa Suomi voisi olla ilman talvi- ja jatkosotaa. Varmaan on jäänyt perinnösi suomalaisille katkeruutta, surua jne. noista jutuista.
Tämän päivän historioitsijat ovat eri mieltä kanssasi. Ja sen ajan suomalaiset kiittivät Kaarlea. Paitsi tietenkin aatelisto joka ei enää saanut riistää talonpoikia entiseen malliin. Jos haluat tietää miten kävi maissa missä aatelisto oli vallassa siihen aikaan voit aloittaa Tanskasta. Siellä talonpojat olivat maaorjia. Niinkuin olivat Ranskassa, Englannissa ja katolisissa maissa. Tosin maaorjuus kiellettiin viimeistään 1800-luvulla, mutta perintönä on jäänyt sitkeät luokkaerot.
