Kauhua kasvatukseen

"Aloitin bourgougnella ja pian siirryin kovempaan kamaan", Bob Dylan tiivisti ns. porttiteorian 60-luvun rallissaan Just Like Tom Thumb's Blues. Itse aloitin Mestaritontun seikkailuilla ja siirryin siitä sittemmin sujuvasti thrillerien ja kauhun pariin.
 
Jokunen viikko sitten muuan työporukka toivoi Mestaritontusta näytteitä Elävään arkistoon. Omin aiheen oitis itselleni, koska kirja vaikutti minuun aikanaan syvästi - itse asiassa montakin kertaa. Kuninkaallisten parisuhdeongelmista en tuolloinkaan erityisemmin piitannut, mutta virvatulet, suolla tanssivat usvapatsaat, laulavat kuuset, noidat, lohikäärmeet ja näkymättömyysviitat olivat täyttä asiaa.
 

Kuuntele näytteitä Mestaritontun seikkailuista:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
Mestaritontun seikkailut on tyylipuhdasta kauhuromantiikkaa, gotiikkaa siis. Karmiva jännitys ja magia ovat muutenkin klassisen lastenkirjallisuuden perusainesta, jonka pitkä linja ulottuu Grimmin saduista ja Jörö-Jukasta Harry Potteriin, Lordiin ja Rölliin. Tavaraa on tosin matkalla laimennettu.
 

Kuuntele Lea Pennasen ohjelma Noita-akka ennen ja nyt:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
Katso Röllin seikkailuja:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
Kauhuromantiikka on kuitenkin säilyttänyt suosionsa, vaikka pilteille on sinnikkäästi yritetty tarjota myös lällympää kamaa. He kerta kaikkiaan haluavat tulla pelotelluiksi.
 
Kauhun tarpeesta on kehitelty monia psykoanalyyttisia teorioita, joita en juuri nyt muista. Kauhun porttiteoria, jonka pitävyyttä yritin tämän blogin alussa omakohtaisesti kuvailla, sen sijaan on oma keksintöni.
 
Porttiteoriaa voi myös käyttää hyödyksi: kun altistamme lapsen säännöllisesti miedolle jännitykselle ja kauhulle (annoksen määrää vähitellen kasvattaen), hän voi myöhemmässä elämässään kohdata tyynesti myös aikuisen kauhukulttuurin. Ehkä jopa uutiset, hyvällä harjoituksella.
 
Jukka Lindfors, Elävän arkiston toimittaja
 

blogit.yle.fi/elavaarkisto