Tunnista toiseen Roobertin Rock Showssa 1961

Suomalaisen rock & rollin pioneerit saivat sananmukaisesti huhkia kellon ympäri eli ”tunnista toiseen”, kuten Rock Around the Clockin suomenkielinen otsikko kuului.

Pekka Loukialan poismeno pani etsimään häneen liittyvää materiaalia YLEn tv-arkistosta. Törmäsin yllätyksekseni ja ilokseni kuuluisasta Oklahoma Rock Show´sta vappuna 1961 kuvattuun pätkään, jonka olemassaolosta en aiemmin tiennyt mitään. 

Video: Oklahoma Rock Show vappuna 1961

Niille, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan kuuluisasta Oklahoma Rock Show´sta, kerrottakoon että kyseessä oli Suomen rock-esihistorian mittavin live-operaatio, noin kaksi kuukautta Helsingissä pyörinyt konserttisarja, jossa olivat mukana lähes kaikki sen ajan keskeiset rocknimet Turusta ja Helsingistä.

Iltamat alkoivat Iso-Roobertinkadulla sijainneessa Se-elokuvateatterissa 4.4.1961. Ne kulkivat aluksi Roobertin Rock Show´n nimellä. Sponsorina toimi James-farmareita tuottava Mattisen Teollisuus. Oklahoma Rock Show -nimi tuli käyttöön, kun yhteistyökumppaniksi vaihtui kilpailevia Oklahoma-asusteita valmistava OTK. Sopimukseen kuului, että esiintyjät käyttivät lavalla ollessaan sponsorin vaatteita.

Touhua pyöritti turkulainen johtaja Helge Siimes, joka aiemmin oli puuhaillut mm. muodin ja missien kanssa. Hän järjesti vuonna 1955 huomiota herättäneen Näyttelyjuna-kiertueen, jossa Armi Kuuselaa ja eri liikeyritysten esittelemää roimaa kierrätettiin seitsemän viikon ajan 35 eri paikkakunnalla.

Video: Armi ja Näyttelyjuna 1955

Siimes organisoi Turussa myös Ponnahdus pinnalle -kisoja, joiden kautta nousivat esiin mm. tuleva rock-kuningas Pekka Loukiala ja Matti & Teppo.

Esityksissä olivat mukana mm. Pekka ja Jukka Loukiala, Eero ja Jussi Raittinen, Jorma Kalenius Rock Devils -yhtyeineen, Rapi Tuomisen rockyhtye, Rock-Tommy Lindström, Mauritz Åkerman (”Musta prinssi”), naisrokkari Miss Marianne, Teresa Rosenius, ”hauskuusministeri” Benny Hermansson (”tyttöjen suuri ihanne”) ym. Keskeisistä rocknimistä puuttuivat vain Timo Jämsen ja Rock-Jerry.

Varsinaisten rokkarien ohella tarjolla oli myös muita nuorisoviihdyttäjiä, kuten lauluduo Tuula & Paula sekä Neloset-kvartetti, jonka ohjelmistossa ei edes rockiin vivahtavia kappaleita liiemmälti ollut.

Esityksiä oli kuusi kertaa viikossa, arkisin viiden tunnin non-stoppina, sunnuntaisin puoliltapäivin kello 23:een. Uutta yleisöä otettiin sisään tasatunnein. Vilkkaimpina iltoina lavalla saattoi vierailla viitisentoista eri solistia tai kokoonpanoa, jotka esittivät kukin muutaman numeron kerrallaan. Toukokuun lopulla show siirtyi Turkuun, josta se lähti kesäkiertueelle Varsinais-Suomeen ja Ahvenanmaalle.

Rock Show´n vappuesitysten ilmoitus (Jaakko Kyläsalon arkisto)

Selvittäessäni arkistosta löytyneen Oklahoma-klipin esiintyjiä sain Nelosten Jaakko Kyläsalolta värikkään selonteon Rock Show´n vappuhappeningistä. Rumba alkoi lauantaina 29.4. kello 18 ja taukosi yhdeltä yöllä, vapunaattona se jatkui kello 12:sta aamukuuteen ja vielä vapunpäivänä keskipäivästä puoleenyöhön. Ohjelmaa oli kolmen päivän aikana siis yhteensä 37 tuntia!

Kyläsalo kertoo: ”Porukka ei tietenkään jaksanut. Aluksi väkeä oli lavalla kovasti, mutta koska mitään kunnollista ohjausta tai käsikirjoitusta ei ollut, niin jokainen ryhmä esitti mitä keksi ja osasi. Yön hiljaisina tunteina jengi nuokkui missä pystyi ja joku kävi välillä lavalla vetämässä kappaleen pari. Siimes ei mieluusti suonut mitään taukoja, mutta ei mahtanut sille mitään, että joskus meni liki tunti ilman, että lavalla olisi ollut mitään toimintaa.”

”Vanhan filmi-insertin kuvissa näkyy paljonkin yleisöä, mutta hiljalleen porukka väheni ja ilmeisesti sana kulki nuorisopiireissä ’huijaus-showsta’ niin, että muistelen välillä salin olleen aivan tyhjän. Mekin väsyttiin ja petyttiin järjestelyihin, jotka eivät vastanneet lainkaan Siimeksen meille antamia lupauksia.”

”Ja kun sitten kerättiin kamppeemme ja mentiin Bio SEn lippukassalle, missä Helge Siimes piti toimistoaan, tämä levitteli käsiään vaan ja sanoi, että valitettavasti rahaa on tullutkin niin vähän ja menoja on ollut, ettei meille voi maksaa alkuun luvattua palkkiota mutta palataan asiaan Vapun jälkeen! Me nostettiin äijä rinnuksista seinälle ja sanottiin, että rahat tänne NYT! No se kaivoi taskuistaan joitakin seteleitä ja puhisi menevänsä konkurssiin, vaikka on kaikkensa yrittänyt.”

Samantapaisia muistoja on ollut muillakin. Kun Jorma Kaleniukselta kysyttiin, mitä parin kuukauden urakasta jäi käteen, hän totesi: ”Noh. Kun skitan otti ja lähti, niin siinä se oli.” Sponsorikuteet sentään sai pitää.

YLE Teemalla syksyllä nähtävää Rock-Suomi-sarjaa tekevä Pekka Laine korosti hiljattaisessa blogikirjoituksessaan, että suomalaisessa rockissa on tarvittu luovuuden ja omaperäisyyden lisäksi myös ”helvetillistä jääräpäisyyttä”. Listaan täytynee lisätä myös uhrimieli.

Eipä silti, hönöttäminen ja välistäveto ovat tietysti kautta aikojen kuuluneet showbisnesyrittäjien ammatillisiin valmiuksiin. Esimerkiksi rhythm and bluesin ja rock and rollin historian voisi vallan mainiosti kirjoittaa pelkästään kusetuksen näkökulmasta. Amerikkalaisten alan toimijoiden määrätietoinen askeltaminen rikoksen poluilla on kylläkin aivan eri luokkaa kuin kotoisten pienliikemiestemme, jotka lienee laskettava lähinnä kategoriaan ”perheellisen on pakko yrittää”.

Heidän paatuneempia serkkujaan viihdebisneksessä kuvaa hyvin Fredric Dannenin osuvasti nimetty Hit Men (1990). Josh Alan Friedmanin kirjassa Tell The Truth Until They Bleed (2008) legendaarinen lauluntekijä Jerry Leiber luonnehtii kahta melko huomattavaa rock & rollin kultakauden liikkeenharjoittajaa tiivistäen: ”Kaikki heissä oli kieroa, lukuunottamatta housujen täydellistä saumaa ja hiusten moitteetonta jakausta.”

Jari Nikkolan Made in Turku -blogi: Pekka Loukiala ja "Kannat kattoon"

Rock Show´n kuvia (Jaakko Kyläsalon arkisto)