To 05.06.2014 @ 12:39Ylen arkistolaiset

Tarjolla: Vanhoja valokuvia vapaaseen käyttöön

Työssäni mietin usein Ylen arkistoa osana suomalaista kulttuuriperintöä, yhteistä kulttuurista omaisuuttamme. Tänään aloitamme uuden kokeilun tämän perinnön jakamisessa. Olemme avanneet kuvapalvelu Flickriin tilin, jolla julkaisemme vanhoja valokuvia ja luovutamme ne yleisön vapaaseen käyttöön.

Kuvat ovat peräisin Ylen ”propagandaosastolta”. 1930-luvulla toimintansa aloittaneen propagandaosaston (myöhemmin tiedotusosaston) tehtävänä oli lisätä radion kuuntelijakuntaa sekä myös radioharrastuksen suosiota. Tätä tarkoitusta varten valokuvattiin työntekijöitä, laitteita ja toimipaikkoja lehdistökäyttöön. Muun muassa Radiokuuntelija-lehden sivuilla yleisö saattoi nähdä, miltä tutut radioäänet näyttivät, millaista radiostudiossa oli tai miten äänitehosteita nauhoitettiin.

Alla olevassa kuvagalleriasta saa esimakua Flickr-tilin kuvista. Mukana on lukuisia legendoja: Martti Jukola urheilukentän laidalla ja Alexis af Enehjelm kyykyssä haastattelemassa auton alla makaavaa mekaanikkoa. Nähdä voi myös Ylessä vierailleita historian merkkihenkilöitä, kuten Väinö Tannerin välittämässä tiedon talvisodan lopusta.

Valokuvissa näkyy omituisia vempeleitä, joilla äänitettiin ja lähetettiin ääntä. Lähetyspaikkojakin on kuvattu, Joensuun pikkuisesta lähetysasemasta Helsingin Fabianinkadun komeaan radiotaloon. Itseeni kolahtivat kuvat Radio-orkesterin (myöhemmin Radion sinfoniaorkesteri) tehdaskonserteista.

Kuvien joukossa on myös sellaisia, joista kaipaamme lisätietoja. Monesta kuvasta emme tiedä edes vuotta, jolloin se on otettu. Joskus kuvauspaikkakin on hukassa. Sen ajan kamerat kun eivät lisänneet gps-koordinaatteja kuvan tietoihin.

Otetaanpa esimerkiksi tämä kuva, jossa ääniauton edessä pönöttää yllättäen poro. Voisiko kuva löytää tiensä sellaisen katselijan eteen, joka tunnistaisi kuvan rakennuksen? Kaikki vihjeet ovat tervetulleita, joko tässä tai kuvan kommenttikentässä Flickrissä!

Poro ja Yleisradion ääniauto.

Julkaisemme kuvat avoimella lisenssillä, joka sallii niiden vapaan käytön. Kuvia voi siis tallentaa, muokata ja käyttää vapaasti. Voimme tehdä näin, koska kuvat ovat niin vanhoja, että ne ovat vapautuneet tekijänoikeussuojasta (joka on 50 vuotta kuvan julkaisemishetkestä, kun kyseessä on tavallinen valokuva eikä valokuvateos).

On yleisöstä kiinni, mitä kuville nyt tapahtuu. Flickrissä julkaistuja kuvia voi käyttää omassa blogissa, näyttää museossa, julkaista lehdessä tai vaikkapa viedä Wikipediaan. Kuvista voi koostaa uusia teoksia tai tulostaa julisteita.

Käytettävyyttä lisätäksemme olemme yrittäneet varmistaa, että kuvien resoluutio on riittävä moneen käyttötarkoitukseen. Koska Flickr on kansainvälinen kuvapalvelu, olemme myös varustaneet kuvat englanninkielisillä otsikoilla. Kenties suomalaiset maisemat, katukuvat ja radiovempeleet kiinnostavat ulkomaillakin.

Mahdollisuuksia on paljon, ja onkin jännittävää nähdä, mitä käyttöä kuville keksitään. Apps4Finland-kisa polkaistaan käyntiin jälleen 6.6. Kuka tekisi hyvän sovelluksen suomalaiselle kulttuurisisällölle?

Siirry katsomaan vanhoja valokuvia täältä

Elävän arkiston blogissa vieraileva kirjoittaja Katja Bargum on Yle Arkiston tuottaja.

13 kommenttia

Tuossa porokuvassa taitaa olla Inarissa sijaitseva hotelli Kultahovi. Hotel Kultahovin Facebook-sivulta löytyy kuva vuodelta 1938 ja siinä näkyy käsittääkseni sama rakennus (https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151992950087647&set=pb.221223437646.-2207520000.1401975063.&type=3&src=https%3A%2F%2Ffbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net%2Fhphotos-ak-xpa1%2Fv%2Ft1.0-9%2F1975197_10151992950087647_986220721_n.jpg%3Foh%3D1b31c493dc3a5759c55d9f963e6bb0fe%26oe%3D53F677A0%26__gda__%3D1409249147_debf90b66867036844bfb5e04be6ff02&size=800%2C581)

Wow mahtava juttu, hyvä idea, kiitos.

Mikä estää Yleä vapauttamasta omia uudempia kuviaankin? Enemmänkin voi olla reilu.

Ilkka Sillanpää kirjoitti:

Juurihan tuossa ylhäällä se selitettiin. Kuvien tekijänoikeussuoja-aika on 50 vuotta.

Sanna Linjama-Mannermaa kirjoitti:

Tuossa porokuvassa taitaa olla Inarissa sijaitseva hotelli Kultahovi. Hotel Kultahovin Facebook-sivulta löytyy kuva vuodelta 1938 ja siinä näkyy käsittääkseni sama rakennus (https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151992950087647&set=pb.221223437646.-2207520000.1401975063.&type=3&src=https%3A%2F%2Ffbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net%2Fhphotos-ak-xpa1%2Fv%2Ft1.0-9%2F1975197_10151992950087647_986220721_n.jpg%3Foh%3D1b31c493dc3a5759c55d9f963e6bb0fe%26oe%3D53F677A0%26__gda__%3D1409249147_debf90b66867036844bfb5e04be6ff02&size=800%2C581)

Hei Sanna,

Suurkiitos tästä tiedosta! Päivitin tiedot myös Flickrissä.

Hyvää kesää toivottaen,

Katja Bargum

Ilkka Sillanpää kirjoitti:

Mikä estää Yleä vapauttamasta omia uudempia kuviaankin? Enemmänkin voi olla reilu.

Hei Ilkka,

Nämä Flickr-tilin kuvat ovat tosiaan vapautuneet tekijänoikeussuojasta, joten voimme tarjota niitä vapaaseen käyttöön. 50 vuotta nuoremmat kuvat nauttivat edelleen tekijänsuojasta, jolloin niiden jakelua ohjaa tekijöiden (eli kuvaajien) kanssa tehdyt käyttöoikeussopimukset. Sopimukset eivät yleensä salli kuvien vapaata jakelua eteenpäin, vaan käyttö rajoittuu Yleisradion omaan toimintaan.

Ystävällisin terveisin,

Katja Bargum

Kohotin hurraa-huudon avoimelle kuva-arkistolle, kun luin asiasta. Liityin oitis seuraajiin Flickrissä. Kuvia näyttää olevan 89. Jonkun ystäväni mielestä aika vähän. Onkohan niitä tulossa lisää?

Terveisin Arja Leppänen

Aivan upeita kuvia. Kiitos!

Hyvä YLE! Tämä on hieno palvelus kansalle. Hyviä kuvia vielä olitte valinneet. Kivatekstit olisivat kivoja, mutta kaikkea ei voi saada. Pisteet idean keksijälle ja toteuttajille. Hyviä kuvia vielä.

Hei! Kiitos kivasta palautteesta. Yritämme kyllä tuoda lisää kuvia tilille, mutta tarkkaa aikataulua en uskalla vielä luvata.

Hyvää juhannusta!

Katja Bargum

Arja Leppänen kirjoitti:

Kohotin hurraa-huudon avoimelle kuva-arkistolle, kun luin asiasta. Liityin oitis seuraajiin Flickrissä. Kuvia näyttää olevan 89. Jonkun ystäväni mielestä aika vähän. Onkohan niitä tulossa lisää?

Terveisin Arja Leppänen

Merja Hållfast kirjoitti:

Aivan upeita kuvia. Kiitos!

Kiitos kommentista!

- Katja

Hei,

Kiitos kehuista! Olemme kyllä luoneet kuviin suomenkieliset kuvailutekstit, mutta voi olla, että laitteesta riippuen ne näkyvät eri tavalla. Tietokoneella ne näkyvät kuvan oikealla puolella, kun kuvaa klikkaa näkyviin, ja puhelimella yleensä kuvan alla kuvaa klikattaessa. Flickr-applikaatiossa voit klikata kuvan alla olevaa (i)-symbolia, niin tekstin pitäisi tulla näkyviin.

Hyvää juhannusta!

- Katja Bargum

W. Ruotsalainen kirjoitti:

Hyvä YLE! Tämä on hieno palvelus kansalle. Hyviä kuvia vielä olitte valinneet. Kivatekstit olisivat kivoja, mutta kaikkea ei voi saada. Pisteet idean keksijälle ja toteuttajille. Hyviä kuvia vielä.

ArmiA kirjoitti:

Työssäni mietin usein Ylen arkistoa osana suomalaista kulttuuriperintöä, yhteistä kulttuurista omaisuuttamme. Tänään aloitamme uuden kokeilun tämän perinnön jakamisessa. Olemme avanneet kuvapalvelu Flickriin tilin, jolla julkaisemme vanhoja valokuvia ja luovutamme ne yleisön vapaaseen käyttöön.

Kuvat ovat peräisin Ylen ”propagandaosastolta”. 1930-luvulla toimintansa aloittaneen propagandaosaston (myöhemmin tiedotusosaston) tehtävänä oli lisätä radion kuuntelijakuntaa sekä myös radioharrastuksen suosiota. Tätä tarkoitusta varten valokuvattiin työntekijöitä, laitteita ja toimipaikkoja lehdistökäyttöön. Muun muassa Radiokuuntelija-lehden sivuilla yleisö saattoi nähdä, miltä tutut radioäänet näyttivät, millaista radiostudiossa oli tai miten äänitehosteita nauhoitettiin.

Alla olevassa kuvagalleriasta saa esimakua Flickr-tilin kuvista. Mukana on lukuisia legendoja: Martti Jukola urheilukentän laidalla ja Alexis af Enehjelm kyykyssä haastattelemassa auton alla makaavaa mekaanikkoa. Nähdä voi myös Ylessä vierailleita historian merkkihenkilöitä, kuten Väinö Tannerin välittämässä tiedon talvisodan lopusta.

Valokuvissa näkyy omituisia vempeleitä, joilla äänitettiin ja lähetettiin ääntä. Lähetyspaikkojakin on kuvattu, Joensuun pikkuisesta lähetysasemasta Helsingin Fabianinkadun komeaan radiotaloon. Itseeni kolahtivat kuvat Radio-orkesterin (myöhemmin Radion sinfoniaorkesteri) tehdaskonserteista.

Kuvien joukossa on myös sellaisia, joista kaipaamme lisätietoja. Monesta kuvasta emme tiedä edes vuotta, jolloin se on otettu. Joskus kuvauspaikkakin on hukassa. Sen ajan kamerat kun eivät lisänneet gps-koordinaatteja kuvan tietoihin.

Otetaanpa esimerkiksi tämä kuva, jossa ääniauton edessä pönöttää yllättäen poro. Voisiko kuva löytää tiensä sellaisen katselijan eteen, joka tunnistaisi kuvan rakennuksen? Kaikki vihjeet ovat tervetulleita, joko tässä tai kuvan kommenttikentässä Flickrissä!

[wysiwyg_field wf_field="field_body_images" wf_deltas="0" wf_formatter="custom_formatters_large" contenteditable="false" wf_cache="1401961186" wf_nid="5825"]

Julkaisemme kuvat avoimella lisenssillä, joka sallii niiden vapaan käytön. Kuvia voi siis tallentaa, muokata ja käyttää vapaasti. Voimme tehdä näin, koska kuvat ovat niin vanhoja, että ne ovat vapautuneet tekijänoikeussuojasta (joka on 50 vuotta kuvan julkaisemishetkestä, kun kyseessä on tavallinen valokuva eikä valokuvateos).

On yleisöstä kiinni, mitä kuville nyt tapahtuu. Flickrissä julkaistuja kuvia voi käyttää omassa blogissa, näyttää museossa, julkaista lehdessä tai vaikkapa viedä Wikipediaan. Kuvista voi koostaa uusia teoksia tai tulostaa julisteita.

Käytettävyyttä lisätäksemme olemme yrittäneet varmistaa, että kuvien resoluutio on riittävä moneen käyttötarkoitukseen. Koska Flickr on kansainvälinen kuvapalvelu, olemme myös varustaneet kuvat englanninkielisillä otsikoilla. Kenties suomalaiset maisemat, katukuvat ja radiovempeleet kiinnostavat ulkomaillakin.

Mahdollisuuksia on paljon, ja onkin jännittävää nähdä, mitä käyttöä kuville keksitään. Apps4Finland-kisa polkaistaan käyntiin jälleen 6.6. Kuka tekisi hyvän sovelluksen suomalaiselle kulttuurisisällölle?

Siirry katsomaan vanhoja valokuvia täältä

Elävän arkiston blogissa vieraileva kirjoittaja Katja Bargum on Yle Arkiston tuottaja.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu